Hetki tämän ajatusmyrskyn taltuttamiseen sitten menikin. Neuvolakäynti oli jo keskiviikkona ja sain vasta tänään selvitettyä ajatukseni niin, että pystyin kirjoittamaan mietteeni edes suunnilleen järkeväksi ja yhtenäiseksi tekstiksi. Ajatus pomppii silti, pahoittelut jo etukäteen. Puolivuotisneuvolassa meille kerrottiin, että nyt olisi hyvä aika tehdä muutoksia imettämiseen. Historiastamme sen verran, että soseruokailu on aloitettu perheessämme neljän kuukauden kohdalla pojan painon laskemisen ja äidin soseyli-innokkuuden vuoksi. Olen tähän mennessä imettänyt aina, kun poika tahtoo maitoa. Maito on siis ollut pääravinto ja soseita ole antanut maidon lisäksi. Ruokaa poika saa viisi kertaa päivässä, ja nyt ruokaohjeissa aletaan suosia kasvun turvaamiseksi enemmän proteiinipitoisia ruokia kuin ennen, kun keskityin vain kasviksiin enkä antanut lihaa juuri ollenkaan. Nukkuminen meillä tapahtuu nykyään kokonaan perhepedissä eli rintaa on tarjolla läpi yön, ja poika syö yöllä maitoa kahdesta viiteen kertaan.

Postauksen pointti pähkinänkuoressa tulee tässä. Nyt sain puolivuotisneuvolassa ehdotuksen, että päivällä maitoa annettaisiin vain ennen tai jälkeen ruokailun eli yhteensä viidesti päivässä. Sen lisäksi yösyötöt lopetettaisiin kokonaan niin, että viimeisenä illalla voi antaa pojan vaikka nukahtaa rinnalle, mutta seuraava maitoannos annettaisiin vasta aamupuuron yhteydessä. Samalla poika opetettaisiin nukkumaan yksin omassa sängyssään.

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

Ensinnäkin ylireagoin aika pahasti tuohon neuvoon vähentää päiväaikaiset imetyskerrat viiteen. Ei sillä, etten ymmärtäisi, kuinka harvakseltaan vauva silloin maitoa saa, mutta siltä kantilta, että kun olen tässä parisen päivää nyt tarkkaillut tilannetta, niin poika syö suunnilleen soseiden yhteydessä muutenkin. Jos ei siis niitä hätätapauksia, kun huudon taltuttaa vain “elävä tutti” nimeltä äiti, lasketa. Toisin sanoen en siis joudu miettimään, vähennänkö maidon antamista päivisin, kun olemme jo automaattisesti tällä ehdotetulla tasolla. En tyrkytä pojalle rintaa enkä kiellä sitä häneltä päivisin, joten sanoisin, että tämä on meille hyvä rytmi.

Sitä mietin kuitenkin, kun ihmiset ovat hieman jakautuneita mielipiteidensä kanssa siinä, annetaanko maitoa pääravinnoksi ennen kiinteää ruokaa vaiko ruuan jälkeen ikään kuin ruokajuomaksi tai jälkiruuaksi, että kumpi tapa olisi parempi jatkossa. Tähän asti se on hieman vaihdellut meillä enkä ole edes miettinyt asiaa sen kummemmin. Kasvatusmetodini, jos tätä sellaiseksi voi kutsua, on muutenkin sellainen, että olen paljolti luottanut asioiden menevän omalla painollaan. Nyt alan hiljalleen kyseenalaistaa neuvoja, jotka poikkeavat paljon siitä, minkä olen todennut toimivaksi. Kuuntelen kuitenkin kaikki neuvot, sillä päätöksiä on helpompi punnita, kun kuuntelee eriävätkin mielipiteet huolella. Seuraavaksi pitäisi ratkaista, mihin suuntaan ruokailujen kanssa lähdetään siinä mielessä, että tiedän, kannattaako maito antaa ennen ruokaa vai sen jälkeen. Palaan tähän pulmaan kohta, kun lähestyn asiaa toiselta kantilta.

