• PERHEARKI/LAPSET
  • TYYLI/MUOTI
  • HETKET/FIILIKSET
  • KOTOILU/HYVINVOINTI
  • MOUMOU
Bebe au Lait
Yleinen

Kolmen vartin päiväunet

Posted by bebemouOn October 30, 2014

Ruokkiessani Finski-kissaa mietin, että pojan olisi kohta hyvä käydä päiväunille. Edellisistä unista alkaa olla tunteja. Maitokaan ei enää maistu ja väsynyt kitinä ärsyttää jo lasta itseään. Babysitteristä kuuluu jokeltelua ja istahdan pojan lähelle sohvalle kahvimuki seuranani lukemaan kirjaa. Välillä kurkistelen kirjan takaa lasta ja kikatamme yhdessä jollekin, mitä kukaan muu ei voi ymmärtää. Yhtäkkiä tulee hiljaista. Puoli sivua aikaisemmin poika on hytkyttänyt itse sitteriään ja nauranut ääneen, mutta lopulta uni on voittanut. Siirrän vauvan matkasänkyyn

12 Comments
Yleinen

Tutumpi vartalo

Posted by bebemouOn October 27, 2014

Peilistä näkyi aamulla vartalo, jonka alan jo tunnistaa omakseni. Siinä on tasaisesti joka puolella ylimääräistä, mutta muoto alkaa olla tuttu. Kokoa pienempi ylävartalo, jossa on kuitenkin edelleen kiinni pariskunta liian isoja rintoja, ja kokoa suurempi alavartalo. Välissä kapeahko vyötärö, joka korostaa ylä- ja alaruumiin kokoeroa. Nilkat, jotka ovat kapeammat kuin jalkojen muut kohdat. Kasvot, joista löytää jälleen poskipäät muutenkin kuin sormilla kokeilemalla. Nyt, kun ääriviivat on saatu kohdilleen, aletaan kutistaa niitä kuluttamalla sisältöä. Pidempiä vaunulenkkejä,

26 Comments
Yleinen

Perhepeti, matkasänky vai pinnasänky?

Posted by bebemouOn October 25, 2014

Yleisin kysymys tuoreelle äidille on minun kohdallani ollut se, miten vauva nukkuu. Eli miten vauva antaa vanhempiensa nukkua. Olen kolmen kuukauden ajan saanut onnekseni vastata, että meillä nukutaan hyvin. Kysymykseen siitä, miten vauva nukkuu, voi tosin vastata toisellakin tavalla ja siihen tapaan syvennytään nyt lempeän lauantai-illan kunniaksi. Ottakaahan iso mukillinen teetä käteen, niin keskitytään hetkeksi sänkyjuttuihin.    Vauva nukkuu pinnasängyssään sekä yöunia että päiväunia. Vaavisängystä totuteltiin vasta vähän aikaa sitten oikeaan pinnasänkyyn, joka tuntui aluksi aivan liian isolta ja

36 Comments
Yleinen

Ristiäislahjat

Posted by bebemouOn October 25, 2014

Niinpä niin! Luvassa muutamia hieman sumeita, huonosti rajattuja ristiäiskuvia, mutta tunnelma kyllä välittyy kuvista. Tai pitäisi kai ehkä sanoa ristiäislahjakuvia, sillä niistähän tässä on oikeasti kyse. Lahjojen avaamisesta, jonka allekirjoittanut sai suureksi riemukseen toimittaa, ei kovinkaan kauniita kuvia ole, mutta onneksi lahjat voi kuvata jälkikäteen ja juuri niin minä tein. Tuon yllä olevassa kuvassa olevan jättipaketin sisältä löytyi Vilacin auto, joka lienee nykyään kovinkin suosittu kastelahja. Kuvailin myös muutamat muut lahjat tähän postaukseen, jos joku

23 Comments
Yleinen

Lastenvaatteiden materiaalit

Posted by bebemouOn October 24, 2014

Nallepuvulla tarkoitetaan taloudessamme pukua, jossa on nallenkorvat hupussa. Termille tuli kuitenkin toinenkin merkitys, kun poikamme vaatekaappi kasvoi sinisellä villapuvulla, jonka yläosassa on nallen kasvokuva. Oikea lähikuvaselfie oikeastaan. Olin menossa pesemään pukua käyttöönottoa varten, kun kurkistin ensimmäisen kerran pesuohjelappua. Jotenkin oletin, että puku on puuvillaa, villaa tai esimerkiksi niiden sekoitusta, mutta pesulappu yllätti minut ihan täysin. Kyseisen puvun kankaassa on käytetty vain ja ainoastaan akryyliä, tuota hämmentävintä vaatemateriaalia koskaan. Akryyli nukkaantuu todella helposti ja ärsyttävästi, mutta lisäksi

26 Comments
Yleinen

Pistojälkiä

Posted by bebemouOn October 23, 2014

Eilen aamulla pojat kävivät kaksin neuvolassa, kun äiti valui räkää ja yski limaa sohvalla peiton alla. En saanut tuon tunnin aikana yhtään levätyksi, kun mietin vaan, miten rokotukset sujuvat. Kamalaa aikaa tämä flunssakausi. Juuri kun pääsee yhdestä taudista eroon, joku tartuttaa uuden. Toisaalta makoilisin muutenkin paljon kotona viltin alla juomassa teetä, joten kai tämä menee tässä samalla. Korkkasin PR-toimistolta lähetetyn teepaketinkin tämän tylsän taudin kunniaksi. Viihdytin itseäni lukemalla lukijalta saamaani kirjaa. Siinä opetetaan käyttämään vauvaa

