Jokainen somettaja ahdistui ehkä vähän, kun YOU-sarjan myötä ymmärsi, miten some mahdollistaa ihmisten stalkkaamisen. Netflix otti Gossip Girlin herttaisen “lonely boyn” ja muunsi tämän vinksahtaneeksi stalkkeriksi. Sarjassa seurataan sillä hetkellä käynnissä olevaa kieroutunutta rakkaustarinaa, mutta jo aikaisemmin tapahtunut pyrkii välillä pulpahtamaan pintaan. Kauden lopussa, itse asiassa hyvin yllättävän lopun jälkeen, ilmaan jää paljon avoimia kysymyksiä, mutta toinen tuotantokausi on jo onneksi varmistettu. Siihen asti odotan ja varon tägäilemästä itseäni liikaa paikkoihin reaaliajassa.

Friends from college valikoitui Netflixin omalle listalle, koska HIMYM-Robin on sarjassa. Traileri ei vaikuttanut erityisen hyvältä, mutta yhden näyttelijän takia annoin mahdollisuuden. Jossakin vaiheessa aloin tykästyä parisuhteidensa kanssa kipuilevin henkilöhahmoihin. Myös niihin moraalittomiin, jotka satuttivat muita teoillaan ja päätöksillään. Sarjan haalea opetus kai lieneekin, että vaikka satutamme rakkaitamme, meille tärkeät ihmiset pysyvät aina rinnallamme jollakin tavalla ja jollakin etäisyydellä.

Sex Education oli suoraan sanoen hätäratkaisu. Ei ollut mitään katsottavaa ja ajattelin, että voin rentoutua aivottoman teinisarjan kanssa. Ideana on, että poika, jonka äiti on seksuaaliterapeutti, alkaa toimia omassa koulussaan koulukavereitaan terapoiden. Omien ongelmien myöntäminen ei ole teineille helppoa, joten hauskoja tilanteita syntyy väkisinkin. Soppa muuttuu vielä sekavammaksi siinä kohden, kun “terapeutilla” itselläänkin on iso ongelma selätettävänä. Kevyttä viihdettä tarjoiltuna ihastuttavilla pää- ja sivuhenkilöillä, jotka ehkä muistaa omilta lukioajoiltaan. (Okei, yläasteajoilta. Kyllä Viialassa oli oudommat tyypit kuin Tampereella – ihan heittämällä! :D)

Upea The Assassination of Gianni Versace: American Crime Story on sarja, josta vinkkasi työkaverini. Koukutuin jo heti alussa, kun eräs suosikkikappaleistani alkoi soida. Gianna Versace vaeltaa Versacen kartanossa dramaattisen Adagion soidessa taustalla ja koska katsoja tietää jo sarjan alussa, että päähenkilö tulee kuolemaan, on kappalevalinta erityisen hyytävä. Sarja keskittyy luomaan näkökulmaa siihen, miksi murhaaja Andrew Cunanan ylipäätään kasvaa ihmiseksi, joka pystyy tappamaan muita ja miksi hän jää kiinni vasta, kun surmaa kuuluisan muotisuunnittelijan. Tätä sarjaa suosittelen myös heille, joilla ei ole minkäänlaista suhdetta Versaceen brändinä. Sellaista en nimittäin tarvita, vaan sarjan juoni riittää pitämään mielenkiinnon yllä ja katsomaan vielä yhden jakson.

PARHAAT SARJASUOSITUKSENI:

Parasta ajanvietettä

Parasta ajanvietettä vol. 2

Parasta ajanvietettä vol. 3

Parasta ajanvietettä vol. 4

Parasta ajanvietettä vol. 5

Parasta ajanvietettä (jännitys- ja rikossarjat)

(kuvat täältä, täältä, täältä ja täältä)