Fantasiamaailma mukanasi
Saanko esitellä uuden leluni. Vempeleen, joka syrjäytti junakirjat ja läppärin pitkillä matkoilla. Laitteen, joka sai pikkusiskoni poikaystävän vihertymään kateudesta. Pelikoneen, jonka avulla voin paeta todellisuutta missä tahansa ja milloin tahansa. PlayStationin ratkaisu akuuttiin pelihimoon on PS Vita, kannettava pelikonsoli. Blogilahja, joka pelasti minut totaaliselta tylsistymiseltä.
Eniten olen räplännyt testipelikonettani juurikin junassa. Puolentoista tunnin matka maalle taittuu ihan hetkessä, kun voi uppoutua fantasiamaailmaan. Kaivan koneen usein esiin myös puistossa, jossa kämppikseni lukee tenttiin ja minä puolestani koetan olla hiljaa. Voin kertoa, että tämä on älypuhelimen lisäksi niitä harvoja asioita joilla meikäläinen on edes mahdollista saada hiljaiseksi. Tässä on vaan se vika, että kun pelaa julkisella paikalle, ihmiset lähenevät kuin magneetin vetovoimasta vilkuilemaan koneen näyttöä.
Peli, johon olen uhrannut ehdottomasti eniten aikaa, on pelikoneen mukana testiin tullut Gravity Rush. Yli 12-vuotiaille tytöille ja pojille (ja tietysti meille ikälopuillekin) suunnattu toimintapeli leikittelee painovoimalla animetyylisessä maailmassa, jossa seikkailuihin ei vaan voi olla törmäämättä. Jos klikkaatte pelin nimeä tuossa ylempänä, pääsette sivulle, josta tuosta painovoimakikkailusta saa hieman esimakua.
Pelin päähenkilön mukana kulkeva kissahahmo kuljettaa tarinaa eteenpäin ja opettaa pelihahmolle koko ajan lisää taitoja. Itse tarina ei ole kovinkaan selkeä, vaan aukeaa hiljalleen pelin aikana. Peli on varsin koukuttava yksinpeli sillä jokaisen tehtävän jälkeen tahtoo pelata vielä hieman lisää ja jossakin vaiheessa vain huomaa, että kone olisi hyvä laittaa latautumaan. Siinä onkin muuten koneen ainoa miinus, se varoittaa vain kerran vähäisestä akkuvarauksesta ja sammuu sitten yllättäen. Kyllä, vaikka kesken pelin.
Koska tahdon jakaa pelaamisen ilosanomaa muillekin, yhdellä teistä on nyt mahdollisuus voittaa tämä mahtava pelikone itselleen. Laite arvotaan kaikkien tätä postausta kommentoineiden kesken. Jos tahdot olla oikein ihana, kerro kommentissasi myös sukupuolesi, ikäsi sekä se, millaiset pelit vetoavat sinuun eniten. Vastausaikaa on suunnilleen reilu viikko eli sunnuntaihin 15.7.2012 kello 12:00 asti. Palkintopaketti sisältää PS Vita -pelikoneen sekä Gravity Rush -pelin laitteelle. Tasapuolisesti arpaonnea kaikille!
Psst! Pelikoneen voi voittaa itselleen myös Facebookin kautta eli jos tahtoo kasvattaa voittomahdollisuuksiaan, kannattaa ehdottomasti tykätä Sony PlayStation Suomi -sivustosta keskiviikkoon 11.7. kello 15:00 mennessä. Jos hyvin käy, Ruotsi kaatuu rytisten ja PS Vita -pelikonsoleita arvotaan kaikkien sivustosta tykänneiden kesken oikein urakalla eli päivittäin peräti viikon ajan! <3
(Kuvat: Veera Korhonen)
Peppa
Oon kolmellakymmenellä(niinku meijä mummo sannoo) oleva naisen alku.Pidän eniten seikkailupeleistä ja tasohyppelyistä!
sartseli
olen nainen, 18 vee ja tykkään kaikista eniten söpöistä ja vähän lapsellisista peleistä! :)
Cole
Millaiset pelit vetoavat… Halo <33
no okei… ihkutan suuresti myös oldskool seikkailuja (Broken Swordit, Monkey Island) sekä tietysti kaikkea Marioa. Unelmoin myös omasta vihreästä dinosauruksesta joka osaisi lentää syötyään sinisen kilpikonnan <3
t. Mr. Cole 26wee ^__^
Wigglytuff
Oi tuo peli vaikuttaa mielenkiintoiselta! Kissatkin on aina plussaa. :–D Olen 25-vuotias nainen. Eniten minuun vetoaa edelleenkin vanhat nostalgiset pelit(DuckTales, Mega Man 2, Tiny Toon Adventures yms.) joita hakkaan NESsillä. :)
Suski
Olen nainen 22v ja vakiopelini on The Sims 3. Olen pelin ekasta versiosta asti koukuttunut peliin ja rakentelen sinne haavemaailmoja, -perheitä ja -kohtaloita :)
Emppu
Nainen. 27.(:D) Rakastan kaikenlaisia tasohyppelypelejä. Mutta kaikenlaiset pelit käy. Toi ois niin cool! :DD
Terkuin,Emppu
viuhti
Olispa muuten ihana laite tuollainen!
Nainen, 24-vuotta ja The simsien kaltaiset pelit vetoaa ehdottomasti eniten :-)
Maria
Pelihullu ilmoittautuu! Eniten pidän juurikin seikkailupeleistä (Lego Indiana Jones 1 ja 2 liimasivat minut ja miehen sohvalle aika tiiviisti jossakin vaiheessa..) :)
ainoboy
Oujee tollane höllis! Oon tyttö, 16v ja kaikki tasohyppelyt, Super Marion tapaiset pelit iskee ja lujaa =D
Marjaana
Ehdottomasti vetoavat eniten seikkailupelit (Tomb Raiderit ja Jak&Daxter tuli aikoinaan hakattua läpi) sekä Resident Evil ja Silent Hill-tyyppiset kauhu/survivalpelit. Noista pelisuosikeista ehkä jo voi arvata, että ikää on 25 ja olen nainen.
sini
18-vuotias tyttönen ;) Tykkään enemmän semmosista varmaan vähän niinku toi Gravity Rush, en tykkää semmosista poikien sota peleistä missä juostaan rumalla tyypillä pitkin poikin pyssyn kanssa ja ammutaan vaan suunnilleen jokainen vastaan tulija D: Tykkään lasten peleistä :DDDD
seda
16v tyttö, mä tykkään kaikista seikkailu ja jännitys peleistä…
niina c. mon
sukupuoli: nainen, ikä: 22. Tykkään eniten juurikin tuollaisista tasohyppely/seikkailupeleistä. :3
Quinn
Nainen, 22
Rakastanrakastanrakastan vanhaa super nintendoa! Poikaystävä sai hankittua sellaisen minulle monen vuoden pelitauon jälkeen ja rakkaus roihahti taas liekkeihin. Olen tosiaan vieläkin niin nössö, että pelkään joitain vastuksia niin p*rkeleesti, etten uskalla itse pelata niitä läpi! =D
Katja
Näytät itekkin kuvissa jostain fantasiamaailmasta karanneelta kun olet niin nättinä!:))
Sukupuoli: Nainen, Ikä: 22 ja tykkään vähän “tyttömäisistä” peleistä, joissa on paljon katseltavaa. Myös liikuntapelit on kivoja. Nuorempana lohikäärme-Spyro peli oli ihan lempparein <3 Räiskintäpelit jätän suosiolla poikaystävän pelattavaksi :D
tipitii
Poikaystävä haluaisi kovasti ostaa Xboxin. Tyydyttäisiköhän tuollainen pienempi pelikonsoli hänen pelihimonsa…?
Ja kun nyt kerran kysymyskin tuli niin vastaillaan siihen: olen 22-vuotias tyttö (vai nainen?) ja pidän eniten sellaisista lastenomaisista seikkailupeleistä kuten Crash Bandicoot, aivotoiminnan lamauttavista klikkauspeleistä (joissa esim pitää tuhota palloja tms.) ja The Sims on myös huisi. En ole tosin pelannut mitään tällaisia pelejä vuosiin.
Mimu
Tämä kolmekymppinen naisihminen tykkää pelata Simsiä. :)
Jinsku
Nainen ja 20 vuotta!
Itseeni iskee vanhat kunnon pleikkapelit; tekkenit, crash bandicootit ja spyro the dragonit. Nykyäänkin itselläni on pleikka kolmonen tuohon kytkettynä (kurkkaa pleikkaansa) ja sieltä löytyy muutama noista klassikoista! Tietty singstarkin menee kavereiden kanssa :) oih, ja simskin on joskus iskenyt ja siirtänyt minut virtuaalimaailmaan liian useaksi tunniksi kun kehtaankaan myöntää… :D
Sandra
Tämä mamma tykkää pulma- ja hiekkalaatikkopeleistä! Täytyypä koettaa onnea arvonnassa :)
Heeka
Toi olis kyllä huippu!:) en tiedä sitten miten mahtaa sopia yhteen kohta alkavan vauva-arjen, kanssa, mutta kaipa sitä mammalla jotain huvituksia saa olla.;) tykkään eniten ihan perus tasohyppelypeleistä -tyyliin supermariot ja ajopelitkin on kivoja!:)
…kyseessä siis luonnollisesti nainen ja ikää 24v.
Janni
Toi os kyl aika magee! 20-vuotias tyttönen…. :D Pelejä tulee pelattua aika laidasta laitaan eli simssiä, zeldaa ja autopelejäkin :P
Nanna
Mie oo kohta 25v ja pakko sanoa että pyssypelit vetoo eniten. Ja rallipelit toisiksi eniten. Sen jälkeen ehkä korttipelit ihan ei millään konsolilla, (piraatti) fluxx on uusin tuttavuus ja ihan huippu :)
MoniQ
Senkiiin mokoma! Enivei mist toi sun upee mekkonen on? Ja semmost oisin kysässy osaatko kertoa että saako tähä vaihettuu sposti osotteen ku vanha ei enää käytössä?
MouMou
Pitäisi saada vaihdettua profiilitiedoista (olisikohan oikea yläkulma) ja mekosta löytyy lisätietoja täältä. :)
Hannn
Tänä vuonna 22 vuotta täyttävä naisen alku, ykköspelisuosikkina Sims! Välillä jään myös pahasti koukkuun peleihin netissä, esim. viime aikoina tetrikseen ja mahjongiin…
Panicnomore
Pelaajatyttö ilmottautuu ! Itse tykkään pelata just tuommosia fantasia/seikkailupelejä, mutta yös kunnon mättö pelit (ainakin jos mukana zombeja) ovat huippuja ! Ja olen siis kohta 20-vuotias :)
nasu86
no ikä on se 26v. ja nainen ( tyttö enemmänkin ) olen :) kaikki tetris , mahjong , bubble shooter yms.. tyyliset pelit uppoo minuun ja tietty angry birds :D kyllä kelpaisi lomalla ollessa tälläistä päästä kokeilemaan!
ps: mun tuo tokmannin mekko repesi jo ekassa käytössä…:(
mut ei onneksi kovin pahasti…tarttee vaan saada ittsestä irti ja korjata se!
Marianna
Oi tuo olisi täydellinen pitkille junamatkoille (ja vähän lyhyemmille, sillä syksyllä on taas edessä koulumatkojen kulkeminen junalla). Olen 23 wee :) ja pidän sellaisista peleistä, joissa olen hyvä. Tämä siis tarkoittaa sitä, että pelaan aika harvoin, koska yleensä kaikki pelit ovat joko liian ylivoimaisia tai liian pelottavia (esim. en edes pelimaailmassa voi ampua mitään tai ketään) :D Suosikkipelini on kuitenkin tässä viimeisimmäksi ollut Facebookin Bubblewitch Saga, koska siinä olen hyvä ja ainakin vielä jokin aika sitten reeeeilusti kaikkia muita edellä, koukuttamisesta puhumattakaan ;D
Mokkis
Ensinnäkin pakko sanoa, että aivan sairaan nättejä kuvia susta!! :)
Ja ikää on 20v, sukupuoli nainen ja peleissä on juurikin ne seikkailupelit missä on joku juoni. Mm Final Fantasyt, oijoi.<3 Tosin sitten mm. wowi on joskus kovaakin kiehtonut :D Se on vähän siitä kiinni, mitä aloittaa pelaamaan. Ainiin, ei saa unohtaa Simssiä.. eli aika laaja pelimaku varmaan mulla sitten.. :D
anonyyymi
Ehdottomasti Crash Bandicoot on kolahtanut eniten! Crash Bash ja perus-Crashit, kaikki menee! Siinä vaan on sitä jotain. Pienempänä minulla ja veljelläni oli peli, jossa juostiin eläimillä kilpaa, mutten muista pelin nimeä :( Tekkeniä olen myös hakannut serkkupoikieni kanssa, mutta ei silti ole Crashin voittanutta. Terveisin 19-vuotias plikka
jenn
ooooOOOOHHH!!!!! 8D Must…have. Olen 18-vuotias tyttö, johon vetoavat juuri fantasiapelit kaikkein eniten! :)
Niinnas
Voi että, mikä ihana kone tuo olisi! Olen 17 vuotias tyttö. Kaikki maailman tasohyppely, tehtävä, fantasia ja roolipelityyliset pelit ovat mieleeni. Minulla on lainassa poikaystävän PSP, eli periaatteessa tämän edeltäjä, ja olen aivan koukussa Little Big Planettiin :)
P
Kovimmin kaikista peleistä muhun vetoo Sims. Oon pelannu sitä varmaan jostain 12-vuotiaasta tytöstä asti ja edelleen 24-vuotiaana naisena jatkan :D en enää niin paljon mutta aina välillä uppoon sen maailmaan ihan täysin, esim. joulun pyhinä se on aika kovassa käytössä :D
-petra_vartiainen3@hotmail.com
hheini
Olen 19 vuotias nainen/tyttö, kumman nyt haluaakaan valita.. :D Pelaan poikaystäväni kanssa kilpaa erilaisia fantasia- ja taistelupelejä. Poikaystäväni pelaa tietokoneella ja minä playstationilla, ja taisto on kovaa, koska me molemmat rakastamme pelaamista ja kilpailua, ja tietysti voittamista.. Vaikka pelaankin enimmäkseen fantasia-pelejä, ovat erilaiset rallipelit ehdottomasti lemppareitani!
sannanen
20 v. nainen ja kaikenlaiset tasohyppelyt yms. kiinnostaa! Esim. Little Big Planet on aivan mahtava :)
veequ
Olen 20-vuotias nainen, pelit joissa on juoni uppoo minuun ja myös tetriksen tyyppiset pelit.
Yoslene
Minä pidän eniten Mario -tyyppisisstä peleistä. :)
Veera
Olen 21 vuotias vanhanliiton play station 1 nainen. Suurin suosikkini on ehdottomasti Tekken ja tomb raider. Tästä voisi ehkä päätellä että pieni päivitys pelikonsoliin ja peleihin olisi tarpeen. :D
Suviii
En osallistu ,mut toi viimene kuva susta on tosi kaunis! (: Hauskaa viikonloppua !
