Tänä keväänä olen huomannut tiettyjen postausten vetävän ihmisiä puoleensa magneetin tavoin. Keräsin yhteen kymmenen suosituinta postausta tältä keväältä jättäen listalta pois arvonnat, koska niissä on houkuttimena kuitenkin palkinto. Hämmästyin, kuinka Google näköjään edelleen tykkää muutamasta vanhasta postauksestani niin kovasti, että niissä vieraillaan päivittäin useita kymmeniä(!) kertoja. Jos jotakin olen blogivuosien aikana oppinut, se on hakusanaoptimointi.

  1. Kymmenen parasta salaattia. Alkuvuoden aikana tämän postauksen on lukenut 10 000 ihmistä. Siis 10 000! Tähän keräsin muutamia vuosia sitten kymmenen suosikkisalaattia omista blogiarkistoistani. Tätä postausta on melkeinpä koko ajan joku lukemassa, ja yleensä noista salaateista valikoituu eräs ihan tietty salaatti, josta kerron kohta lisää.
  2. Jumalainen leipäjuustosalaatti. Tämä pirulainen saattaa jopa olla blogini suosituin postaus. Rakastuin opiskeluaikoina palavasti Picnicin salaattiin, jota yritin kotona kopioida. Jostakin syystä moni googlaa leipäjuustosalaattia ja päätyy sitten minun reseptipostaukseeni. Olen jopa kuvannut tämän uudelleen, mutta tuo alkuperäinen postaus vaan toimii kuin häkä.
  3. Piilevä luonnonkihara? Testaa, onko sullakin! Kiitos Curly Girl -trendin, tämä postaus nousi nopeasti suosituksi. Postauksen lopussa on myös kikka, jolla voi testata, onko oma hius ns. piilokihara.
  4. Lööppiketutus ja paluu kapselipukeutujaksi. Draama kiinnostaa aina, joten listalla on myös lukijamagneettipostaus siitä, kun eräs epäammattimainen toimittaja oikoi mutkissa, survoi sanoja suuhuni ja jätti lähteen eli minut linkittämättä.
  5. Älä osta mitään -haaste alkaa. Pitäisi muuten tehdä tähän projektiin välikatsaus! Vuoden mittaiseksi suunniteltu ostolakkoni herätti kiinnostusta ja on kieltämättä aiheeni hyvin ajankohtainen. Suosittelen lämpimästi kaikille, sillä jo parissa kuukaudessa huomasin, että säästöön jää huomattavasti enemmän rahaa kuin oletin.
  6. Totaaliöveri Kinder-kakku. Kiitos pääsiäisen, tämä resepti nousi suosittujen listalle. Mutta onhan se nyt järkyttävän hyvänmakuinen kakku!
  7. Caps Look -konsultin kotikäynti ja kevätkapseli. Tämän linkitin kapselipukeutumisesta kiinnostuneiden Facebook-ryhmään, mitä kautta sain uusia lukijoita. Asukuvia on tullut nyt vähän harvemmin, mutta pitää palata asiaan helteiden jälkeen.
  8. Identiteettikriisi ja todellinen luonteeni. Idea tähän postaukseen syntyi, kun aloin miettiä, postaanko sittenkään blogiini totuudenmukaisia kuvia vai kaunistelenko asioita ja itseäni. Sen kunniaksi julkaisin kuvat, jotka melkein heitin roskakoriin.
  9. Sannan ruokakassi vs. Ruokaboksi. Tämä postaus kiinnostaa takuulla kaikkia, joiden vuorokaudessa tuntuu olevan liian vähän tunteja ja jotka sortuvat ostamaan kaupasta nälkäisenä vähän mitä sattuu. Taviskäyttäjätkin saavat alekoodin itselleen, joten vaikka postaus ei ole mikään yhteistyö, sieltä löytyy peräti 20e alekoodi Ruokaboksiin. Olen muuten edelleen omakustanteisesti Ruokaboksin asiakas, tällä hetkellä kokeilussa on Vegeboksi.
  10. #MOMHACKS. Tämä postaus oli niin tykätty, että voitin tällä erään postauskilpailun. En toisaalta ihmettele, sillä äitinä kaipaan itsekin paljon vertaistukea ja kaikenlaisia vinkkejä. Uusin vinkkini teille voisi olla Linnanmäen ilmaisalue, jolta löytyy useita maksuttomia laitteita suunnilleen 100-120 -senttisille pikkuveijareille. Ihan paras!

Mistä aiheesta SINÄ luet mieluiten blogipostauksiani? :)

Psst! Huomasithan järjestelytarra-arvonnan Instagramissani?