14 Comments
Yleinen

KOEAJOSSA: Stokke Xplory

Posted by bebemouOn October 21, 2014

Saimme lopukesästä Stokkelta lastenvaunut käyttöömme. Vaunumallimme on nimeltään Xplory ja se on merkin sivuilla luokiteltu karkeasti kaupunkivaunuksi. Tämä vaunu on kompakti ratkaisu varsinkin meille, jotka elämme taloyhtiössä, jossa on maailman ahtain hissi. Meillä oli ensin muutaman kuukauden ajan harmaa perusrunko lainassa, mutta muutama viikko sitten saimme viimein lopullisen rungon, joka sopii perheellemme kuin nappi silmään. Kokomusta True Black on aivan mieletön vaunukokonaisuus ja sen verran harvinainen, että sitä myydään Suomessa vain Helsingin keskustan Stockmannilla ja paikassa Lappeenrannan Vepsäläisellä.

15 Comments
Yleinen

Kun on kolme kuukautta, voi…

Posted by bebemouOn October 19, 2014

… siirtyä isompien poikien tutteihin ja avata vihdoin sen isin ostaman kokomustan tutin hienosta paketistaan, jossa on uusi tuttinauhakin. … huutaa kovaan ääneen vastalauseita, kun äiti ei aina tajua, mitä poika haluaa, vaan tunkee väkisin tissiä suuhun. … avata (turhaan) pienen suunsa, kun istuu äidin sylissä ja äiti syö herkullista puuroa. … äidin järkytykseksi valvoa välillä ihan koko päivän ilman päiväunia. … ryömiä itse tissille unimaidolle, jos on saanut nukahtaa aamuyöllä äidin kainaloon. … nauraa

12 Comments
Yleinen

Ristiäistarjoilut

Posted by bebemouOn October 16, 2014

Melkeinpä ainoa kuvat, jotka ristiäisistä eivät menneet pilalle, olivat minun ottamani kuvat tarjoiluistamme. Onneksi tajusin kuvata keittiön pöydän ennen juhlien alkua, muuten olisi jäänyt tämänkin kauneus taltioimatta. Päätimme jättää pöytäliinan laittamatta ja koristella sen sijaan pöydän syksyisillä lehdillä. Kasteen jälkeen, juhlien “alkumaljaksi” tarjosimme kuplivaa Lehtikuohua. Juoma maistui kaikille lapsista aikuisiin kehuja keräten. Maku on kuvailtu hyvin tuolla alkon sivuilla. Tämä on niin herkkua, että joimme juhlien jälkeenkin Lehtikuohua ihan onnessamme. Koska kastejuhlaamme matkasi väkeä myös vähän

26 Comments
Yleinen

Juhlan jälkeen tyhjä pää

Posted by bebemouOn October 13, 2014

Ristiäiskrapula on asia, jota en olisi uskonut saavani riesakseni. Päätä särkee, olo on heikko, himoitsen suolaa ja väsyttää aivan vimmatusti. En ole saanut koko päivänä aikaiseksi mitään järkevää. Lukemattomien sähköpostien määrä ahdistaa, puhelin piippaa ja keksin alkaa stressata kiitoskorteista. En kehtaa edes sanoa, kuinka myöhässä rippijuhlieni kiitoskortit aikanaan lähetettiin ja itseni tuntien pistäisin tällä kertaa vielä “paremmaksi”. Minä ja muistini emme nimittäin pelaa nykyään kovin hyvin yhteen. Ehdin tänään eilisen sotkuja siivotessani miettiä kaikkea, mitä

28 Comments
Newer postsOlder posts

TERVETULOA ARKISTOBLOGIIN

Tämä on vuosina 2014-2016 päivittyneen Bebe au Lait -blogin arkisto. Selaile vapaasti postauksia! Jos tulee kysyttävää tai kommentoitavaa, blgin kirjoittajan tavoittaa uuden MouMou-blogin puolelta. Tervetuloa! ♥

VIIKON LUETUIMMAT

  • Kun vauva putoaa sängystä
  • Näin meillä syödään (väärin)
  • D-vitamiinitaistelu
  • Hillitön kutina
  • Täydellinen pinnasänky
  • Kesäkumidilemma
  • Hyvät, pahat tuttipullot
  • Mitä tapahtuu synnytysvalmennuksessa vol. 3
  • Terveisiä sängynpohjalta
  • Yösyöttöjen lopettamisesta

BLOGIARKISTO

TEEMOJA

#throwbackthursday 2nd hand -löytöjä bebeanalyysiä bebe imuttelee bebe juhlatuulella beben adventtikalenteri beben ensikuukaudet beben kenkäfetissi beben sanoin bebe poseeraa blogimama fitmama hammaskeiju kuittaa harrastan/harrastat/harrastamme isot edellä pienet perässä kantelupukki kilpavarustelua korruptoitunut bebe lahjoja bebelle mama arpoo mama avautuu mama haaveilee mama kokkaa mamalta toivottua mama osaa mama shoppaa mamastaili mama stressaa masukuvailua matkustan ympäri maailmaa muut mamat neuvolatätien hoivassa Nukkumatin matkassa odottamisesta ja sen sivuoireista p*ska huumori - paras huumori raivotar ryömii/konttaa/kävelee sisustushormonit soseita ja velliä SYN-NY-TYS taaperotouhuja tehdään hyvää yhdessä tyttö vie äidin kauneuden vaippapyllyn tunnustukset videoita bebelle