MouMou
Voi kiitos! Ihanaa viikonloppua. :)
Plop
Ikää tulee ensi viikolla 26 vuotta täyteen, eli aletaan kai lähentelemään ikää jolloin täytyisi käyttää itsestään nimitystä ‘nainen’ sen ‘tytön’ sijaan ;) Eniten on tainnut tulla pelattua erilaisia taistelupelejä (legendaarinen Wolfenstein 3D, Unreal tournament 2004, Quake3), mutta myös tasohyppelyt (Mariot, Beyond Good and Evil <3 <3) ja strategiapelit (Red alert, Starcraft) ovat myös mukavia. Viime aikoina on poikaystävän kanssa tullut pelattua Haloa ja Borderlandsia yhdessä, mutta harmittavan vähän tuollaisia co-op – pelejä on tehty XBox360:lle :( Myös pähkäilypelejä (Portalit) on tullut pelattua yhdessä. Muutama viikko sitten tuli myös osallistuttua työpaikan laneille (jep, meitsi on siellä ainoana tyttönä, koska ala on suht miesvaltainen :D) ja siellä tuli vähän tahkottua Team Fortress 2:sta. Ai vitsi, tuli niin todettua että porukalla pelaaminen on kyllä aina hauskempaa! Eli tiivistettynä, aika moni peli kiinnostaa :D
k
Nainen, 21 ja tykkään kyllä ihan kaikenlaisista peleistä! Välillä on myös hauskaa katsoa vierestä kun joku toinen pelaa. Eniten tulee pelattua poikaystävän kanssa xboxilla mm. Haloa.
Zuvi
Oon neljätoistavuotias tyttö ja tykkään eniten pelata Mario- pelejä ja erilaisia seikkailupelejä.
Henna73
Mulle menee vähän kaikenlaiset pelit paitsi veri roiskuu -räiskintäpelit. Ja oon naispuolinen ikäloppu, mutta vielä lapsellinen :D 38v.
Sinppa
Kyllä tommonen kelpais! Täällä päin pelailee nainen/tyttö, 23 v, joka tykkää eniten suloisilla hahmoilla höystetyistä seikkailupeleistä. Vanhat kunnon spyrot ja kaikenmaailman supermariot kolahtaa ja kovaa :-)
charlotta
Voi tässä olis mahtava synttärilahja pikkuveljelle, jolle en keksi mitään ostettavaa! Pääsisin itse olemaan maailman paras isosisko ja ehkä vähän salaa tuota testaamaankin ;)Itse pidän eniten kaikenlaisista seikkaulupeleistä.
– Nimin. 20v sisko, joka maksaa veljilleen, jotta saa pelata heidän konsoleillaan pelit läpi :D Saattaa siis olla etten raaskis tosta luopuakaan!
-A-
Kolmekymppinen mies, joka mieluiten pelaa klassisia seikkailupelejä.
Marian
Mä vasta ikäloppu olenkin, 30v “tyttönen”..:D
Mutta sehän ei pelaamista estä, oman 9-vuotiaan kanssa on erityisen kiva pelailla autopelejä ja tasohyppelypelejä, voisin kuvitella että tuon masiinan kanssa olis automatkatkin yhtä juhlaa!;)
Ehdottomasti mukana arvonnassa!
Satu
18-vuotias tyttö löytyy tämän ruudun takaa. Tykkään äly- ja tasohyppelypeleistä enimmäkseen. Crash Bandicoot on säilynyt lapsuudesta asti yhtenä suosikeista ja lisäksi Haloa tulee silloin tällöin pelailtua poikaystävän (tai no avomiehen) kanssa.
Sighbellee
Oh sweet :-) Täällä 32 v nainen jonka pelaaminen vei mukanaan jo kultaisella 90-luvulla kun NES 8bittinen löysi kotiimme. Mariot ja Mega Manit tuli hakattua läpi useaan otteeseen. Old school, fantasia kiinnostavat eniten mutta peli kuin peli niin huomaan edelleen olevani liekeissä.
Nede
Olen 25v armottoman lapsellinen tyttö joka on aina nauttinut pelailusta. Tykkään eniten sellaisista peleistä, jotka ovat erilaisia kuin todellisuus. Ja siihen kategoriaanhan mahtuu vaikka mitä! Koukutun helposti Bejeweledin tyylisiin pikkupeleihin, mutta voin myöntää että olen myös Wowittanut entisaikaan ahkerasti mahtavan hunterini avustuksella. Eli vaikka mitkä pelit käy, kunhan niissä on “se jokin”.
ps. aivan ihania kuvia! Toi mekko on niin kauniin värinen, miten niin muka “halpakaupoista” ei löydy hienoja vaatteita! Aivan ihana! Ja kivan kontrastin kuviin luo juuri kaunis kesämekko, kukkaseppele ja käsikonsoli yhdessä :)
Lea
Pelihullu 40 vee nainen :D. Eniten tykkään tasohyppelyistä, tehtäväpeleistä tai logiikkapeleistä. Myös räiskintä onnistuu. :) Lisänä olis vielä 3 vee poika, joka seuraa äidin kilpailuviettiä ja peli olis mainio sekä äidille että pojalle.
riikkamarika
Nainen, 23 vuotta ja minuun vetoaa lähes kaikki pelit :)
linsku
16 vuotias tyttönen,joka tykkää haastavista mutta ei mahodttomista seikkailuhenkisistä peleistä:)
outi
meillä haaveillaan juuri tästä, minä 28v neljän lapsen äiti ihailen myös uutta pelikonetta. Poika 9v kusisi suoraan sanottuna hunjaa kun saisi tämmöisen käsiinsä pitkillä automatkoilla tai tylsinä sadepäivinä, minusta, miehestä ja 3sta tytöstä puhumattakaan :) Miehen kanssa ollaan kumpikin tykätty aikoinaan segan siitä sonicista :D se oli aika hauska.. ja toki nintendon supermariot on hakattu muutaman kerran läpi, toki joskus haksahdin pelaamaan pikkuveljen innoittamana tietokoneella DOOMin :D haha…
Salee
22-v nainen täällä tykkää pelata hyvässä kaveriporukassa Band Herota ja Buzzia! :)
jenps
täällä on kaksikymppinen tyttö, joka tykkää kaikista eniten tasohyppely-peleistä, mutta ihan lempparein on aina ollut crash bandicootit!
iidha
Olen kohta 18vee tyttönen ja erilaiset seikkailupelit ja “älypelit” on mun lemppareita :))
Erika
Täällä 21-vuotias nainen ja tykkään eniten old school autopeleistä, nyrkkeilypeleistä ja kaikki söpöt mario-pelit. En tykkää sotapeleistä ollenkaan!
marge_
Nainen, 22 vuotta . Pelaamisen saloihin tarkemmin pääsin vasta mieheni kautta ja olen erityisen innostunut hauskoista rallipeleistä ja seikkailupeleistä esim. Tomb Raiderista ja Rayman vai mikä sen ukkelin nimi oli :) Kaikki vanhat nintendo pelit kuuluvat myös suosikkeihin. Tietäisin juuri kenelle suuntaisin tämän lahjan. Vuosipäivä lähestyy meillä, enkä itse pysty näin kaliiseen lahjaan laittamaan rahaa. Tietty hyötyisen myös itse tästä lahjasta :D
HappyEnd
Hep, mukaan arvontaan! Itse olen jo ikäloppu äiti, enkä edes peleistä kuin hyvin satunnaisen kiinnostunut mutta tiedän että ekaluokalle syksyllä lähtevä poikani olisi moisesta laitteesta varsin onnellinen
Miu
The Sims on täälläkin aika pelattu peli Spyron ja erilaisten tasohyppelyiden lisäksi. Ja räiskinnöistä Tekken on vaan aika klassikko.
Niitty
Olen 35 täyttänyt ja tykkään lähes kaikista peleistä, poislukien kill – rärärärää -pelit. Vihaisia lintuja pelaan, samoin pasiansseja. Näppärät pelikoneet ovat, mieheni on enemmän pelihimoinen ja välillä olenkin jotain lainaillut. Ei aikaakaan kun kasa pikkupoikia on ympärillä ja neuvomassa
:)
millainennn
22v tytönhupakko, peleihin tutustuin nykyisen seurustelukumppanin myötä välttääkseni pelileskeyden ;) Pelailtua tulee kaikenlaisia värikkäitä lasten tasohyppelypelejä, autopelejä ja rikostenratkotapeliä, jonka nimeä en mitenkään nyt muista ;D
Jenni
Nainen,liian vanha (pelannut amiga-ajoista lähtien), rpg-pelit kiinnostavat eniten :)
Apina
Ikää on 23 ja peleistä kiinnostaa tasaisesti eri tyylilajia edustavat pelit. Eli sekä FPS- ja seikkalu- ja roolipelit menee. Tälläkin hetkellä on monta peliä jonossa pelattavaksi. :)
Salla
Olen 16v tyttö, joka tykkää pelata ajopelejä( Mario Carting Rules! :D ) ja klassikoksi muodostunutta Spyro The Dragonin kaltaisia pelejä :)
Tampuriini
Oi tuollainen olisi täydellinen! Olen 26-v ja tykkään eniten älyä ja harjoittelua vaativista peleistä :)
Teija
Itse olen 17-vuotias ja jo pienestä pitäen pelannut super nintendoa ja pleikkari ykköstä. Minulla kun sattuu olemaan isoveli, joka näitä pelikoneita hankki joskus. Koko perhe on aivan pelifriikki. Tai no ei nyt aivan, mutta joka tapauksessa. :D Itse tykkään söpöistä peleistä, koska niissä ei mene yhtä helposti hermot kuin vaikkapa Super Mariossa kun tipsahtaa joka ikiseen kuiluun. No, ehkä sillä vaikeusasteellakin on merkitystä.. :D Mutta seikkailu- ja tasohyppelypelit saa kyllä ajan kulumaan. Ja Tetris on paras!
volyym
tyttö 19-vee tykkää tasohyppelypeleistä sekä seikkailupeleistä , joku maailman paras on lego indiana jones! miljoona sydäntä tähän sille!
muru
Oon itseasiassa juuri tänään tasan 21-v, nainen (tyttö? :D). Eniten tykkään kaikista tasohyppelyistä, missä ei oo mitään tappeluja yms. Crash Bandicootit oli ja on edelleen aivan! :)
sanetsi
Itse olen 27 vuotias nainen.Olen pienestä pitäen tykännyt pelata konsolipelejä.Viimeisimpänän olen pelannut Wiin pelejä.
Tiiina
22-vuotias nainen ja armoton Super Mario-fani! :D Myös Buzzia on porukalla tullut spelailtua.
Senja
Olen 16 vuotias ja pidän eniten tasohyppelypeleistä :)
Samira
Kyllä kelpaisi tuommoinen vehje. Kännykkäni akku on niin huono, ettei sillä isommin reissussa surffailla tai pelailla. Tämä tulisi siis tarpeeseen :)
Olen 26v nainen ja olin ainakin aiemmin tosi kova sims-tyyppi. Viime aikoina ei vain ole ollut oikein sopivia välejä pelailla. Ehkä kohta.
Iidas
Nainen, 23v. Tykkään erityisesti Crash Bandicoot – peleistä! Ne on mun aivoille sopivan yksinkertaisia, mutta kuitenkin tarpeeksi haastavia :))
Sussukka
Olen 18-vuotias tyttö. Pelailen mielelläni tasohyppely-, äly- ja seikkailupelejä. Super Mario ja Professor Layton -pelit on pelien parhaimmistoa. ;)
Arrkku
Oon 16v. tyttö ja tykkään kaikenlaisista pulmapeleista, seikkailupeleistä ja niistä tasohyppelyistä.
heisi
Ei tämä on paras arvonta blogeissa ikinä! Pelikonsolit on vaan jotain niin parasta ja kaipaisin pikaisesti päivitystä mun nykyiseen käsikonsoliin (Gameboy Color… eli tosiaan jotain yli 10 vuotta vanha vempele :D). Olen 24 vuotias nainen, joka on ollut ihan peliriippuvainen ihan lapsesta asti (eli siitä hetkestä, kun meille hankittiin 8-bittininen nintendo).
Konsolipeleissä parhaiten muhun on aina iskeneet seikkailu-roolipelit, joissa pääsee myös itse mättämään vihollisia (ei siis sellaiset, joissa on final fantasyiden taisteluvalikot). Esimerkiksi SuperNintendon Secret of Mana sekä PlayStationin Kindomheartsit ovat ikirakkauksia, joihin en taatusti ikinä kyllästy. Myös Mariot, Zeldat ja Spyrot ovat aina iskeneet muhun kovaa ja viimeisimmät peli-ihastukseni ovatkin Wiin Super Mario Galaxyt.
Jos tässä arvonnassa sattuisi käymään tuuri, niin täällä olisi kyllä maailman onnellisin nainen :D Ainakin TOUCH MY KATAMARI-peli tulisi hankittua välittömästi (PS2:n WE LOVE KATAMARI on yksi parhaita pelejä ikinä!) ja LittleBigPlanetkin tulisi varmaan hankittua välittömästä sen ilmestyttyä… *haaveilua*
Seifent
18-v tyttö, joka kuluttaa aikaansa mieluiten RPG:iden ja sekalaisten seikkailupelien seurassa. :D
Mari
Oih!Itse salaa pelaan aina wowia ja sitä ennen age of empiresiä. Eli jonkun sortin seikkailu/strategiapelit ovat juttuni. Mutta olen myös hulluna avokin XBOXin Lego-sarjan peleihin, indy, star wars ja potteri on hakattu useasti läpi :D
Olenhan kuitenkin vasta 27-v :)
inni
Sims on ikisuosikkini ja löytyy kakkoselle suurin osa lisäosistakin. Viime tammikuussa sattui sydäntä särkevä tapaturma, macbookkini hörppäsi aikuisten limpparit sisäänsä ja menetin KAIKKI Sims-tallennukseni :( Niin toki macin rikkoutuminen oli myös ikävää..
Heidi
Olen 23-vuotias ja tykkään esimerkiksi tasohyppelypeleistä. Pelit, joita voi pelata yhdessä kaverin kanssa, ovat erityisen viihdyttäviä. Esimerkiksi Little Big Planetia ja Rock band-/Singstar -tyylisiä pelejä on tullut pelattua paljon miehen ja ystävien kanssa. Tuon vempaimen taitaisin antaa avomiehelle loppuvuoden matkaseuraksi ulkomaan reissuhommiin. Sillä saattaisi pelastaa monet tylsät illat, ja uskonpa, että työkaveritkin saattaisivat hyötyä konsolista. :)
Minttukrokantti
oih, ihana palkinto! oon 23-vuotias tyttö ja etelästä kotoisin mutta koulu on rovaniemellä joten 12h tunnin junamatkat on enemmän kuin tuttuja ja oi että miten ihanaa olisikaan kun olisi peli mukana! :–D oon hurahtanut peleihin pienestä lähtien, eniten uppoavat justiinsa tasohyppelypelit ^.^
ida
Täällä 16-vuotias, tasohyppelypelit on parhautta, Super Mario kaikkien aikojen suosikki.
