Odottavan aika on pitkä
Ei ole paljon kuulumisia päivitelty, kun täällä eletään kuin tulisilla hiilillä. Olen nauttinut pitkästä pääsiäisviikonlopusta juoksulenkkien ja parisuhdeajan muodossa. Aloitin viimein Farmin katsomisen, joten jonkin verran on telkkuakin tullut tuijotettua. Keväinen sää houkuttelee kuitenkin ulos, eipä tule roikuttua liikaa neljän seinän sisällä. Huhtikuisen syntymäpäiväni järjestelytkin pitävät kiireisenä. Mutta entäs se kissahomma, josta niin intoilin?
Adoptiopäivä tuli ja meni, sillä terveyssyistä sitä piti siirtää. Kiipeilyseinä on ruuvattu seinään, lapsen huoneeseen on hankittu huopamaja ja eilen kävimme kantokoppaostoksilla kun Kampin Musti & Mirri -myymälässä oli hyvä pääsiäistarjous. On rapinalelua ja höyhenkeppiä. Ja mikä tärkeintä, on pahvilaatikko. Odotamme vielä tietoa kissoille tutusta kissanhiekasta ja ruokavaliosta eläinsuojeluyhdistykseltä, niitä emme ole voineet vielä hankkia. Nyt on tärkeintä saada pieni kissatyttö kuntoon, jotta muuttopäivä voidaan sopia. Mutta miksi aika oikein matelee?
Mitä sinne ruudun toiselle puolelle kuuluu? 🐾
Jenni
Siis hauskaa, miten innoissaan ihminen voi olla toisen puolesta. 😄 Oon ihan täpinöissäni teidän puolesta. Toivottavasti saatte pian kisun kotiin. ❤️
Iina M.
OIKEESTI? 🫶🏼 Miten ihana kommentti.