(KORVAKORUT SAATU / WEECOS)

Ihan tavallinen perjantai, ihan tavallinen lounastapaaminen. Paitsi, että olen 15 minuuttia etuajassa! Arkea on toivottu enemmän blogiin ja sitä myös tulee. Tässä on nimittäin kuvitettuna eräs kesän parhaista arkijiposta. Tiedätkö tunteen, kun on lämmin päivä ja puet yllesi ihanan kevyen puuvillamekon, jotta olosi ei olisi tahmea ja hikinen? Sen keveys jo alkaa ahdistaa jo työmatkalla, koska henkäyksenohut helma nousee kohti korvia pienestäkin tuulenpuuskasta paljastaen pakarat. Mutta ei hätää!

Keksin solmia matkojen ajaksi painavan farkkutakin vyötärölleni. Näin helma ei pääse nousemaan kovin ylös ja tämäkin juhlamekkona myytävä ihana vaate näyttää heti rennommalta. Myös kangaskassi on hyvä tapa tuoda tyyliin rentoutta. Hassua muuten, että viime vuonna tismalleen samaan aikaan käytin tätä kirppislöytömekkoa poikani kevätjuhlassa ja sitä edellisenä vuonna Jonnan kanssa käydessäni pressijuhlissa Uunisaaressa. Käytän mekkoa kerran kesässä ja se on aina touko-kesäkuun vaihteessa.

Ja sieltä tuleekin lounasseurani Rosanna! Nainen, jonka kanssa jaan lapsiperhearjen surut ja murheet, mutta myös ilot ja vinkit. Ehdin sopivasti kuvata asuni itselaukaisimella, joten pääsemme jatkamaan Southpark-ravintolaan lounaalle ilman, että joudun pyytämään kuvausapua ystävältäni. Ihanan kesäpäivän kunniaksi käymme vielä jäätelöillä Hietsun torilla ennen kuin palaamme töidemme pariin. Mikä ihanan arkinen perjantai! ♥