Eve
24-vuotias ikuinen tyttölapsi täällä heti. Rrrrakastan ties minkälaisia konsolipelejä, mutta ikuisia suosikkejani ovat SuperMariot ja autopelit.
Johanna
Täällä on 13 vuotias tyttö.. ja toi ois parhautta.. Tykkään eniten just tuon tyyppisistä peleistä, koska mulle ei mitkään älypelit aukene..!
Sanna
Nainen yli neljäkymppinen( kauheeta kehtaako sitä edes sanoa, no menköön) Tykkään oikeastaan kaikenlaisista peleistä, mutta tälläset seikkailupelit on ihan mahtavia.Jos voitan saa tyttäreni sen laitteen, pääsee ripille just 15.7.
Henna
Olen 19-vuotias tyttönen ja tuo olisi kyllä melko metka laitos minulle että avokille, raukka vasta manailikin ettei ole koskaan omistanut tietokonetta tai pleikkaria pienempää pelikonetta :D Itse pelailen paljonkin, lähinnä fps-pelejä, mutta myöskin tasohyppelyt, strategiapelit, hack’n’slashit ym. iskee ja nurkista löytyykin vanha kunnon nintendo, playstation ja kullan kone :D Se, että tässä taloudessa pelataan, näkyy jo sisustuksessakin, huolestuttavaa :D Pelit on rakas aihe, voisin höpöttää tähänkin ummet ja lammet!
sanna :)
Olen 17-vuotias tyttö, ja tykkään eniten peleistä, jotka eivät saa mua hermostuneena repimään hiuksiani. :D
Nonna
Nainen 20 vuotta johon iskee tetriksien ja sudokujen tyyliset pelit. Sekä ennen kaikkea vanha kunnon Tekken sekä Crash Bandicoot! :)
VIA
Nainen 30, Commodore 64-sukupolven edustajana muhun vetoaa kaikki tasohyppelyt, tetris sekä tämän päivän peleistä kaikki “pallonammunta”-pelit tms :D
SaveYou
Olen kohta 18v nainen ja pidän “sotapeleistä”
tiippa
tetris on paras :D nojoo..mutta toi laite ois mahtava juurikin tylsyyden tappajaksi !
Jenna
18-vuotias tyttö ja ehdottomasti kaikki tappelu- ja toimintapelit! Varsinkin zombipelit uppoaa meikäläiseen paremmin ku hyvin ja välillä tulee vietettyä vähän liikaakin aikaa tietokoneen äärellä pelin parissa. :D
Vivika
Olen pian 17 vuotta täyttävä tyttö joka tykkää erityisesti pelata 90-luvun alun Segalla retropelejä kuten Soniccia. Lisäksi tykkään kaikista älyä vaativista peleistä sekä The Simssin tyylisistä peleistä jossa saa itse rakentaa jotain! Simssin takia halusin koko lapsuuteni isona arkkitehdiksi :)
weera
16 (kohta 17!!)vee tyttö rakastaa roolipelejä ja fantasiapelejä sekä tottakai kaikenmaailman seikkailu- ja tasohyppelypelejä ja autopelejä :D
Nanda
24 v. tasohyppelypelien ystävä haluaisi tämän vehkeen. Rayman on suosikkini! :)
kukka
Olen 17-vuotias tytsykkä ja eniten tykkään kyllä autopeleistä ja myös seikkailupelit ovat koukuttavia. Tälläinen laita olisi kyllä ihan unelma!
*Suvi*
Tämä 27-vuotias nainen tykkää eniten tasohyppelypeleistä. En ole ikinä omistanut minkäänlaista pelivehjettä, vaikka siitä nuorempana niin haaveilin. Ehkä näin “kypsemmällä” iällä olisi aika toteuttaa tuo haave?
jenya
Oon 17v ja tykkään tosi paljo seikkailupeleistä, tasohyppelyistä, sekä älypeleistä. Myös rallipelit on kivoja. Niillä saa helposti ajan kulumaan ja ovat hyvää viihdettä myös kavereitten kansssa :D Ja niillä saa tosiaankin puheliaimmankin hiljaiseksi xD
Sini
Osallistun! Olen 28 nainen. Kauniit ja tunnelmalliset pelit on parhaita, en jaksa pelata jos grafiikka ei miellytä.
Milou
Jiihaa yksi peliaddiktoitunut 18-vuotias tyttönen ottaisi mielellään itselleen tuommoisen laitteen. Eniten olen kiinostunut seikkailupeleistä ja ehkäpä semmoisistakin mitkä vaativat hieman pähkäilyä selvitäkseen. :)
Riikka
Tollanen olis kyllä aika mahtava! 16-vuotias tyttö olen ja tykkään kaikista seikkaiupeleistä erityisesti ;D
Ella
Olen 31-vuotias nainen ja uskokaa tai älkää, lempipelini on hurjaakin hurjempi MarioKart. Tosin kaverini 6-vuotias lapsi voittaa minut aina..
eskob
Olen 20- vuotias nainen jolta on pelaaminen jäänyt viime aikoina vähemmälle mutta aina seikkailu-, tappelu- ja fantasiapelit on kiinnostaneet:) Pitäähän elämässä vähän jännitystä ja mielikuvitusta olla;) (Pahoittelen jostuo kommentti tuli ensin keskeneräisenä, kännykällä on välillä vaikeaa kirjoittaa :P)
niinia
Olen 20vuotias nainen tai tyttö. Minuun vetoaa eniten tasohyppely pelit ja pohdiskelu pelit. Olisin mukava omistaa tuollainen pelikone ihankin vain mieheni kiusaksi, hehe :D
Cerp
24-vuotias nainen täältä muistelee lapsuusaikoja ja kuinka Sonic-siili koukutti ruudun eteen… Nykyään Heroes of Might and Magic on se tietokonepelien ykkönen, mutta konsolilla pelattuna wanha kunnon Crash Bandicoot sun muut rulettaa :) Toisaalta kaikki yksinkertaisella idealla varustetut (ängri pöörds jne) on niitä kaikista koukuttavampia :D
Kurre
Seikkailupelit tai sitten aika yksinkertaiset pelit, kuten tetris :)
Tyttö 20v
Tuidi
oon kakskymppinen tyttö ja tykkään pelailla tasohyppelypelejä :D koska kaikki sota- ja kauhupelit on liian pelottavia mulle :D
sellaset hempeet ja värimaailmaltaan södet pelit kolahtavat minuun ;D
Terr
22-vuotias tyttö, johon uppoaa parhaiten tasohyppelyt:)
Suvi
Oi, mikä mahtava arvonta! :) Tuollainen mukana kulkeva pelikone olisi varsin kätevä. Seikkailu- ja toimintapelejä tulee pelattua useinkin.
Enni
Olen 14.v tyttö ja tykkään eniten seikkailupeleistä yms… :)
Alva
Täähän olis hauska vempain reissuille mukaan otettavaksi :)
Täällä siis 26-v. nainen, johon iskee varmimmin tasohyppelyt, varsinkin Super Mariot (niin vanhat kuin uudemmatkin), ja Heroes- ja Pirates-tyyppiset pelit! Liiallista aivotyötä vaativat pelit ei sen sijaan nappaa juurikaan, peleissä kun tykkään kuitenkin siitä että niissä saa laittaa aivot narikkaan ja unohtaa kaiken muun.
Mutta jos ihan rehellisiä ollaan, muhun vetoaa kaikista eniten kuitenkin perinteiset lautapelit; samasta syystä olen myös kirjafriikkinä lukulaitteita kuten Kindleä vastaan, vaikka ne äärimmäisen näppäriä vekottimia onkin ;)
Tiiia
Moikka! :) täällä on 14 vuotias tyttö joka jää koukkuun kaikkiin tasohyppely peleihin.. :D
Marikki
27-vuotias, joka tykkää monenlaisista peleistä. Tasohyppelöt on nannaa: Mariot sun muut. Mario on itseasiassa kulkenut mukana ikävuodesta toiseen, muodossa tai toisessa, rallikin on jees. Kirby, spyro ja crash bandicoot on kivoja kavereita. Sitten myös vihaiset linnut tekevät minut onnelliseksi, varsinkin facebookin friends-versio on varsin koukuttava. Sitten jotain minipelejä tulee nassukirjassa nakutettua, bejeweled yms.
susie
Kakskymmentä mittarissa ja eniten kiinnostaa just tasohyppelyt, eli pelit, joilla etenee koko ajan:)
ann-
19-vuotias tyttö! Parhaiten minuun vetoaa seikkailupelit, tai sitten porukassa pelattavat pelit:) Ja voin vain kuvitella pikkuveljien reaktion, jos he sais tuollaisen vempeleen käsiinsä!
-R-
Nainen 26 vuotta, tykkään ns. lasten peleistä kuten Viva Pinata (kasvatetaan oma puutarha ja kerätään sinne uusia kasveja ja eläimiä/hyönteisiä) ja Plants vs. Zombies, jossa zombiet yrittävät hyökätä talooni ja minun täytyy taistella niitä vastaan valitsemieni erilaisten kasvien avulla :-D Viihdyttävää ja helppoa! Lisäksi tykkään Tetriksestä ;)
Jade
Heips! Olen 18-wee tyttönen ja tykkään melkeinpä kaikenlaisista peleistä, ainoastaan räiskintäpelit eivät ole minun juttuni. Erityisesti rakastan fantasia-, seikkailu- ja strategiapelejä, ja tuo Gravity Rush näyttää todella houkuttelevalta! Plussaa tietty animetyylistä, joka saa pelistä kuin pelistä ylisöpön! :D
Kit
PArikymppinen tyttö täälläkin. Ehdoton suosikki on Tony Hawk Pro Skater 2, joka siis ps1:lle on ilmestynyt vähintään kymmenen vuotta sitten :D Myös muut klassikot, CTR, Tekken 3, Spyro on huippuja. Pelikoneita löytyy jonkinverran mut tämmönen käsikonsoli puuttuu viel :)
nnno
19 v. tyttö, älypelit, seikkailu- ja tasohyppelypelit on parhait! :)
ella
Kukkaisneito, vähänkö olet ihana! :)
kiira
19-vuotias tyttö ja tykkään tosi monista peleistä laidasta laitaan, ajopelit, tasohyppelyt ja ampumispelit on kaikki mun mieleen :D
maria
Tasohyppelyihin&seikkalupeleihin koukuttunut kohta 19 -vuotias neitokainen täällä hei. :) Angry Birdsin lisäksi esimerkiksi Kirbyä sekä Harbour Master -nimistä peliä on tullut hakattua antaumuksella. Toki muitakin tyylilajien edustajia kokeilen mielenkiinnolla (poisluettuna räiskintäpelit).
Jenini
21-vuotias nainen ja eniten tykkään kaikenlaisista tasohyppely-/seikkailupeleistä. Myös semmoset perus pisteidenkeruupelit on kivoja kuten facebookin Bubble Witch Saga :D
Sarr
24v nainen täällä ja suosikkeja auto ja taistelupelit :D
sannnni
Oon 21-vuotias plikka. Tykkään ehkä eniten tasohyppely peleistä, myös yksi The sims peli on erittäin koukkuttava :D
Alice
Nainen, pian 21v. Rakastan sellaisia pelejä kuten Pokemonit Nintendolle, Zelda, Sims, Spyro, Crash… Kaikki fantasiapelit on yleensä todella koukuttavia, tasohyppelyt myös. :) Loistoidea toi konsoli. :) Itselläni on vain Gameboy Advance ;)
Piupiu
Hieeeno laite!! Olen 22-vuotias nainen ja pidän älyä vaativista seikkailupeleistä :)
J-J
16v tyttö joka on hulluna tasohyppelyihin :))
taina
36 ja nainen ja angry birdsejä viimeksi olen pelaillut:)
Miraprkl
Voijooihanaa! olen 18w naanen ja tykkään pelata seikkailupelejä, mielellään tutusta konseptista, esim. Harry Potter kaikissa muodoissa sytyttää ja sitten viimeks oon pelannu GTA San Andreasta, ihan kultaa toi peli :D
nunju
AI ai, olen himoinnut tätä jos siitä kun näin ensimmäisen mainoksen!!
Ikää minulla on 31v ja vaikka perheeseen kuuluu myös 3 miespuolista pelihirviötä niin tätä vartioisin aarteenani yötä päivää.
Niin ja olen siis perheen äiti, nainen, tai joku vastaava :):)
Itse pelaan mieluiten fantasia pelejä, aloitin joskus 90-luvulla ;) FF:T,Zeldat ykkösinä, ehdottomasti, mutta myös Silenti Hillit kavereineen menevät kevyesti.
Ja sitten tietysti Super Mariot, luonnollisesti niitä ei voi ohittaa.
Mira
Olen 23 -vuotias tyttönen ja tykkään pelailla mm. mahjong pelejä. Mahdottoman koukuttavia… :D
miira
Olen 35-vuotias ja pelaan suhteellisen vähän minkäänlaisia pelejä. Sain kuitenkin kokeilla tuon Pleikkarin edellistä versiota, ja jäin heti koukkuun! Pelien nimiä en muista, mutta pelastivat ihanasti sateisen mökkipäivän :-)
Tinka
Ihan just parikymppinen tyttö täällä hei! Tykkään pelailla kaikkia tasohyppelyitä ja JÄRJETTÖMIÄ räiskintäpelejä missä pitää tappaa mieluiten kaikki.;D
sofia
no oon kohta 16v tyttö ja tykkään jostain sims ja wii peleistä :D. ei oo tullu kauheen monii pelattua, mut en usko et tykkäisin ainakaan mistää ammunta/tappamis-peleistä :D:D
Sweety Pie
Mahtava kilpailu! Ehdottomasti haluan osallistua kilpailuun, tuo olisi mahtava juurikin tylsiin hetkiin junassa tai muussa vastaavassa. Olen 24 ja nainen. Kaiken lisäksi olen innostuneempi tuommoisien pikku konsolien kanssa, kuin isompien, vaikka niitäkin olen pelaillut. Mahtavimmat pelit ovat olleet tasohyppelyitä ja mielenkiintoisella idealla olevia action pelejä.
Hurahtamaan konsoli peleihin minut on saanut poikaystäväni noin pari vuotta sitten, ja jos konsolin onnistun voittamaan meillä on varmasti kaksi hymyilevää ja innostunutta naamaa sitä täällä vuorotellen pelailemassa.. (ellei varastelemassa toisiltaan, että saa pelata) :)
Anna
Olen 21-vuotias opiskelijatyttö. Toi on kyl niin pitkien matkojen pelastus! Ite tykkään pelata fantasia(lapsena pokemon ja Sims pelit olivat suosikkeja) tai ‘aivojumppa’ pelejä( esim sudokua ym.) :)
SusannaN
Olen 33-vuotias nainen. Pelaaminen on jäänyt lapsuusaikojen jälkeen telakoille, mutta olisi hauska aloittaa uudelleen! Laitteesta muistui mieleen (etäisesti :D) 80-luvun elektroniikkapelit jotka olivat mahtavia. Tasohyppelypelit varmasti kiinnostaisivat minua eniten, vaikken kyllä edes tiedä minkä tyyppisiä pelejä nykypäivänä löytyy!
