Näin hääjärjestelyt etenivät heinäkuussa

Mustikkapiirakka on keittiössä jäähtymässä, mutta tunnen tuoksun tänne asti. Ulkona on satanut koko päivän, ja minä makoilen makuuhuoneessa naputtamassa läppäriäni. Toisella puolella pötköttelee esiteini-ikäinen poikani, toisella toinen kissoistani. Olisi kuukausikatsauksen aika, sillä kuukaudet ennen häitä alkavat käydä vähiin, mutta tekemistä riittää vielä vaikka kuinka paljon. En silti ole ainut, joka on puuhastellut ja suunnitellut urakalla viime aikoina. Sain nimittäin viime kuun lopussa kutsun polttareiheni, joita edeltää palaveri-ilta kaasojen ja bestmanien kanssa. Polttariaamuksi pyydettiin pukemaan treenivaatteet











