OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Ristiäiskrapula on asia, jota en olisi uskonut saavani riesakseni. Päätä särkee, olo on heikko, himoitsen suolaa ja väsyttää aivan vimmatusti. En ole saanut koko päivänä aikaiseksi mitään järkevää. Lukemattomien sähköpostien määrä ahdistaa, puhelin piippaa ja keksin alkaa stressata kiitoskorteista. En kehtaa edes sanoa, kuinka myöhässä rippijuhlieni kiitoskortit aikanaan lähetettiin ja itseni tuntien pistäisin tällä kertaa vielä “paremmaksi”. Minä ja muistini emme nimittäin pelaa nykyään kovin hyvin yhteen.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Ehdin tänään eilisen sotkuja siivotessani miettiä kaikkea, mitä kaikkea on jäänyt tekemättä. Kantoreppupostaus on edelleen vailla kuvia, vauvan kuulumisia en ole kirjoitellut aikoihin ja… Oho, taas katkesi ajatus. Tuntuu haastavalta kirjoittaa tekstiä, jossa pitäisi keskittyä alusta loppuun, kun vauva keskeyttää koko ajan. Ennen niin hyvin nukkunut poika on nykyään niin pirteä, ettei välttämättä nuku koko päivänä päiväunia. Lapsen isä käy nykyään töissä enkä enää saa aikaa itselleni. Ajatukseni eivät vaan pysy kasassa normaalisti. Sen lisäksi teen nykyään niin typeriä kirjoitusvirheitä, että menneisyyden minä tahtoisi läimäyttää tätä nykyistä minää. Tämä äitiys väsymys on tehnyt minusta ty-hmän.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Ehkä hajamielisyys on kuitenkin ihan ok. Vauva-aika saattaa olla kohdallani ainutkertainen kokemus, joten siitä kannattaa ottaa kaikki irti. Myöhästelyyn ja naurettaviin ajatusvirheisiin sekä unohtamisiin tottuu ajan myötä eivätkä ystävänikään oleta, että olen tapaamisissa yhtä täsmällisesti paikalla kuin ennen. Jos joku kysyisi, miltä minusta tuntuu olla äiti, tiivistäisin sen ehkäpä tuohon seuraavaan lauseeseen. Äitiys tuntuu siltä kuin tarpoisi suossa eteenpäin, kärsisi autocorrect-toiminnosta sekä teksti- että puhemuodossa ja eläisi jonkinlaisen aikaportin vierellä, joka vuorotellen nopeuttaa ja hidastaa päivien kulkua. Äitiys on kaikkea tuota, mutta niin, että saa kokea olevansa suorittamassa maailman tärkeintä tehtävää.

Siksipä sen sijaan, että kirjoittaisin tänään näppäimistö napsuen pitkää postausluonnosta painokäyristä tai lastenvaunuista, suljen tämän tietokoneeni ja opetan vieressäni naureskelevan poikani päristelemään. Mukavaa iltaa teillekin! 🙂