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

Toinen neuvo onkin sitten se pahempi. Tai rankempi lienee oikea sanavalinta, jos tätä suunnitelmaa nyt jossakin muodossa lähdetään toteuttamaan. Yöimetyksen lopettaminen tarkoittaisi ensinnäkin sitä, että vauva pitäisi opettaa nukahtamaan yöllä uudelleen ihan  itsekseen. Nykyisin herään jo siihen, kun vauva huitoo hereillä ja siirtyy rinnalleni, joten en edes tiedä, millaista on, kun vauva itkee ja/tai huutaa öisin nälkää tai yksinäisyyttä. Tämä tarkoittaa samalla myös sitä, että jos yösyötöt lopetetaan, olisi aika siirtää poika nukkumaan kokonaan omaan sänkyyn, sillä “tissinhimoisen” vauvan nukuttaminen vieressä antamatta rintaa on kidutusta sekä äidille että pojalle. Jos siis yösyötöt päädytään lopettamaan kokonaan, heitetään hyvästit myös perhepedille. Vain illan viimeisen syötön voi tehdä sängyssä, kun poika nukahtaa rinnalle, minkä jälkeen hänet voisi siirtää omaan sänkyyn.

Neuvot antanut hoitaja on todennäköisesti perustanut johtopäätöksensä ja sitä kautta imetysneuvonsa (syöttää vauvaa rintamaidolla päivällä viidesti ja lopettaa yösyötöt) uusimpiin mittaustuloksiin, joten ne lienee parasta kertoa myös tässä pohdintojeni lomassa. Paino- ja pituustilannehan meillä on tällä hetkellä se, että pituutta ei viime kerrasta eli kuukauden aikana ole tullut yhtään. Poika on tasan 65 senttimetriä pitkä.  Paino taas oli lisääntynyt 350 grammalla eli se on nyt 6910 grammaa. Sitten sama norsun ja kirahvin esittelemänä eli graafisessa muodossa. Otin kuvakaappauksen KiDMEMO-vauvakirjastamme! 😀

6kk_käyrät

Näistä yleispohdinnoistahan pääsemmekin siihen pulmista suurimpaan, joka oikeastaan sitten määrittää, kuinka minun kannattaa toimia. Muuten olisin tehnyt päätökset noudattaa neuvoja tai jättää noudattamatta niitä täysin sydämellä ja äidinvaistoillani kuten tähänkin asti, mutta en voi tällä kertaa tehdä niin. Tarkoitukseni oli pysyä vielä pitkään kotona pojan kanssa, mutta nyt kuitenkin on suuri mahdollisuus, että joudun palaamaan työelämään jo alkukeväästä, mikä tarkoittaa sitä, etten voi imettää päivän aikana silloin, kun haluan, koska en ole poikani kanssa samassa paikassa.

Nyt mietin, onko viisasta opettaa poika syömään niin, että hän voi olla hoidossa (eli erossa äidistä) päivät. Tilanteet voivat kuitenkin muuttua niiin, että voinkin olla vielä ainakin kevään kotona, missä tapauksessa mietin, voiko pojan opettamista maidonjuonnille vain soseiden yhteydessä päivällä, olla negatiivisia vaikutuksia? Entä kauanko kipuileva selkäni kestää pojan vieressä huonossa asennossa nukkumista yö toisensa jälkeen? Mitenhän parisuhteen käy, kun isin ja äidin välissä nukkuu lapsi eikä suhdetta voi vahvistaa nukkumalla vanhaan malliin sylikkäin? Miksi neuvolassa ohjeistetaan vähentämään rintamaidon antamista, jos se on tosiaan parasta kasvuravintoa ja pojan painon ja pituuden lisääntyminen tulevaisuudessa tahdotaan taata? Tällaista pohdin pienessä päässäni ahdistuneena. Saa auttaa mummoa lumessa. :/