Hiustenhoitovinkit ja -rutiinit ovat suurennuslasin alla tämän viikon Pantene-kampanjapostauksessa, jota merkin kanssa yhdessä toteutan. Treatover-postauksien tarkoitus on muistuttaa siitä, mitä kaikkea kauniiden hiusten eteen voi ja kannattaa tehdä. Faktahan on, että hiukset eivät ole varsinaisesti elävät eli valitettavasti siihen osaan, joka latvassa “tekee kuolemaa”, ei voi enää vaikuttaa. Huonokuntoisia hiuksia voi toki hämätä näyttämään paremmilta ja niiden tuhoutumista voi ennakoida. Esimerkiksi ruokavaliolla voi kuitenkin vaikuttaa vain siihen hiukseen, joka on vasta puskemassa näkyviin. Ruokavalion ja elintapojen vaikutusta hiuksiin käsiteltiin viimeksi, joten nyt voitaisiin keskittyä kikkoihin, joilla hiuksia voi suojata ja joilla ne voi saada näyttämään terveemmiltä.

How’s Your Hair? -sivustolla voi tehdä nopean kotitestin, joka kertoo, missä kunnossa hiuksesi tällä hetkellä ovat. Olivat ne sitten kärsineet, kosteutetut, kuivat tai kenties kovin kauniit, suosittelen tilaamaan täältä jokaviikkoisen tekstiviestin allekirjoittaneelta muistuttamaan sunnuntain hiusnaamiohetkestä. Se kun unohtuu kovin helposti. Ilmaisia hiusnaamioitakin oli kuulemma lähetetty enemmän kuin luvattiin, joten onneaan kannattaa kokeilla. Jaottelin muuten tämän postauksen omat hiustenhoitovinkkini niihin, joita voi hyödyntää hiusten pesuvaiheessa, ja niihin, jotka kannattaa muistaa hiuksia muotoiltaessa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Hiusten peseminen:

  • Pese shampoolla päänahka ja hoida hoitoaineella hiusten latvat. Kumpaakaan tuotetta ei laiteta sekä päänahkaan että pituuksiin, vaikka shampoo saakin kohti pituuksia valuessaan puhdistaa latvat. Myös hiusnaamio laitetaan vain hiusten latvoihin, tämän Pantenen version vaikutusaika on muuten vain 2 minuuttia!
  • Huuhtele hiukset kylmällä vedellä suihkun jälkeen. Se sulkee hiussuomut ja tekee tukasta kiiltävämmän. Myös hiusväri säilyy näin parempana paljon pidempään.
  • Muista hoitoaineen ja hiusnaamion lisäksi hiuksiinjätettävä hoitoaine, -öljy tai -seerumi, jos hiustyyppisi on erityisen kuiva eivätkä poishuuhdeltavat hoidot riitä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Hiusten laittaminen:

  • Kuivaa hiukset föönillä vasta, kun ne ovat jo melkein kuivat. Anna hiusten kuivua luonnollisesti mahdollisimman usein. Lämpö rasittaa aina hiusta.
  • Muista aina lämpösuoja, kun aiot käyttää hiuksiisi lämpömuotoilulaitetta. Tarkista, kuinka korkeilta lämpötiloilta käyttämäsi tuote suojaa ja kuinka kuumaksi rautasi kuumenee. Nykyään monissa muotoilulaitteissa on mahdollisuus säätää lämpötila halutuksi. Tässä Pantenen versiossa on muuten näppärästi kiiltosuihke samassa!
  • Hiuksia vahingoittavan tupeeraamisen voi koettaa korvata föönaamalla hiukset pää alaspäin ja/tai käyttämällä hiuspuuteria, joka antaa tyveen kuohkeutta.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Psst! Ensi viikolla postausaiheenani on kylpylähemmottelu, josta pääsen ystäväni kanssa nautiskelemaan. Muistakaahan osallistua kilpailuun täällä, jotta tekin voitte päästä hemmoteltaviksi. Stay tuned.

(tuotteet saatu)