Vuoden tärkein hetki on käsillä! Tervetuloa palkintogaalaan, jollaista täällä ei ole koskaan ennen nähty. Saan blogin kautta paljon kosmetiikkaa ja nyt laitoin vuoden PR-tuotenäytteet järjestykseen palkintogaalaan varten. Ylimääräiset tuotteet on samalla hyvä pakata niitä enemmän tarvitseville. Talking about you, 37 korostuspuuteria. Kaikki tuotteet, joiden kohdalla en mainitse toisin, on siis saatu blogin kautta arvioitaviksi. Kaikki eivät ole uutuustuotteita, mutta ne ovat listalla, jos olen käyttänyt niitä tänä vuonna erityisen paljon. Eiköhän tutustuta voittajiin!

VUODEN 2018 PARHAAT KOSMETIIKKATUOTTEET:

1. Inika Long Lash -ripsiväri on ensimmäinen luonnonkosmetiikkaripsiväri, jota en vihaa. Ei enää harmaita, valuvia, pahanhajuisia ja ylihintaisia räpellyksiä. Tämä on täysin vegaaninen, pidentävä ripsiväri, joka lähtee helposti vedellä ja jonka sävy on syvän musta. En keksi ripsiväristä mitään kritisoitavaa. Toivon, että tästä tulee joskus tuuheuttava versio, mutta jos ei tule, sekään ei haittaa, sillä tällä saa todella kaunista jälkeä.

2. NURME-laventelikasvosuihke hyppäsi kaikken ruusuvesien edelle tuoksullaan. Aina, kun tarvitsen rentoutusta, suihkuttelen tätä kasvoilleni. Tämän Lavender Facial Toner -kasvoveden purkki taisi nyt vaihtua erilaiseen, jos en muista väärin eli kaupasta ei välttämättä löydy juuri tällaista pulloa. Pressimatkasta Nurme-tehtaalle voit lukea täältä.

3. Kora Organics -sarjan Soothing Moisturizer -kosteusvoide on edelleen kuivan ja herkän ihon unelma, sillä se todella rauhoittaa ihoa ja kosteuttaa pitkäkestoisesti. Trust me, minä ja talvisin kirkkaanpunaisina loistavat couperosa-poskeni tiedämme kaiken ärsyyntyneestä ihosta. Sarjasta löytyy kokonainen postaus täältä.

4. The Body Shop on oikea paikka, jos tekee mieli ostaa vartalonhoitotuotteita, joissa on syötävän hyvä tuoksu. Peppermint Candy Cane eli polkkakarkki-suihkugeelion käytössäni matkakokoisena, sillä talvisin käytän pakon edessä superkosteuttavaa suihkuvoidetta eräältä apteekkisarjalta. Silti välillä saunan yhteydessä hemmottelen itseäni tämän tuotteen ihanalla tuoksulla. Jokaisen jouluihmisen kannattaa suunnata lähimpään myymälään nuuskuttelemaan tätä kausisarjaa!

5. Huulipuna-osastolta voiton vie L’Oréalin ihanalta tuoksuva Color Riche Shine -huulipuna sävyssä 111 Instaheaven. Näin talvella en voi käyttää kuin kosteuttavia huulipunia, joita niitäkin käytän harvoin, mutta kun käytän, puna on usein tästä sarjasta ja nimenomaan tämä pinkki sävy.

6. KEVIN.MURPHY -hiuslakka nimeltä SESSION.SPRAY. Se on suorastaan nerokas, sillä sen suutin on suunniteltu niin, että vaikka pullon suihkuttelisi kylppärissä tyhjäksi, sinne ei jäisi leijumaan hienojakoista sumupilveä, vaan hiukkaset laskeutuvat heti. Lakka on optimaalinen kiharakampauksiin. Tämän pullon ostin itse, kun edellinen purkki loppui, mutta kaapissa odottaa yhteistyön tiimoilta saatu avaamaton purkki. Niin koukussa minä olen. Kirjoitin tästä viimeksi, kun listasin vinkkejä polkkatukan muotoiluun täällä.

7. Itseruskettavien ykkönen on NKD SKN -itseruskettava, jota käytetään suihkussa, minkä jälkeen se huuhdellaan pois. Pre Shower Tan -voide ensiintyy vanhoista postauksista ainakin tässä. Tämä on postauksen toinen tuote, jonka olen näistä ostanut itse, koska tätä on oltava kaapissa aina! Tuote ei tahraa ja se tosiaan vaikuttaa vain vartin verran ennen poishuuhtelua, minkä jälkeen rusketus kehittyy iholle tasaiseksi ja kauniiksi. Käytän tätä yleensä illalla, jolloin aamulla iho on täydellinen.

8. Eco Tools -brändin muotoiltu sivellin mullisti aurinkopuuterinkäyttöni. Vegaaninen eli sitä myötä harjaksiltaan keinokuituinen Sculpt Buki -sivellin on muotoiltu niin, että se tuputtelee varjostuksen juuri oikeaan kohtaan kasvoille. Kabukin harjakset ovat toisesta päästä pidemmät ja toisesta lyhyemmät, tämä vaan sopii kasvojen koloihin justiinsa eikä melkein.

9. Georganics-aktiivihiilihammaslanka saattaa kuulostaa turhakkeelta, mutta sitä se ei ole!  Lasipurkkiin pakattu lanka toimii jopa omiin superkireisiin hammasväleihini, ei rikkoudu pienemmiksi langoiksi kuten jotkut halpismerkit ja bambukuidun, aktiivihiilen, kandelliavahan sekä eteerisen piparmintuöljyn yhdistelmä tuntuu hyvältä. Suuhun jää raikas tunne ja (ällötysvaroitus) kerrankin näkee kunnolla mustaa lankaa vasten, mitä kaikkea löytyi. Olen ällö, tiedän! Tätä myy ainakin Ruohonjuuri.

10. FOREO UFO mini -kasvohoitolaite on edelleen jokapäiväisessä käytössäni. Sain Reetalta saman merkin kasvoharjan, joten parhaassa tapauksessa jään pian kunnolla koukkuun tämän merkin innovaatioihin. Tämä kasvohoitolaite imeyttää naamioiden ravintoaineet 90 sekunnissa. Käännytän aktiivisesti ystäviäni FOREO-tiimiin tekemällä heille kasvohoitoja. Lue kokonainen postaus tästä ihmelaitteesta täältä.

Koska olisi tylsä lopettaa listausta tähän, en tee niin. Extra-vinkkinä mainitsen Remescar Dark Circles -ihmevoiteen. Tummille silmänaluksille en huomaa tämän tekevän mitään, mutta silmäpussit katoavat tässä. Siis ihan oikeasti katoavat! Voiteen levittämisen jälkeen täytyy pysytellä ilmeettömänä muutama minuutti ja siihen on hyvä syy. Tässä voiteessa on tehoa!  Erityismaininnat antaisin vielä BodyBoom-kahvikuorinnoille sekä Evolven mokkapalalta tuoksuvalle luonnonkosmetiikkakasvonaamiolle.

Löytyykö omalta suosikkituotelistaltasi samoja tuotteita? :)