Saara
Oon 15-vuotias tyttönen, ja oon pelannu oikeestaan koko pienen ikäni. Mulla on neljä veljee, jotka kaikki pelaa, niin se on varmaan jotenkin geeneissä :D kaikki pelit menee, mutta eniten tykkään Final Fantasyjen kaltaisista peleistä, joissa tarina on selvästi esillä, räiskintääkin on vähän ja ennenkaikkea pelimusiikit ovat upeita!
Omistan vaan yhden käsikonsolin (GameBoy Advanced SP). Olisi siis todella mukavaa kotiuttaa tämä arvontavoitto! (:
Jenni
Hei, Olen uusi lukija, joka on köytänyt blogisi vasta pikkuhiljaa ja tässä kun huomasin arvontasi niin voisin minäkin osallistua :D
Olen siis 16-vuotias tyttö, joka tykkää kaikenlaisista seikkailu- ja fantasiapeleistä.
Sinulla on muuten ihana tuollainen keijukais henkinen asu noissa kuvissa :)
kristel
Tykkään ehkä eniten niistä missä joku pieni söpö ukkeli kerää pisteitä ompuista tai muista :D ja oon kohta kaskymppinen muikkeli.
Essiiij
18-vuotias tyttö ja kaikista eniten mua kiehtoo seikkailupelit, jotka ei oo liian vaikeita. Pikkuveli aina nauraa miten pelaan kuulemma ihan vauvojen pelejä….
suvi
nainen 20, ja kaikki menee :)
Marikki
Tuo mekko on kyllä todella kaunis ja sopii sulle hyvin. Ja kuvat ovat todella tunnelmallisia :)
Olen muutaman vuoden päästä kolmikymppisiä viettävä nainen, joka tykkää tasohyppelypeleistä.
Venla
Pakkohan se on tällainen saada kun poikaystävä varaa pelikonsolin aina silloin kun haluaisin itse pelata. Kyllä talon naisellakin pitäisi olla oma pelikone. =)
Olen 23 ja tykkään pelata tasohyppelyitä sekä fantasiapelejä.
susssuu
Olen 21-vuotias tyttö, joka pelaa vaihtelevasti.Välillä voi mennä kuukausiaki,etten pelaa,mutta sitten taas tulee sellainen jakso et pelaan enemmän. Silloin kun pelaan, niin singstar on yks ehoton lemppari! :DD Ja sit kaikki erilaiset seikkailupelit yms. oikeestaan kaikki menee. Poikakaverini on enemmän näitten vempaimien ystävä ja kyllä meidänkin taloudessa oltaisiin mielissään, jos voitto osuisi kohdalleen! :)
Jouni
Olen 30 vuotias miehenalku joka pelailee melko laidasta laitaan, strategiapeleistä tietovisojen kautta räiskintöihin.
Oivoi.. Matkustelen paljon ja aina on reissussa ikävä yksin kotona kyyhöttävää PS3:sta. Kotikonsolia lohduttaisi tieto siitä että omistaja pääsee pelaamaan myös poissaollessaan.
huaniitta
Jee, mikä kilpailu :) . Täällä 25-vuotias tyttönen ja tykkään pelata seikkailu-, tasohyppely- ja ongelmanratkaisupelejä. Esim. tomb raiderit ovat suosikkejani. Myös sims-pelit ovat mielenkiintoisia :)
annina'
Oon 15v tyttö.Tykkään kaikenlaisista äly peleistä ja seikkailupeleistä.Ja simssistä:)
Lisa Love
Moro Mou Mou!
Meitsi on 25-vuotias emäntä ja mahdoton pelaaja. Olen Nintendon naisia mutta voishan sitä antaa Sonyllekkin mahdollisuuden näyttää jotain muutakin hienoa (?) kuin muinainen ps2. :) Jeah.
Seikkailu yhdistettynä puzzleen on parhautta esim. Zeldat.
Papu
Olen 21-vuotias nainen, pelaan eniten poikaystäväni kanssa ps3:lla, eniten pidän Rockstar Games:in peleistä eli Red Dead Redemption, Uncharted, Max Payne jne..
Tämä lähtisi poikkikselle yllärilahjana, toisaalta.. ehkä kuitenkin se olisi yhteinen! ;D
Titu
Olen 21-vuotias nainen. Pitkään aikoihin en ole konsolipelejä pelaillut, mutta jos voittaisin tuon niin taitaisi pelit tulla taas tutuiksi.:D
molly
23 ja nainen. Ehdoton suosikki GTA:t, mutta tykkään myös Simsistä ja kaikenlaisista tasohyppelyistä ja tappelupeleistä :)
Paola
moi oon 24 vee ja tykkään ainakin Sims 2:sta. KOlmosta en oo viel kokeillu, mutta haluaisin kovasti. Välillä on kiva “leikkiä Ikeaa” eli vaan sisustaa kämppiä ja välillä pelata ihmisten elämillä.
Pleikkarilla tykkään laulella (ei kai sitä oikein pelaamiseks voi sanoa) Singstaria ja välillä hulluttelen semmosella Move-pelillä kun TV Superstars.
sara
18 vee tyttönen ja tykkään helpoista ja nopeasti etenevistä peleistä :D
KatjaR
Olen 34-vuotias äiti-ihminen, joka ei ymmärrä peleistä yhtään mitään, mutta haluaisi tutustua niihin tietääkseen mitä lapset nykyään harrastavat pelimaailmassa :)
sh
Tykkään eniten ampumapeleistä. :)
Apinapa
Tykkään kuulemman poikien peleistä :D mm nhl ja tony hawk on ps3lla lemppareissa. Tasohyppelytki on oikeestaan aika jees ja tyttö täällä kirjottaa :)
whoszed
Reilu parikymppinen poika olen ja aika laajasti kaikkea pelailen, eniten ehkä just nuo pleikkarin “erikoisuudet” ovat mieleen
Jutta
22 vuotias höppänä tytsy joka kerää Disneyn klassikoita!
JJomi
Ooh, täydentäisi kivasti nykyistä sarjaani; PS1 & PS2 :) Olen 19v tyttö, ja tykkään eniten autopeleistä, vauhtia ja hienoja autoja! <3
HennaH
Olen 18v tyttö ja pelaan aika paljon, kiinnostaa kaikki pelit mutta erityisesti ajopelit, älypelit, tasohyppelypelit,seikkailu ja fantasia..laaja on siis makuni ja tälläisen pelikoneen todella tarvitsisin koska olen lähdössä Irlantiin ja siellä tulee olemaan koti-ikävä ja luppoaikaakin jää vaikka olen oppaana noin kuukauden päivät.
jane
Olen 20-vuotias tyttö. Rakastan erilaisia fantasia ja seikkailupelejä! Muun muassa Alice Madness Returns ja Assassins Creedit ovat lähellä sydäntä tällä hetkellä ja kovassa käytössä. Olen melko ranttu pelien suhteen, enkä missään nimessä halua itselleni räiskintä tai urheilu pelejä. Tärkeää peleissä on se jännitys, joskus saattaa suorastaan pelottaa liikaa jokin kenttä tai kohta, eikä viitsi esimerkiksi aivan myöhään illalla edes aloittaa pelaamista. Harkinnnassa on muun muassa Skyrimin hankinta, olen kuullut että se on todella jännä ja vaikea peli… Myös pelin toteutus ja tarina ovat tärkeässä osassa, kiinnitän paljon huomiota kenttien ulkoasuun ja taustalla soiviin musiikkeihin.
Miisa
Olen 26-vuotias nainen ja viime aikoina on tullut lähinnä pelattua angry birdsiä kännykällä mutta nuorempana tuli pelattua super mariota ja seikkailupelejä. Onpa muuten ihania kuvia, oikein semmoista kesäromantiikkaa uhkuvia! :)
Aikku19
Olen 19 vuotias nainen ja pelailen aika ajoin, seikkailu-, action- ja fantasiapelit ovat eniten mieleeni.
Peppinen
Osallistun arvontaan, olen 19 vuotias mies ja pelaan kaikkia pejejä mitä vaan voi olla, tälläinen pelikone puuttuu silti minulta ja onni olisi omistaa se.
ana-i-s
Olen 21 -vuotias nainen, ja tokihan ne toimintapelit eniten houkuttavat. Eikä yhtään haittaa, vaikka siinä toiminnan ohella joutuisi hieman aivotoimintaakin herättelemään :-D
Reetta
Moikka,olen JO 23vuotias nainen,joka edelleen tykkää pelailla erilaisia pelejä,parhaat ovat tasohyppely pelit ja niinikään fantasiapelit:))
Helene
Olen 24 vuotias nainen ja eniten minuun vetoaa tasohyppelypelit(Super Mario!) ja Angry birds :)
Ellukka
Taistelupelit, autopelit ja älypelit ovat minun suosikkejani. Niihin kyllä saa ajan uppoamaan! Nainen olen ja 31 v.
mimmmi.
Oon 16 vuotias tyttö ja mun suosikkeja on tasohyppely pelit niinku marion tyyliset ja sellaset ja sit myös erilaiset älypelit! Ja myös semmoset seikkailupelit on kivoi! :)
Hansku
Oon 23 vuotias nainen ja rakastan pelaamista! Eniten pidän seikkailu- ja rpg-peleistä. Hyvin suunniteltu fantasiamaailma tai historiallinen teema on peleissä ehdotonta plussaa.
Aksu
Oi, oi, oi, tuollainen olis täydellinen! Pitkiä matkoja, kun tulee kuljettua 700km:n päähän kotimaisemiin. :) 17+10v tulee parin viikon päästä vuosilukemaksi tälle tytölle. ;) Kaikki tasohyppelypelit ja strategiapelit on kivoja, mutta myös ihan perinteiset korttipelit on huippuja. Ps. vieläkö joku muistaa Atarin ja Pacmanin? :)
wiid
21-vuotias nainen, forever a gamer! Äh, tykkään eniten fantasia/scifi-pohjaisista RPG-peleistä tai muuten vain seikkailupeleistä kuten Mass Effectistä ja Dragon Agesta ja Final Fantasyista – ja tuolla Vitallehan olisi tulossa Assassins Creedistä naisversio jota haluaisin kyllä ehdottomasti pelata. ^^
glitterb
Ois kyllä magee laite! :) 24vee nainen ja aina oon tykänny nintendosta pleikkaan pelailla :P
Nyna
Ihanaaa, haluan :3
Olen tyttö pian 18v ja tykkään toimintapeleistä!
Bruun
Aivan ihana tuo sinun pantasi.
Ja kyllä kaikki seikkailupelit ovat sitä parhaimmistoa.
Magda
Nainen ja kröhm, kolmenkympin tuolla puolen. :) Mulle on ehkä nuo commodore 64 pelit tutumpia kuin mitkään muut, joten lienee aika päivittää itsensä nykyaikaan tälläkin saralla. ;)
Tuii
Voivoivoi..27 vuotta tuli täyteen tänä vuonna ja muistan varmaan ikuisesti ekat pelikokemukset..Hiton vanha Nintendo 64 ja Super Mario Bross :D Voi niitä aikoja, kun Nintendo oli tuorein laite markkinoilla ja se oli pakko hommaa.. Sittemmin sydämeni on kyllä vienyt täysin Final Fantasyt ja kaikenlaiset lautapelit :P
hlpmpl
Olen 22-vuotias tyttö ja viimeisin peli joka on saanut istumaan koneen ääressä useita tunteja kerrallaan oli Skyrim :)
l_tiina_l
24-vuotias “not a girl, not yet a woman” :) Eniten pelaan Simsin kaltaisia simulaatiopelejä. Käsikonsoleilla arvoituspelit, kuten Professor Layton on parhaita.
Jenny
24 (apuva) ja neiti-immeinen. Lähinnä pidän peleistä, joissa on yksinkertainen idea ja toimivat hyvin ajantappoon. Angry Birds on tämän hetken kunkku (vasta sain älypuhelimen, jossa sitä voi pelata) ja sitten jonkunlaiset älypelit myös iskeepi. Etenkin sellaiset, joissa kehutaan neroksi :D
Piasi
Oon +30 nainen ja rakastan Crash bandicootia, Mariota kavereineen ja sit kaikkia puzzle-tyylisiä esim. FB:n bubble witch saga on huippu! Unohtamatta Simsiä ja pasiansseja :D eli aika erilaiset pelit, mut lemppareita kaikki…
Tää on niin ihana arvonta ja tätä jo hetken odottelin ;) jotain taisin fb:ssakin mainita aikoinaan :)
Mukavaa lauantain jatkoa!
Piasi
Ps. Ihania kuvia! Etenkin toi alin – kaunis!
imlacking
29v nainen :)
Itse tykkään eniten laulu-, liikunta- ja tietopeleistä, siis esim. singtar, buzz ja sellaiset. Myös jotkut tasohyppelypelit on hauskoja näin “vanhanakin”, Little big planetia on tullut pelattua aika paljon.
Sonne
Iii, osallistutaan ehdottomasti! :) Ikää 21 v, olen nainen ja eniten tykkään Simsseistä, ne on parhautta. :)
Jennier
ohoi! täällä kanssa yksi peli addikti 26v. nais ihminen. hahah pelaan joka päivä ainakin iPhonen jotain appseja mitä olen lataillut, anry birdsit ei oo ihan mun juttu mutta sims on ehkä ehdoton ykkönen :D
Katariina
21vee nainen, simsiä tykkään pelailla, mutta myös monenlaisia muitakin pelejä =)
nannas
Nyt on sen verran kiva arvonta, että on pakko osallistua.
Tykkään pelailla kaikenlaisia pelejä, mut ehkä sims vie voiton :) ja ikää on 22v.
Momo
Olen 20v nainen ja pelien, joita pellaan, tulee olla seillaisia ettei tarina junnaa paikoillaan tai peli koostuu alusta loppuun täysin samoista jutuista, joten haasteelliset ja monipuoliset pelit kiinnostaa.
mianana
Täällä 22 v. ikuinen tyttö, ei ainakaan nainen, joka on katsellut veljen ja veljen ystävien pelaamista pikkuisesta asti sivusta. Olisiko aika olla jo se omakin laite?
Anyway, omaan makuun ovat enemmän seikkailupelit ja tarinalliset pelit, myös tasohyppelyt. Mikä taas ei iske niin autopelit eivätkä mitkään räiskinnät tai muuten vaan pelkät action-pelit, en kuitenkaan koe olevani myöskään mikään Simsistä kiinnostunut. Jotain ihan muuta siis kuin näitä.
Anski
Oi, kelpais kyllä tuo palkinto! Konsoleja kun meikältä löytyy vähän joka lähtöön, mutta vitaa ei ole tullut hommattua. Ite olen 31 vee nainen ja pelattua tulee kyllä ja paljon erilaisia pelejä. Nettiroolipelejä kuten wowia, uutta diabloa ja star warsia tulee mm. tahkottua, mutta sen lisäksi seikkailu- ja actionpelejä, jonkun verran myös kauhua. Jos suosikkeja nyt mainitsisi niin esim. Bioshock, Limbo, Devil may cry, Portal, Batman, vanhat Tomb Raiderit… jne :)
NOORA
osallistun arvontaan! Tykkääb ihan kaikenlaisista peleistä paitsi sotapeleistä! :D en tykkää ampua toisia hahmoa edes virtuaalisesti :D
tamsin
21v nainen. Eniten minuun vetoavat tasohyppely pelit, mariot, raymanit yms. Myös kilpa-ajopelit iskee ja lujaa. :D Räiskintäpelit on ainoita mitkä eivät iske.
