Sain aikamoisen ryöpytyksen niskaani, kun menin kehumaan H&M:ia heidän vaatekokoelmastaan tai oikeastaan tarkemmin sanottuna siitä, että valmistusmateriaalina oli mm. jätemuovi. Minusta tuo ekologinen ajatus on aivan mahtava, mutta osa ihmisistä ei näköjään sulata pienten muutosten kannustamista, vaan kaikki pitää muuttaa paremmaksi kertarysäyksellä. Pah, haistakoot home. Aion kehua Henkkaa lisää, sillä heidän uudessa kosmetiikkasarjassaan on käytetty luomuraaka-aineita! Tarkemmin sanottuna kaikki tuotteet on valmistettu Ecocertin sertifioimista luomu- ja luonnon raaka-aineista. Se jos mikä on heino askel kohti ekologisempaa imagoa.:)

hm_luomu2

Sain kokelitavakseni uutta kosmetiikkasarjaa kahdessa eri tuoksussa. Vadelman ja meloonin tuoksuisen sarjan ehdinkin jo kokeilla ja siitä minulla on paljon hyvää kerrottavaa. Suihkugeeli tuoksui miedolta ja hyvältä, mutta sen koostumus olisi voinut olla kiinteämpi. Käsivoide taas oli raikkaampi sekä voimakkaammampi tuoksultaan ja senkin koostumus olisi voinut olla paksumpi. Vartalovoide saakin sitten minulta täydet pisteet ja vielä papukaijamerkinkin, sillä se kosteutti ihoni niin tehokkaasti, ettei mitään rajaa. Mitään lisäöljyilyjä ei tarvittu ja tuoksukin sai plussaa.:)

Sarjan toinen tuoksuvaihtoehto oli laventeli ja minttu, mutta niitä olen ehtinyt vain nuuhkaista. Jostain kumman syystä päädyn kokeilemaan ensin noita vaaleanpunaisia purkkeja, jotka muuttivat heti saamaani pinkkiin meikkipusssiin.

hm_luomu1

Tästä siis mietittävää myssyyn ja kosteusvoidevinkki kainaloon!;) Minulta tämä H&M:n uusi kosmetiikkasuuntaus saa kehuja ja kannustusta, avain kuten jätemateriaaleja hyödyntävä The Garden Collection -vaatemallistokin. H&M keskittyy tulevaisuudessakin enemmän kestävään kehitykseen, sillä yritys sitoutuu lisäämään luomupuuvillan käyttöä 50 prosentilla vuosittain vuoteen 2013 asti. Aplodeja? Kyllä kiitos!