On aika raottaa salaisuuksien verhoa. Tulen tekemään ensi keväänä aikamoisen laajaa yhteistyötä erään merkin kanssa. Kävin perjantaina valitsemassa merkiltä suosikkituotteitani, joista vuonna 2013 rakennan asukokonaisuuksia muutamaankin eri tarkoitukseen. Mm. merkkiä myyvien liikkeiden sisäänostajat voivat huomioida, mitkä vaatteet tulevat näkymään blogissani keväällä ja hyödyntääpä eräs nettikauppakin valintojani. Yhteistyö alkaa kuitenkin jo aiemmin, sillä tulen mm. etsimään lukijoideni joukosta malleja noiden asukokonaisuuksien kuvauksiin. Ajattelin vain varoittaa etukäteen, jos joku teistä haaveilee päivästä mallina.

En tietenkään saa paljastaa asuja tai edes tuotteita kokonaisuudessaan vielä näin aikaisin, mutta pieniä herkkupaloja sain luvan postata. Näistä hahmottaa jo hieman asujen värimaailmaa ja fiilistä, vaikka osa vaatteista onkin kuvattu mallikappaleväreissä eikä lopullisissa. Toivottavasti odotatte tätä yhteistyötä yhtä innolla kuin minä, teillekin on nimittäin juonittu vaikka mitä mukavaa. Kuten postauksen otsikko jo paljastaa kyseessä on merkki nimeltä Guess by Marciano! <3