Mimosa
Voi ps vita!!! Eiij todellakin tiedän mistä puhut kun ohikulkijoiden silmät jäävät tölläämään ruutuasi kun pelaat tällä laitteella ( olen yksi niistä). Olin kerran bussissa ja huomasin että toiselle puolelle penkkirivi minusta eteenpäin istaht suunnilleeminun iäiseni 25 vuotias ( tai saattai se olla nuorempikin) tyttö ja poika. tytöllä oli mega hienot limevihreät kuulokkeet yhdistettynä ps vitaan siinä ne vaan jorisi ja tyttö pelasi samalla jotain maailman valloitus peliä silmäni jumituivat näyttöön enkä malttanut olla katsomattako kuinka peli eteni. Melkein menin pysäkkini ohi koska olin niin innoissani pelistä. Harmillisen vähän tulee itse pelailtu mutta useinkin vierestä katseltua jos joku pelaa jotain seikkailu peliä, nuorempana katselin kun sisareni pelasivat taitavasti lara croftia, itse en kovinkaan loistavasti. Myöhemmällä iällä tuli katseltua kun entinen poikaystäväni pelasi jotain osittain unimaailmaan sijoittuvaa puoliksi kauhupeliä se oli kyllä erikoisen jännä. Tietenkin 80 luvun lapsena on tullut kasvettua nintendo 8 bittisen kanssa, silloiset suosikit kirby, mario ja ankan ammunta sekä ainainen sisarusten taistelu pelaamisesta lämmittävät mieltä. Doomia en varmaan vieläkään uskalla pelata :D
Marjo
ooooo tollasta en oo vielä omistanukkaan!! 28v nainen oon ja pelikoneita ollu commodore 64:sta nykyiseen xbox 360:een!tomb raider ja 8-bittisen super mario on voittamattomat :D
ANN
EEi vitsi, toi ois niin täydellinen! Matkustan lähes joka viikko junalla noin 7h ja pelailen puhelimella ni akku on aina loppu ni toi ois niin huippu ku vois pelata pleikkaripelejäki eikä vaan fruit ninjaa ja angry birdsii. Oon 20-vuotias tyttönen, ehottomia lempparipelejä on Tony Hawkin skeittipelit :)
MiiTuu
Tähän 28-vuotiaaseen naiseen vetoaa eniten nokkeluutta ja aivojumppaa vaativat pelit. Toisaalta mikään ei varmaankaan tule Mariota voittamaan :)
Dina
Heippa! Olen 22-vuotias tyttö, joka ei itse asiassa ole moneen vuoteen pelannut yhtään mitään. Nuorempana koukutuin pahimmin Simsiin. :D
Nevernemo
24 v nainen oon ja tykkään kunnon vanhan ajan tasohyppelypeleistä – siis just niistä aivot narikkaan -tyylisistä. Tosin silloin, kun pelailin enemmän, fantasia/strategiapelit oli suosikkeja (tyylin ff:t). Niin sitä vanhetessaan yksinkertaistuu.
nbutterfly
Olen pienestä pitäen katsonut vierestä, kun isoveljeni pelasi kavereidensa kanssa PlayStationilla. Pleikkarit vaihtuivat tiuhaan aina uuden version tullessa myyntiin, ja niin vaihtuivat pelitkin.
Vasta nyt viime vuosina olen itse löytänyt pelaamisen ilon: on uskomatonta pelata itse läpi pelejä, joita katsoi vuosi kausia vierestä, miten niitä hakattiin välillä itkien, huutaen ja nauraen yhdessä!
Tykkään ehdottomasti päättelykykyä ja logiikkaa vaativista peleistä, toimintapeleistä ja videopeleistä. Genreinä kauhu ja draama ovat ykkösiä.
Yksi hienoimmista peleistä koskaan on Final Fantasy-sarja. :)
Terveisin nainen, 18v
Anne
Olen 22-vuotias nainen, ja eniten tykkään yksinkertaisista tasohyppelypereistä, kuten Super Mariosta :D
ukepop
19 vee tyttö, lempipelejä ehdottomasti final fantasyt ja tekken! myös gta:t ja ekat crash bandicootit ovat kultaa :–3
Telina
21-vuotias ja nainen. Parhaita pelejä on simsit ja jak and daxter tasohyppelypelit. Myöss angry birds uppoaa ja jotkut kivat älypelit. Ylipäänsä sellaiset pelit, jotka etenevät ja niissä on jonkinlainen tarina.
Aikku19
Taistelupelit, autopelit, fantasiapelit ja seikkailupelit ovat lähellä sydäntäni..olen nainen 19 vuotta.
Suski
Kehtaanko edes sanoa mutta yli 40 mittarissa tällä naisella ja lapsettaa edelleen. Peleistä tykkään pulmapeleistä ja tasohyppelypeleistä… Kone ois oiva myös lapsilleni ;) jos maltan itse antaa
jenny
20 v. tyttö täällä :) Tasohyppelypelit ovat parhaita. Räiskintäpelitkin ovat hauskoja, mutta vaan “vitsillä”, sen verran surkea niissä olen.
Heidi
Tuossapa olisi hyvä pelilaite minulle, mieheni pelaa jatkuvasti ipadillaan jotain ja minä saan odottaa omaa vuoroani ikuisuuden :(
Olen 30 (!) vuotias nainen ja olisin ikionnellinen tuollaisesta omasta pikkupelikoneesta, sillä varmasti osaisi meidän pikkutyttökin pelata!
myohmy
21-vuotias nainen johon eniten vetoavat pelit kuten Crash Bandicoot ja Sonic :D vihaan kaikkia pelejä missä täytyy jossain laajassa tilassa kujeskella ja hoksata asioita joiden mukaan peli etenee. Plääh.
ninia
25v tyttönen täällä. Minun ymmärrys peleissä riittää lähinnä tetrikseen ja pasianssiin. Silti kaiken maailma angry birdsit kiehtoo :)
Venla
Olen 25-v. nainen ja tykkään grafiikaltaan kauniista peleistä, joissa on tarina ja joissa tärkein tavoite ei ole tappaa vihollista vaan jotain muuta, seikkailua ja tehtävien suorittamista. :)
Katty
Itse olen nirso pelien suhteen, mutta jos arpaonni suosii, päätyy konsoli pelineen veljelle tai poikaystävälle lahjaksi :)
Vilma
Nainen, 23. Eniten tykkään roolipeleistä, joissa on hyvä tarina ja platformereista, mitä ne nyt sitten ovatkaan suomeksi. Tasopelit? Little Big Planet 2 on uusi suosikkini. :D
janitas
20v. nainen, joka tykkää aivottomista tappelupeleistä ja kavereiden kanssa yhdessä lanitettavista peleistä. :)
Rouva T.
30 v. nainen, parhaat pelit ovat Angry Birds ja Super Mario.
Jyrki
Täällä 31 vuotias mies joka fanittaa MouMouta. :) Avoimen maailman hiekkalaatikkopelit kolahtaa kovin ja viimeiset kuukaudet Skyrim on häirinnyt kaikkea muuta elämää. Vitalla pelaamisen saisi siirrettyä ulos joka mahdollistaisi myös muiden ihmisten kohtaamisen. :)
LauraRegina
Olen nyt keväästä asti lukenut blogiasi, aluksi ihastuin täysin! sitten tuli pieni tylsistyminen sillä postauksesi tuntuivat samanlaisilta joka kerta. mutta nyt taas! Kuvat ovat aivan mahtavia, ja ehkä sinäkin olet saanut lisää puhtia muuton jälkeen? :) jes, tätä iloisuutta postauksissa olen kaivnnut.
Kaunis kesänainen! :)
olen 18 vuotias tyttönen, ja pelikoneet aina ovat olleet hyvin lähellä sydäntäni, liekö pari vuotta vanhemman veljeni syytä? ;) parhaita kaikista ovat need for speedit, crash bandicootit, spyrot, tekkenit ja kaikki “tarinapelit” (harry potterit ym)
epi
23v ja heppapelit tietenkin kiinnostaa xDD sekös vasta lapsellista :D ehehe mutta kiinnostaa semmoset “room escape” pelitkin ja seikkailut missä ei ihan hirveesti tarviiis aseiden kanssa pelailla :D
epi
piti vielä ilmottaa että oon siiis nainen :D
Daisy-
22 vuotias nuori nainen. Tykkään ihan perus sotapeleistä ja myös seikkailupelit kiehtovat :D
marppa
21v tyttönen jaaaaa tykkään vähän kaikenlaisista peleistä, mutta suosikki on joku tosi vanha IPANAT!!!:D peli
Caroline
Olen 24 vuotias nainen ja tykkään eniten tasopeleistä! Myös simsiä tuli nuorempana pelailtua ja se oli ihan jees!
Handukka
Olen 23 vuotias nainen ja tykkään eniten ihan perus tasohyppely peleistä kuten esimerkiksi kaikista nintendon mario peleistä. Myös angry birds on osoittautunut aikas koukuttavaksi:)
Elina
Neitokainen 23v. Viriteltiin juuri vanha SNES ja Nintendo64 taas käyttöön poikaystävän kanssa ja meiltä löytyy myös PS 1, 2 & 3. Tekkenit oli niitä pelejä, mitä pelattiin pienempänä serkkupoikien kanssa (kerroin sulle sen raukkis-tarinan :’) ), samoin Zelda ja Mario N64:llä, joista jäi rakkaus seikkailu- ja tasohyppelypeleihin.
Tiivistettynä siis tykkään pelaamisesta, nykyään meinaa olla vaan vähemmän aikaa tälle harrastukselle. : /
jonna
Oon 22v nainen ja tykkään eniten seikkailupeleistä/tasohyppelyistä. Mutta pelailen innolla myös joitain räiskintäpelejä poikaystävän kanssa :D
Johannak
Olen 28 v. Tykkään palikkapeleistä (esim. lumines) ja lapsellisista tasohyppelypeleistä, kuten crash bandicoot, spyro.. :) Niin ja singstarista myös tietty :D
janna
nainen, ikää saman verran kuin bloggaajalla, ja kaikenlaiset pulmapelit kiehtovat.
Marikamaria
Oon 21 vuotias nainen ja ehdottomia pelilemppareita on GTA:t ja Little Big Planet. Nuorempana The Sims ja The Sims 2 olivat kovassa kulutuksessa sekä Segalla Aladdin ja Lion King. Segan pelejä hakkaan välillä vieläkin kun nostalgiapuuska iskee! :)
Mea
Oolalaa! Mulla on ollut vain muksuna se eka Nintendo ja Sega, ois huikeeta saada bussimatkoille pelailtavaa!
Ja usko tai älä, olen nainen (:D), hitusen vaille 26 ja tykkään tasohyppelypeleistä ehkä eniten, mutta muunmuassa Max Payne ja Project Zero 2 osoittautui hyvin koukuttaviksi! Tosin sitä ei kuuntele erkkikään kun pelaan niitä, hirvee kiljuminen ja raivoaminen alkaa kun tulee eka jännä kohta. :D
Elisa
14 vee typykkä laajalla pelimaulla:D Erityisesti autopelit, fantasiapelit ja seikkailupelit nappaavat. Lähiaikoina Angry Birds, Skyrim ja Saints Row 3 on ollu suosiossa:)
Salla
Olen 22-vuotias nainen ja tykkään eniten auto- ja tasohyppelypeleistä. Olisi ihana voittaa tuo pelikone, sillä kun olin nuorempi, vanhempani eivät suostuneet hankkimaan meille pelikonetta, sillä he pelkäsivät, että minä ja siskoni istuttaisiin kaikki aikamme pelaamassa. Pelasimmekin siis lähinnä tietokoneella demopelejä, joista ei kuitenkaan saanut paljoa irti.
Tirppanat
Oih :) Tätä voisi kyllä kokeilla. Perustasohyppelyt ovat ainakin Nintendo Ds:llä toimineet :) Ja on vuosien varrella eräs jos toinenkin hetki kulunut koneella mmorpg-pelien kans.
Susse
Olen 18 vuotias tyttö/nainen :D Mutta se ei taida nyt olla oleellista, koska haluaisin kovasti voittaa tämän, jotta voisin antaa sen 14-vuotiaalle ja 9-vuotiaalle pikkuveljilleni lahjaksi! :) Ja veljeni pelaa niitä sellaisia räiskintä-pelejä yleensä…:D
Nemmi
Täällä itsestään ilmoittelee 17-vuotias peleihin innostunut tyttö. :)
LindaR
23 v nainen :) Eniten vetoavat söpöt pelit joissa ei ole räiskintää :)
Siltsu
Oon 22-vuotias naisihminen. Kaikista kivointa on pelata semmosella ysäri-Nintendolla Donkey Kong-peliä <3
Ruusa
21-vuotias nainen, Tetris on paras ikinä, mut kyl Super Mario, GTA:t ja Skyrim toimivat ihan passelisti. Myöskin tappelupelejä on kiva rämpyttää. :D
Laura
20-vuotias tyttönen ja pelaan itse lähinnä puhelimeen ladattuja Dragon, Fly:ta sekä Unicorn Dashia, satunnaisesti Angry Birdsia.
Jos onni sattuisi kohdalle ja voittaisin tuon vempaimen, se ei jäisi omaan käyttööni vaan ostaisin sen rakkaalle pikkuveljelleni. Hän on selättänyt taidokkaasti ongelmat lukemisen kanssa, puhevian sekä huonon koulumenestyksen ja ansaitsisi ehdottomasti jotain mukavaa!
kaffe
21-vuotias nainen olen ja eniten nautin perus tasohyppelyistä tai juonellisista seikkailuista (tyyliin harry potter), mutta aikoinaan nuoruudessa tuli pelattua aika ahkerasti simsiä, joka koukutti välillä ihan liikaa :)
Mirve-
20-vuotias tyttö/nainen (tarttis jonkun sanan tohon väliin, kun kumpikaan ei oikein tunnu sopivalta :D). Tykkään seikkailu- ja tasohyppelypeleistä. Olen aikoinaan pelannut Bouncen läpi, ja Donkey Kongia ja Super Mariota on tullut kulutettua kiitettävästi. Vitsit kun haluaisin nytkin pelata Donkey Kongia, mutta kun en kirveelläkään keksi, miten saan sen liitettyä digiboksiin/telkkariin. En saa kuvaa mitenkään näkyviin. :D Ärsyttää.
Anu K
tyttö 24 vuotias.. oon Alan Wake peli tuli pelattua läpi ihan sen takia kun siinä on ILKKA VILLI ! se sonera mies siis :) ja sit on tullu pelattua Simsiä ja tulin vahingossa raskaaksi :D
Inna
24 -vuotias nainen olen ja mieluiten pleikkarilla olen pelannut singstareja ja änäriä ihan vain illanviettojen meiningeissä. Myös rantalentopallo- ja erilaiset tasohyppelypelit ovat lähellä sydäntä. Harry Pottereita on tullut paljon hakattua kyllä.
