MEKKO SAATU / OASIS FINLAND

Pääsen aivan liian harvoin juhliin. Onneksi ystäväni viettää häääpäiväänsä kesällä, joten kalenteriin on merkitty ainakin yhdet juhlat tälle kesälle. Viikonloppuna pääsin osallistumaan rippijuhliin, jotka järjestettiin kauniissa puutarhassa. Tunsin ehkä puolet juhlaväestä, mutta selvisin silti kunnialla. Jotenkin ajaudun juhlissa aina juoruamaan keittiöön pienen porukan kanssa ja tavallaan tässä kävi vähän samoin. Kahvittelimme puun alla pienemmän porukan kesken. Mutta kun siellä oli vauva! Hän oli kuin magneetti enkä halunnut viettää aikaa muualla.

Juhla-asuna oli mekko, jonka sain Oasis-kampanjasta. Ostolakkooni kuuluu, etten saa hakea PR-toimistojen sampleja, mutta kaupalliset yhteistyöt sallitaan, koska niitä on vaikeampi myydä. Tänä vuonna niitä on tainnut olla muotiosastolla kaksi. Tyyliä täydentämään nappasin vihreän nahkalaukun ja pleksikorot. Kampaus näytti kivalta ehkä hetken kotona, mutta matkalla se lässähti. Olen niin surkea tekemään kampauksia! Haluatko muuten tietää ällöttävän asian? Jos et, lopeta lukeminen tähän. Ihan oikeasti. Laitan tähän väliin yhden kuvan, jotta et vahingossa näe paljastustani.

Olin varannut sokerointiajan maanantaille ja juhlat olivat sunnuntaina eli edellisenä päivänä. Säärikarvoja olin kasvattanut kunnioitettavat neljä viikkoa ennen sokerointiaikaa, joten voitte kuvitella, millaiset villahousut jaloissani oli juhlissa. Midihelma tuli todellakin tarpeen. Olin kunnon karvajalkana juhlimassa, mutta mikä pahinta, myös karvakainalona, minkä vuoksi halasin ihmisiä kuin T-rex eli painamalle käsivarsia kylkiäni vasten. Classy AF! :D