Minelli
8v poikani olisi ikionnellinen, jos tässä arvonnassa kävisi tuuri!!!
piitu
Mukaan arvontaan.
Venla
15-vuotias tyttö täällä,jota ei kiinnosta sitten yhtään mitkään räiskintäpelit eikä muut kauheudet,mutta kaikki monitasoiset seikkailu ja älypelit koukuttaa! Wii-konsoli kun ei ole oikein mukaan matkalle otettava,tuo olisi siihen tarkoitukseen hieman sopivampi..:)
pööpö
Nainen 21.:) lempipelejä on Sims ja oikeastaan kaikenlaiset konsolipelit. Myös pelit joissa on joku tarina tai arvoitus jota pitää selvitellä on kivoja, esim. netistä löytyväy point and click -pelit.
ppau
20 vee tyttö, joka rakastaa Plants VS Zombies peliä ja Angry Birdsiä, mutta tuollaisella härpäkkeellä pelaisi varmaan jotain söpöä tasohyppelyä. :)
Licebelle
Olen kovaa vauhtia täysi-ikäisyyttä lähestyvä flikka ja rakastan kaikenlasia pelejä niin fantasiasta tasoloikkaan :) tämän hetken suosikki on viva pinjata :D
O'malley
parikymppinen nuori nainen, joka on avoin kaikille peleille! Ainakin sen yhden kerran olen avoin, jos on tylsä en toiste kokeile :D
Koijari
Kyllä WOW vie voiton mennen tullen! Ja änäriä tulee kans pelattua.. Ai joo, 21v. mies :)
mimma
Olen 17v. tyttönen, joka tykkää erilaisista sota- ja seikkailupeleistä myös Super Mariota tulee silloin tällöin netissä pelailtua :D
zinri
22v nainen ja lempparipelini on sims ! (:
Jonna
Täällä yks pelihullu! Oon 28 vee, mutta edelleen jaksan viihdyttää itseäni pelaamalla. :) Lemppareita on kaikki “aivopelit” ja ns. seikkailupelit ei niin jaksa innostaa, koska niissä käy aina niin etten pääse jotain tasoa läpi ja sit menee herne nenään. :D Sit pitää pyytää jotain poikaa pelaamaan vaikee taso läpi. :D
Tintti
Arcade -pelit ovat ikisuosikkeja, mutta tykkäisin kovasti jostakin kivasta seikkailupelistä! Olen nainen, 26v.
Sja
Peli valinta riippuu ihan fiiliksestä :-D
Saara
Oon 17-vuotias tyttö ja paras peli on Sims! Se onkin melkeempä ainoa peli jota ikinä pelaan :-D
hheidi
Täällä 18v. tyttönen, jonka suosikkipeleihin lukeutuvat kaikenlaiset seikkailupelit :-)
Tiitu
tyttö (nainen) pian 21vuotta. Peli kuin peli kiinnostaa! Yksinkertaisemmista “palikka”peleistä moni kenttäisiin seikkailutarinoihin. Ainoa josta en niin pidä on ammuskelupelit, koska olen niissä niin huono :D
Kaisa.
19 ja nainen. Kaikki pelit joissa on jotain söpöä!
nikol
Eniten pelaan seikkailu ja tasohyppelypelejä.
Päivi
24v nainen, ja ehdottomasti lemppareimpia peleistä on kaikki Gta:t! Muuten myös auto- ja sotapelit toimii oikein hyvin, samoin kaikki “pelottavat”!
wilma
Täällä kirjoittelee 15-vuotias neitokainen joka pelaa melkein kaikkea mitä tarjotaan! Lemppareita ovat kaikki kisailut esim. SingStarit ja Buzz-tietovisat.
suklaasydän
F, 28, ja RPG:t.
Hanna
Nainen, 23v. Räiskintäpelit on parhaita :)
Kubla
16v tyttönen. :) Pidän eniten tasohyppelypeleistä. Suosikkejani ovat vanhalla nintendolla(SNES)pelattavat mario-pelit. :)
pakeu
21- vuotias nainen, tekkenin kaltaiset mäiskintä pelit ovat lähellä sydäntä joilla saa pienet agressiot purettua helposti :D
Anne-Mari
Oon 20-vuotias nainen ja mua kiinnostaa eniten seikkailupelit. Super Mariot ja Angry Birdsit koukuttaa. Myös urheilupelit ovat mukavia! Mikä oiskaan ihanampaa kun saada tuommonen ajantappoa varten! :)
idaa
15 vuotias nainen ja tykkään eniten noista juoksu peleistä ja sellasista helpoista pisteiden keräys peleistä:D
Hanna
Mun lemppareita on kaikki aivonystyräpelit, palapelit ja ne missä pitää ratkaista jotain mysteerejä että pääsee jostain kauhujen talosta ulos :D Ikää on 21 vuotta ja ehkä nimestäkin voi päätellä että naissukupuolta edustan :)
Kipa
21 vuotias tyttö Jyväskylästä ilmoittautuu kilpailuun hep! :) Itselläni on PS1 jolla on tullut pelattua pienestä pitäen, mutta olisihan tuommoinen uusi konekin aika hieno saada! Tykkään pelailla paljon, nykyään tosin lähinnä tietokoneella kun meinaa vähän jo vedellä viimeisiään tuo pleikkari..
Lempipelejä varmaan kaikki Crash Bandicootit, tekkenit, Spyrot ja kaikenlaiset seikkailu-, fantasia- ja tasohyppelypelit. :)
HANI
19v tyttö ja pelailen silloin tällöin tasohyppelypelejä. toki tekken sujuu, mutta kauhut ja pyssypelit ei! :D
outipouti
19 vee ja nainen. Pienempänä tuli pelattua Nintendo game boylla pokemonia, se oli ihan paras! Myös simssejä oon pelannu paljon.
Anis
27-v. nainen, eniten pidän “leppoisista” ja melko helpoista peleistä, joiden parissa voi rentoutua helposti.
Omppu
16 vee tyttö, ehdottomat suosikit ovat tasohyppelyt ja ajopelit, tai oikeastaan kaikki missä ei räiskitä (:
riikka
Olen nainen ja ikää löytyy 18 vuotta :) eniten tykkään kaikista taso-peleistä ja peleistä jossa tulee yllätyksiä ja kun kehittyy niin pelissä aukeaa kaikkia siistejä uusia juttuja :D
Reetta V.
22-vuotias tyttö, joka on pienestä pitäen ollut erittäin pahasti koukuttunut erilaisiin peleihin ja nintendon vastaavan tyyliseen pelikonsoliin. Ehdoton lemppari on SuperMario!
josssssu
21v ja nainen. Tykkään eniten tasohyppely- ja seikkailupeleistä, esim. Little Big Planet! :) Myöskin jotkut autopelit, kuten Midtown Madness ja Grand Theft Auto. :p
Ninnu
21-vuotias,nainen. Parhaita pelejä on tasohyppelypelit ja seikkailupelit. Yksi suosikeista on little big planet!
marika.t
Olen 34v nainen ja pidän enemmän sellaisista “simppeleistä” peleistä kuten super mario oli aikoinaan.
siriri
Tykkään pelaamisesta tosi paljon, etenkin pulma- ja simulaatiopeleistä… seikkailupelitkin on kivoja :)
MiMMi
Keski-ikäinen nainen – pelailen facebookin pelejä ja lastenlasten kanssa joskus nintendopelejä.
Charlotte
17 V tyttö ja fantasiapelit sekä seikkailupelit kiinnostavat, pelaan mutta yleensä pikkuveljet ja heidän kaverit ovat vallaanneet kaikki pelit ja paikat.
Mimosa
Oon 19-vuotias tyttö, ja mulla on pahanlaatuinen riippuvuus erilaisiin tasohyppelypeleihin, kuten Super Marioon. :D Jos ihan totta puhutaa, niin oon aiheuttanut ittelleni addiktion myös Tetrikseen – siihen aitoon ja alkuperäiseen tietenki! Pelaan myös jatkuvalla syötöllä Bubble Witch Sagaa Facebookissa, ja oikeestaan kulutan myös turhan paljon aikaa päivässä miettimällä eri strategioita vaikeimpia kenttiä varten…….
Pakko myöntää, että tää kommentti sai miettimään, että kannattaakohan mun edes voittaa tota pelikonsolia, koska se vaan tuhois mun sosiaalisen elämän loputki rippeet :DD
Viipeiii
Olen 24 vuotias lapsenmielinen nainen :) Minua viehättävät erilaiset seikkailu- ja strategiapelit. Mäiskintä on kivaa sillon, kun on itsekin vähän “vihaisella” mielellä.
Sanna
20-vuotias nainen. Eniten iskee taistelupelit, tekken on ihan ykkönen! ja myös tasohyppelyt ja autopelit vievät mennessään.
Henna
26-vuotias naisihminen, eniten pelaan erilaisia ropeja silloin kun on enemmän aikaa käytettävissä. Käsikonsolilla kulutan enimmäkseen puzzlepelejä.
Bub
28-vuotias nainen, joka on tykännyt aikoinaan Giana sistersistä ja Bubble bobblesta.
Hedy
Meillä peli menisi ehdottomasti 9-vuotiaan poikani käyttöön. Hän tykkää seikkailupeleistä ja autopeleistä :-) Olisipa äidilläkin välillä vähän rattoisampia kesäloma-autoreissuja tiedossa, kun pojalla olisi kunnon viihdykettä!
hav
Olen 25 vuotias nainen, jonka mielestä maailmassa on liikaa hyviä pelejä ja IHAN liian vähän aikaa pelata niitä. Lempparigenren valitseminen on hemmetin vaikeaa, sillä innostun lujaa ja ihan kaikesta. FPS-räiskinnät, pulmapelit, toimintaroolipelit, tasohyppelyt, kaikki menee. Plussaa siitä, jos niitä voi pelata jonkun kanssa! Viimeisen viikon aikana meilla on taottu mm. The Legend of Zelda: Twilight Princessia, UT 2004ää ja Diablo kolmosta.
Me hearts games.
Heppo
29 vuotias mies, jos käsikonsoleista ja puhelimien peleistä niin pakko sanoa että yksinkertaiset vetoaa esim. Timangi. Konsoleilla sitten vetoaa urheilupelit enimäkseen.
Maisa
26v. nainen lempipelit ovat ps3 fitness peli ja tietokoneella roolipelit.
Huge
kohta parikymppinen salskea nuorimies :D
Kaikki mukaansatempaavat pelit on ok.
Tuo pelikone kiinnostaa.
-SeLma-
Nainen, iältäni lähempänä 40 kuin 30, mutta mieleltäni paaaljoon vähemmän ;) Peleistä seikkailupelit kiehtovat eniten! :)
Salli
Nainen 26 v. Tykkään muun muassa pulmajutuista ja tasohyppelyistä.
Joppana
Olen 25-v. nainen ja lempipelini ovat NESillä Mariot, xbox kinectillä dance central ja tietsikalla Heroes 3. Pidän siis sekä tasohyppelyistä ja fantasiapeleistä että kinectin ym. avulla pelattavista liikettä vaativista peleistä :) Mielentyhjennyspelinä toimii mahjong :D
tinttiL
Nainen, ikää 30, seikkailupelit putoaa parhaiten…:)
piina
Olen 21-vuotias tyttö ja pelihistoriani on säälittävä. En ole koskaan oikein syttynyt millekään pelikonsoleille. Kerrat, jolloin olen edes koskenut pleikkariin ovat laskettavissa kahden käden sormilla. Mutta jostain syystä tuo pieni näppäränoloinen palikka sai minut innostumaan : )
juppejuppe
Olen parikymppinen mies/poika/töppö ja näin hyvien pelien ystävänä (kuten pasianssi, Metal Gear Solid, Uncharted..) täytyy osallistua.
Johanna
Olen 21v. nainen ja koukuttavimpia ovat tasohyppely- ja seikkailupelit :))
Taika
Jee, kerrankin mun tyyppinen arvontapalkinto! Olen nainen, 21v. ja peleissä mua viehättää kaikki puzzlepeleistä fantasiaroolipeleihin. Lähinnä sydäntä kuitenkin simppelit tasohyppelyt, mielellään juurikin fantasiameinigillä :-) Nintendo DSn omistankin jo, mutta olisi erittäin jännää kokeilla jotain PSn konsoleista, vannoutunut Nintendo-fani kun kuitenkin olen.
PeePee
Ikää tällä neidolla on jo 26 vuotta, mutta silti edelleen pelit kiehtoo. Tasohyppelyt ovat parasta yksinpeliviihdettä. Mutta avomiehen kanssa on parasta pelailla juonellisia räiskintäpelejä. Ja silloin kun toinen ottaa pahasti pattiin, niin pleikkariin laitetaan Tekken ja aletaan läimiä toista oikein olan takaa. :)
Larre
Oon 22-vuotias tyttö (vai nainen??) ja lempparipelejä on minigamesit :D Tolla vekottimella sais kyllä miehen kateelliseks!!
Mmauno
Mahtis. Täällä ilmoittautuu mukaan 31-vuotias pelihimoinen seniorikansalainen. Jos nyt ollaan ihan tarkkoja, olen enimmäkseen rakastunut (palavasti) vanhoihin tasohyppelypeleihin, mutta loputtoman pitkät juna- ja lentomatkat helpottuisivat kyllä hiukan tämänkaltaisella matkaseuralla.
Ilona
27v naisihminen, Final fantasyt ovat vieneet sydämen jo kauan aikaa sitten, mutta myös kaikki tasohyppelyt ja mäiskinnät kyllä saavat liimautumaan ruudun ääreen. Pleikkarityttö henkeen ja vereen, kannettava versio vielä puuttuisikin noiden ykkös-, kakkos- ja kolmoskonsoleiden seurasta.
Janet
Ihan kohta 26-vuotias tyttönen/naikkonen/eukkonen/ikäkriiseilijä ei halua kasvaa aikuiseksi, ainakaan peleistä :D Ihan lemppareimpia pelejä ovat seikkailut/tasohyppelyt. Tällä hetkellä kärkisijaa pitää Uncharted. Joskin, mä tykkään katsoa enemmän kun mieheni pelaa. Ja mitä, ikuinen rakkauteni Tekken. ♥ Ja mä pelaan mitä vaan. Nytkin on tullut heiluttua PS Moven-urheilupelin parissa, vielä mä voitan kultaa pingiksessä ;)
Ann
En tiennytkään että PS:lla on oma käsikonsolinsa. Nintendo DS:ää olen himoinnut jo kauan, mutta en vain ole raaskinut ostaa…
Näin 27-vuotiaana naisihmisenä ei kyllä yhtään hävetä pelata seikkailupelejä. Professor Laytonin kaltaiset pulmapelitkin on kivoja.
Reetta
Neiti 17v. Pidän tosi tosi tosi paljon tasohyppely peleistä..tiedäthän esimerkiksi vanhan donkey kongin tai supermarjon?! Se joka väittää että näihin peleihin ei jää koukkuun niin puhuu palturia!
Pirkko
Ikinuori tytönhupakko :)
En tykkää liian puuduttavista peleistä muutoin oon lähes kaikkiruokainen.
Pelaaminen on mukavaa ajankulua silloin kun muuta mukavampaa tekemistä ei löydy :))
annat
Ooh mikä arvonta! Ja täällä puolen näyttöä on 19 vuotias tyttö. En osaa oikein sanoa suosikki pelejäni! Toisaalta tykkään mahdollisimman yksinkertaisista tasohyppelypeleistä, mutta myös urheilupelit houkuttaa. Autopelit olisi kivoja, mutta oon niissä maailman huonoin!
sannanna
Tälle tyttöselle on ikää kerennyt kertymään vasta 17 vuotta ja koko tuon pienen ikäni oon viettänyt ohjain kädessä. Tykkään kaikennäköisistä peleistä ja oon innokas kokeilemaan kaikkia uusia tuttavuuksia, mutta silti täytyy sanoa, että eniten mua viehättää Ratchet and Clank -pelien seikkailut ja kivat aseet, joilla ammuskella pahiksia. <3 :D
Elina
Oon nainen, 21v. ja tasohyppely- ja sotapelit vetoaa muhun eniten. Lemppareita mm. Mario-pelit monessa muodossaan, Crash Bandigootit 1-4 ja Call of Duty Black Ops & Modern Warfare 3. Minkäänlaista pelikonsolia en itse omista (tietokone ei taida olla pelikonsoli), joten olisi siis kiva vihdoinkin saada tuollainen pelikone käsiini (:
janni
Oon 18-vuotias tyttö. En kauheasti ole mitään pelannut viime aikoina, mut sims on aina ollut kiva:)
annastiina
Oon 21-v nainen, lempparipelit singstar ja guitar hero :)
Mira
Olen 18-vuotias tyttönen. Pidän aika monenlaisista peleistä, erilaiset seikkailupelit ja tasopelit ovat kivoja. Myös asepelit ovat mieleeni, etenkin James Bondit! Vaikka niitä ei aina uskallakkaan pelata yksin.. Simssit ja vastaavat pelit myös kiinnostavat aina. Yksi todella vanha peli kuuluu myös suosikkeihini, se on Abe’s oddysee, harmi vaan haluiaisin siihen jatko-osan, mutta se on aika turhaa etsimistä..
sara
Oon Sara, 17-vuotias tyttö. Tykkään eniten Super Mario Bros:in tyyppisistä tasohyppelyistä, mut Simssit iskee myös. Tietty kavrujen kanssa on kiva pelata Singstaria ja ihan normaaleja lautapelejä. :)
Minkkis
22-vuotias plikka, en vielä tiedä millaisista peleistä sitä vallan innostuisikaan kun tollasen masinan ittelensä saisi! :D
mipsu
Olen 26-vuotias tyttö tai ehkä jo paremminkin nainen. Tykkään erityisesti peleistä, joissa saa laulaa tai soittaa, kuten Singstar ja Guitar Hero. Myös The Sims on kiva.
Minni
Olen 27-vuotias tyttönen ja tykkään pelata Simssejä, karaokepelejä sekä Wiin urheilu- ja tasapainopelejä. :D
EliZaaa
Täytän 14.päivä tätä kuuta 22-vuotta, joten tästäpä oiva synttärilahja minulle! ;) Olen nainen, joka pitää erityisesti tasohyppelypeleistä (Mario, Rayman, jne.)
tinsku
24-vuotias nainen olen ja kaikenlaiset tasohyppelypelit kiinnostaa. Auto- ja räiskintäpeleistä taas en välitä ollenkaan. Singstar on myös hyvä.
Lemmings on silti mun lemppari, joskus pikkutyttönä vuonna kypärä ja taivas pelasin pc:llä sitä, ja arvatkaa olinko onnessani kun huomasin ihan vasta että siitä on tehty ps3-versio! Nyt olen aikeissa hommata sen pelin pleikkarille myös, se on kaikessa yksinkertaisuudessaan koukuttava. Ja mikä parasta, 4-vuotias tyttäreni tykkää siitä myös kun demoversiota ollaan pelattu.
Toivottavasti onni suosii, tälle olis käyttöä!
Julia
Olen 23 vuotias nainen. Tykkään erityisesti kaikista seurapeleistä kuten wiin urheilupeleistä ja pleikkarin laulu ja soitto pelit:)
Mutta myös donkie konki on kova sana:)
Anettee
Mahtava arvonta! Itse olen 17 vuotias naisenalku, ehdottomasti seikkailu ja tasohyppelypelit vetoaa minuun. Välillä myös kunnon räiskintäpelejä on hauska pelata. :) Ps. Ihana blogi sulla :)
elel
Tämä 18-vuotias tyttö rakastaa vanhoja kunnon seikkailupelejä, kuten Monkey Islandeja ja Sam&Maxeja :)
Elina
Olen 24-vuotias naine..tyttö ja VIHAAN PELEJÄ. Tai siis vihasin, kunnes kokeilin pelaamista ensimmäisen kerran. Ups. En tiedä kumpi on vallitsevampi tunne, hämmennys siitä, mitä kaikkea pelimaailmasta löytyykään, vai nolostus omasta ennakkoluuloisuudestani.
Heidi
Olen aiemmin pelannut melko paljon. Opiskeluiden aloittamisen jälkeen huomattavasti vähemmän. Kaikista eniten lähinnä sydäntä ovat tasohyppelypelit ja strategiapelit. Oikeastaan kaikki muut, paitsi hurjan pelottavat ammuskelupelit menevät :D
Ikää löytyy 24 vuotta ja nainen olen ;)
Kristiina
Tämä ikäloppu haasteellisista, tarpeeksi yksinkertaisista peleistä pitävä nainenkin haluaa tietysti osallistua ja voittaa tollasen itselleen.:D
Saara
Reilu 20v nuori nainen täällä. Voin sanoa täysin rehellisesti, että oon oppinut parin viime vuoden aikana pelaamaan kaiken tyylisiä pelejä. Oon tutustunut kaikenlaisiin peleihin ja peli-ideoihin opiskelujen myötä ja päässyt itekkin tekemään muutamaa projektia :) Peleihin ei vaan voi kyllästyä!
maisamiisa
26 vuotias tyttönen, herkästi koukuttuvaa sorttia joten melkein mikä vaan peli saattaa saada aikani kulumaan hyvinkin rattoisasti :D Suosikkeja kuitenkin erilaiset tasohyppelypelit.
Heinämies
Uljas uros hyvän ikäinen.
Laaja skaala mitä peleihin tulee.
Rni
Vihdoinkin palkinto, joka sopii myös tälle elämäntapanörtittärelle! Wuhuu! Ikää on takana kohta neljännesvuosisata, jonka olen viettänyt enemmän tai vähemmän tietokoneiden ja videopelien parissa, mutta käsikonsolit ovat vielä toistaiseksi vieraampi juttu. Itselleni maistuvat kaikkiruokaisesti kaikki toimintaräiskinnöistä tasohyppelyihin, kunhan juoni on hyvä, mutta suosikkini taitavat olla roolipelieepokset sekä point-and-click -tyylin seikkailupelit <3
CharlottaW
Olen 18 vuotias nainen ja pelaan fantasia- ja seikkailupelejä usein, myös puzzle ja tasohyppelyt menee.
Laura16
FB:n bubble witch saga on huippu mutta rakastan myös muita..olen 16 v nainen.
Embo
Olen himpun vajaa 22v. ja taitaa olla tosiaan isoveljeä kiittäminen ikuisesta addiktiosta Marioihin ja Soniciin.
Nimimerkillä, Sonic 3 pelattu läpi ohjain väärinpäin, kun piti saada hommaan uutta haastetta. :D
napsu
Kaikki söpöt pelit vetoaa:D Sims on myös ihan ykkönen!
Ikää tosiaan on 21 vuotta:)
linpu
JEE vitsi mikä arvonta! :) Mää oon 21-vuotias ja lähinnä pleikkarilla tulee pelattua mm. Madagascaria ja Legon Indiana Jonesia tyyliin.. :–D
anskunen
Olen nainen, 22 vuotta. Pelaan hyvin erilaisia pelejä, mutta eniten kiinnostaa semmoiset supermario-tyyppiset tasohyppelypelit, jotka ei ole liian vaikeita eikä jaksa tuntitolkulla ihmetellä että mistä pääsee eteenpäin, jos johonkin jumahtaa :) simulaatiopelit kuten the SIMS on myös kiintoisia, PC:llä pelaan kyllä tällä hetkellä batmania :D
Nanna
Tämä 21 vutotias naisen alku, ei ole ikinä osannut pelata konsolipelejä! Motoriikkani ei ole ikinä kehittynyt liikuttelemaan tatteja/hakkaamaan nappeja, kuten haluaisin pelihahmon liikkuvan :D Eikä kärsivällisyyteni ole riittänyt opettelemaan.
Omista kyllä pleikkarin, mutta pelailen sillä vain ainoata peliä, jossa olen hyvä; singstaria! :D Mahtava peli illanistujaisiin/etkoille! :)
Hmm.. tässä vaiheessa herää kysymys; Minkä takia osallistun tähän arvontaa?
-Ei, en aijo testata hermoja ja opetella konsolin saloja. Tuo pieni parkahan on kompaktin kokoinen seinään heitettäväksikin! Verraten isompiin veljiinsä, houkutus ilmakaareen on todella suuri! :D
-Ajattelin olla ihanin isosisko ja osallistua arvontaa, jotta veikallani olisi mahdollisuus voittaa tuo himoittu käsikonsoli! Veljeni on 15 vuotias ja syksyllä omilleen muuttava, joten varaa uusiin hienouksiin tuskin jää… Olisihan tuo aivan mahtava yllätyslahja joka teinille!!
laalaa
Olen 22-vuotias nainen ja tykkään erityisesti kaikenlaisista tasohyppeilyistä ja joistain ongelmanratkaisupeleistä. :)
M
Mukaan arvontaan ilmottautuu 27-vuotias naikkonen, joka tykkää pelailla Wii:llä sportti- ja kuntoilupelejä. Sydäntä lähellä ovat myös tasohyppelyt, vanhaa kunnon Mariota ei voita mikään, tosin hahmoista Yoshi on suosikkini tätä nykyään! Ja pieni violetti lohikäärme Spyro on myös ♥, pelitkin on kivoi! :)
NiinaP
olen nuori nainen, täytän 18.päivä tätä kuuta jo 22-vuotta ja olen koukussa angry birdsiin:D
.hanna.
Ei vitsit miten mahtava arvonta! Oon 26-vuotias nainen (vaikka kovasti tekis mieli sanoo tyttö). Kaikkein parhaita on tasohyppelypelit ja sellaset, jotka vaatii vähän miettimistäkin. Tomb Raider <3
Laura
Olen 27-vuotias nainen ja pidän erityisesti tasohyppely peleistä. Super Mario ja Sims ovat hyviä pelejä!
kas
Ooh, tämä ois hiano! Oon 27-vuotias (ja henkisesti 5-vuotiaan tasolla oleva) tyttö, joka tykkää hirmuisesti tasohyppelyistä ja ongelmanratkaisutouhuista. Ihan megasuosikkeja ovat kaikki Lego-pelit, kuten Lego Harry Potter ja ja Lego Batman, kun ne on kaiken muun lisäksi ihan hulvattoman hauskojakin.
Minttu
Oi, mikä arvonta!! :)) Pakkohan tähän on osallistua, jos sattuiski tsäkä käymään. Meillä poika sai joululahjaksi nintendo 3ds (minulta), neiti ollut tooosi pahoillaan tästä,kun eihän se veli aina sillä anna pelata.Toivonut kovasti että saisi oman pelikoneen :) Eli jos onni kävis, vois tällä tehdä yhden pikku neitosen onnelliseksi :D Ja huom, kyllä tämä äitikin 31vee tahtois tuota kokeilla :D
http://avonbeaty.blogspot.fi/
emppppu
24 nainen ja tasohyppelyt :)
w.w.
Kaikki pelit, joissa on hyvää tunnelmaa, tarinaa, jänniä hahmoja kiinnostaa yleensä ja niitähän saa tommoseen käsikonsoliinkin mahtumaan.
Miika I.
37 vuotias mies ja pelannut PC:llä kaikenlaisia pelejä. Konsolit on tyttären jälkeen tullut myös mukaan (wii), käsikonsoleista ei vielä kokemuksia…paitsi jos ne ennenmuinoin olleet elektroniikkapelit lasketaan sellaisiksi.
esprit
Oon 28v. nainen, eniten tulee pelattua lautapelejä, mutta myös erilaisia kännykkäpelejä (esim. angry birds) ajankuluksi.
jenni
31v tyttönen/ nainen ja mieluiten pelaisin tanssipelejä ja singstartyyppisiä, mutta myös tasohyppelyjä.
Elina
23-vuotias pleikkarityttö täällä hei! Tykkään pelata kaikenlaisia pelejä Final Fantasyista Guitar heroon ja Crash Bashiin :)
juho
Playstation tuo riemun ilosanoma. Sellainen kutina vatsanpohjassa, että en varmasti voita, joten ehkä voitan. Ja sitten tietysti Half-Life 3 on valmis ja pelkästään Vitalle!!WAT
Eve
Olen 21-vuotias ja eniten tulee pelattua näitä poksin, pegglen ja zuman tyylisiä helppoja klikkailupelejä. Välillä toimii myös rayman.
SC
Olen enemmänkin xbox-henkinen pelaaja, mutta voisin tutustua myös PS:n konsoliuutuuksiin :)
Ninnuka
Olen poikaystävän kautta tutustunut useaan eri konsoliin ja sitä kautta moniin eri peleihin. Mitään tiettyä kategoriaa ei ole, mistä tykkäisin, mutta kokeilemalla se selviää :) Itse olen 24-vuotias.
ps. toi mekko on ihanan kesäinen, huolisin senkin :D
Saana
19, pian 20 vuotias tyttö. Pidän eniten todentuntuisista peleistä, kuten The Sims :-D en taas tykkää yhtään avaruusaiheisista peleistä..
Anu
Heippa, oon 31 vuotias nainen ja tykkään kaikenlaisista peleistä oikeestaan :) Eräitä suosikkipelejäni ovat mm God of War, Sims, Drake uncharted..itseasiassa suosikki pelejä liikaa :) Mies on myös pleikkarihullu ja pelailee Battlefield 3 ja Unreal tournament 3:sta :D Kyllä Playstation noin yleensäkin on ollut aina se ainoa ja oikea.
Tayu
23-vuotias tyttönen, joka ei ikinä pääse irti vanhan kunnon 8-bittisen Nintendon pauloista<3 Ehkä olisi aikakin tutustua johonkin muuhun pelikoneeseen, mutta vaan ehkä?:D
tuijavee
25 v tyttö ja olen pelannut ala-asteikäisestä lähtien. Sielunsiskoja ei ystäväpiiristäni löydy yhtään! Eniten minuun vetoavat tasoloikka ja rallipelit (jotenkinhan sitä on päästävä kruisailemaan, koska en omista edes ajokorttia) :DD Tämän hetken suosikkipeli on Rayman PS3:lle.
Repe
Monen vuoden playstation, tietokone ja nintedo hakkaamisen jälkeen hyvää tekisi saada jo uusi käsikonsolikin ;)
21 vuotias nainen joka pelailee pääasiassa fantasia- ja roolipelejä. Assasin’s creedit ovat ehdottomasti yksi eniten pelatuista!
Nenna
23 vuotias tyttö täällä moii :P Lempparipelikoneeni on ps1 ja siihen nää Theme Hospital ja joku huvipuiston rakennus peli on lempparit! Harmi vaan, että tää konsoli peleineen on äidin tykönä.
nansu
Olen 21 vuotias naisenalku, joka muuttuu taas pieneksi tytöksi pelatessaan :) Eniten tykkään tasopeleistä, ne ovat niin koukuttavia!
tiiu
Ikää 25+ ja nainen. Eniten tykkään tasohyppelyistä (mario, crash bandicoot jne…) ja joistakin “lapsellisista” rallipeleistä kuten crash team racing joita voi pelata moninpeleinä. Myös theme hospital on hyvä.
pulteri
olen 21-vuotias nuari miäs ja pelit kiinnostavat kyllä. Pleikkari 2 on hakattu kaikenlaisia auto, tappelu, ammunta ja tasohyppelypelejä kyllästymiseen saakka, mutta uusinta pleikkaa en ole hankkinut. Tämä Ps Vita olisi todella todella kiva ylläri ja toisi pleikkarin taas pelattavien laitteiden joukkoon.
Maija
Pienenä tuli mökillä pelattua nintendoa, etenkin super mariota! Voi että se peli toi iloa tylsiin mökki-iltoihin, harmi että meni rikki.. </3 Xboxilla on kans tullut pelattua kotona, ja myöhemmin jäin koukkuun sims2:seen :D nyt pelailtua tulee lähinnä puhelimella kun on tylsää.
t. 17v tyttö
sarita
Osallistun. Aika harvoin olen enää aikuisena pelannut mutta ennen tykkäsin eniten tasohyppelyistä.
Petra
en itse hirveästi pelaa, joskus saatan innostua.. kiva olisi voittaa ja antaa lahjaksi poikkikselle =)
Riikka
Olen 21-vuotias ja suosikkeja on ehdottomasti tasohyppelyt. Rachet & Clank on ykkönen, tai no, näin kasarinlapsena Super Mario (ihan ensimmäinen) on mulle se THE peli :)
Iida
kohta 15-vuotias tyttö, joka on rakastunut autopeleihin ja peleihin, jossa vauhtia riittää. oikeestaan kaikki käy!=)
mikko
kaikenlaisia seikkailupelejä pelaan
Henttu
21-v. tyttö ja tykkään eniten Simsistä sekä mukavista tasohyppelyistä tai ratkomispeleistä. Sellaiset pelottavat ja ahdistavat pelit jätän muille ja tyydyn katselemaan niitä itse vierestä :)
Aikku18
Seikkailu- ja fantasiapelit ovat ehkä minun makuuni eniten, olen nainen 18 vuotias.
SuSkiKo
ih.. 37 vee ja nainen, pelaan kännykällä (jee, oikein lomapeli!) tetris revolutionia (yhtä koukuttava kuin vanha!!) ja pleikkarilla osaan pelata angry birdsiä, jota pelaan myös puolison kännykällä. Tasohyppelytpelit vois olla mun juttu ja tarinapelit, selasin jonkinverran simsiä kun vielä oli xbox talossa…
perheessä ei ole minkäänlaisia ylimääräisiä pelikoneita, jos ännyköitä ei katota pelikoneiksi (nintendo käsipelikonsoleita) niin tämä voisi olla kiva pikku ylläri :)
Männynkäpy
Pelailen erityisesti seikkalupelejä, jotka on monitasoisempia. En voi sietää merkityksetöntä räiskintää ja verta ja sisälmyksiä tursuavaa “viihdettä”. Muuten kyllä käy melkein mikä vaan. 21v täällä kyseessä.
Tiia
25-vuotias naisenalku ja vannoutunut Play Stationin pelaaja täällä (: Itse vietän eniten aikaa mm. Final Fantasyn, Tekkenin, SSX:n ja Battlefieldin parissa.
henni
Kurkkasin sun blogiin tänään ensimmäisen kerran ja tykästyin ihan kauheasti. Kirjotat ihanasti ja vaikutat muksalta. On pakko osallistua koska mulla oli joskus pikkusena nintendo ds ja tää verestäis kivasti muistoja :D Kun tällä hetkellä pelailu sujuu vaan samsungin älypuhelimella :–D olen siis 16 vuotias tyttö
Hölö
Ikäkriisin pauloissa oleva 22v. neitinen täällä tahtoisi kovasti leikkiä kyseisellä vempeleellä.. Olisihan se ihan kiva synttärilahja viikonloppuna 23 vuotta täyttävälle, vai mitä? ;D Parhautta olisi päästä pelailemaan älypelejä tai muita ratkottavia ja kutkuttavia pelejä.
Mmie
Täällä laitetta kaipailisi 21-v tyttönen, jota on alkanut ärsyttää kun poikkis vaan räplää omaa älypuhelinta ja itsellä ei ole muuta kuin semmoinen puhelin jolla ei voi kuin pelata huonoa matopeliä :D
Mirella
15-vuotias tyttö, tykkään tosi paljon kaikenlaisista pleikkari peleistä yms. eli melkein kaikki menee, paitsi kaikennäköiset sotapelit..tykkäisin kovasti jos voitto osuisi omalle kohdalle :)
Nipsu
Olen 23v tyttö ja sydäntäni lähellä ovat kauhu- ja roolipelit. :D PlayStation perheestäni puuttuu juuri sopivasti Vita!
Mjeeri
20v neitokainen kaipaisi myöskin itselleen käsikonsolia! Koukuttavia ovat ps1 pelit joten ehkäpä uutukaisistakin löytyisi jotakin yhtä hyvvää! Eniten tykkään tasohyppelyistä, seikkailupeleistä ja ehkäpä vähän niistä räiskintäpeleistäkin! Jalkapallo ja kilpa-ajot menee myös!
Supu
Täällä 24-vuotias kotiäiti (lapset 2,5-vuotta ja 1-vuotta) joten pelaaminen jäänyt nyt harmittavan vähäiselle. Ennen lapsia uppouduimme miehen kanssa aina viikonloppuisin pelimaailmaan ja eniten tuli ‘hakattua’ autopelejä. Mutta ei hätää, lapset kasvavat ja pelit odottavat edelleen kaapissamme ja nyt kun on ollut tässä pari vuotta vähän hiljaisempaa pelaamisen suhteen niin on kerennyt tulla paljon uusia autopelejä:D
sepi
Pelaan lähinnä räiskintä- ja jääkiekkopelejä.
Jenna
24v tyttö ja pakko myöntää, että eniten iskee ikivanha Super Mario :D Sain muutama vuosi sitten sen tosi vanhan Nintendon ja sitä tullut pelattua :DD
Niin ja nykyään Angry Birdsia puhelimella :D Ihan ykkönen!
Maarit
Nimi kertonee sukupuolen ja olen kamalan vanha, mutta erittäin innostunut pelaamaan kaikenlaisia pelejä.
Natalie
21v tyttö ja Pelailen kaikenlaisia tasohyppelypelejä (vaikka aika surkealla menestyksellä yleensä)
Haiku
23v. tyttö ja pelailen lähinnä söpöjä tasohyppelypelejä… Lisäks sims ja tietyt fantasiapelit koukuttaa.
Sanna
Olen 31v tyttönen. Tykkäisin pelailla Zeldaa ja saman tyyppisiä muita fantasia pelejä mutta pelailuvempele tällä hetkellä puuttuu (Parisen vuotta sitten erosin avopuolisostani joka vei mennessään Nintedo wiin ja Zeldan.. tämä välillä vieläkin vähän harmittaa kun esim. saikkupäivinä se olisi oivaa ajanvietettä)
ansu88
24v tyttö ja tasohyppelyt ja pulmapelit kiinnostavat eniten. Ja sims ja theme hospital-tyyliset pelit.
a.
24 vuotta löytyy tältä tytöltä, joka on aina tuntenut vetoa urheilupelien pariin :D
KatjuskaK
Olen 27 vuotias nainen ja täytyy myöntää etten ole koskaan pelannut play stationilla. Netissä kyllä tulee pelailtua kaikenlaisia koukuttavia pallopoksutus pelejä :)
marjo66
Ratkaisu netin tökkiessä (eikä akkukaan kestä edes paria tuntia) pitkille tylsille ajomatkoille pelkääjänpaikalle?
tämä fossiili ei ikää kerro, mutta jälkipolvi luultavammin tämän voiton (toivossa hyvä elää) äitinsä käsistä ryöstäisi =(
Minttu
21-vuotias tyttönen täällä! Eniten ehkä innostaa tasohyppely pelit, Rayman on kaikkien aikojen suosikki. Nyt kyllä olen pelaillut myös Moven avulla pelattavia liikuntapelejä ja Singstariakin tulee välilla luriteltua..
somsu
Jo nelikymppinen, joka kahden poja myötä on jäänyt koukkuun XBOXiin ja siellä tietysti erilaisiin Lego-peleihin. Olisi kiva yllätys saada antaa pojille uusi peli.
somsu
jo nelikymppinen, jonka lapset ovat opettaneet peleihin ja koukkuun on jääty :)
ninni
Kaikki missä voi pelata kaverin kanssa kahdestaan. Mariot ja muut tasohyppelyt on parhaita, tykkään myös simsistä ja peleistä missä voi kilpailla toista vastaan. Tyttö ja 13 v.
amie
22-vuotias nainen, jonka peliura on vasta alussa eli kaikkea kokeillaan :) Koiranpentu saapui juuri taloon, joten tämä vehje auttaisi varmasti keksimään hiljaista tekemistä pennun uniajaksi :P
Jenni
Autopelit on lemppareita! :P
olen siis 24v tyttö.
Viljaada
Juuri täysi-ikäisyyden saavuttanut, mutta silti ikuinen pelityttö, joka lähinnä on ollut Nintendo-kansaa. Olisi hienoa nyt näin kesällä (mahdollisia rästiin jääneitä kouluhommia vältellen) tutustua myös muihin pelikoneisiin! Eniten on tullut tasohyppelyitä paukuteltua, mutta esimerkiksi The Sims on myös melko kova sana täällä päin :)
Rii
Olen 24v. ja opiskeluiden takia tulee vietettyä hetki jos toinenkin junassa. Tuo Gravity Rush olisi juuri mielekästä ajanvietettä junaan.
nikol
Eniten pelaan jääkiekkoa ja ammuntapelejä pleikalla
Heiji
28-vuotias ikäloppu täällä hei! Kiinnostuin heti tuosta Gravity Rushista. Vaikuttaa minulle sopivalta peliltä.
Lissu
Olen 24-vuotias tyttö ja pelien maailmaan minut tutustutti alunperin poikaystäväni, joka on suorastaan himopelaaja. Tykkään Little Big Planetista ja muista rennoista animaatiopelestä, ja kaikki porukalla pelattavat “party”-pelit on myöskin tosi kivoja! :)
Ninni
19 synttärit lähenee uhkaavasti. Erilaisilla pelikonsoleilla on tullut pelattua jos jonkinlaista. Tällä hetkellä mukana hengessä on xbox 360, jolla lähinnä autopelejä on tullut pelattua. Kiva ois päästä kokeileen jo pitkästä aikaa minkälaista jännää playstationilta tällä hetkellä löytyy. :)
jarmo
jääkiekko, ralli ja muut urheilupelit
Niina
ADD-pojan(11v.) totaaliyhärinä kyseinen laite pelastaisi monta tukalaa odottamistilannetta;lapsilla tahtoo aika käydä pitkäksi jo hetkessä ja varsinkin erityislapsilla.Aurinkoista kesää :)
Sirpa
Hei!
Nyt kun olen jo 40v. niin on taas aikaa pelata lempparipelejä. Lapset on pitäneet huolen, että äitin lempparit on päivitetty tälle vuosituhannelle :D
Tykkään ajattelua vaativista peleistä ja kun ei jaksa ajatella, niin on kiva pelata jotain mielen tyhjentävää. Arvostan sitä, että pelien suunnittelijat ovat tehneet usein harrastuksesta itselleen työn, sitähän ei silloin minun nuiruudessa meinattu uskoa.
heidil
Esim. sims on hyvä. Ja little Big Planet on aivan ihana! tyttö ja 15v.
Kabuu
Ihan kohta 25vee täyttävä, ikäkriisiä poteva tsiku täällä hei! Tuo laite ois just hyvä synttärilahja mulle ja sopivan lapsekas ikäkriisiä alentava peliki kuulostaa oikeen hyvältä! :D Tykkään pelata kaikkia tasohyppelyitä, joissa on kivoja ja kauniita hahmoja :)
Nina
Heippa, yksi pelihullu täällä ilmoittautuu kisaan myös :) Olen kolmenkympin paremmalla puolella huiteleva naisihminen, perheenäiti ja positiivinen (pikkusen tylsä) persoona. Tavallinen tallaaja siis…
Tykkään tasohyppelyistä ja turpaan mättö -peleistä, Crash Bandicoot ja Tekken ovat suosikkejani. Ape Escape koukutti aikoinaan myös. B)
KatiK
24-vuotias super nintendo-ajan kasvatti, eli vanhat kunnon tasohyppelypelit ovat IN. Naispuoleisena en ole oikeen noista sotapeleistä innostunut, mutta kaikenlaiset muut menee, mielellään sellaiset joissa on jokin päämäärä.
Mrs T
34 vee:) Tykkään tetriksestä ja sims peleistä.
Antenni
Täällä kirjoitteleva 23-vuotias tyttö tykkää pelailla lähinnä urheilupelejä, joissa saa olla itse aktiivinen, kuten Movella Pleikkarin pelejä tai Wiillä, ja tanssipelit on myös ehdoton ykkönen!
Heijoo
Nainen 20-vuotta ja pelaan mielellään tasohyppelypelejä ja bilepelejä! Tällä hetkellä kuitenkin on huippuhetkiä Dance Centralin parissa :)
Jessica
16 vee tyttö ja oon koukussa erityisesti autopeleihin mutta tykkään kokeilla aina uusia pelejä pikkuveljieni kanssa, kuten änäriä ! :–)
ensu
17-vuotias tyttö joka tykkään pelailla kaikenlaisia tasohyppely ja rakentamispelejä sekä aina etsiä uusia pelattavia juttuja. Sims on kestosuosikki
nikoladeus
19v, pelaan paljon, ehkä liikaakin joinain päivinä. Pelikoneena xbox 360. Kannettava pelikonsoli olisi kyllä ihan juhlaa, erityisesti esim. mökkireissuilla.
Ella
Olen 18v. tyttö ja suosikkipelini on sims. :) nyt onkin hyvä tilaisuus opetella muitakin pelejä jos voitan!
kiiu
Täytän 14 v, jos äidiltä kysytään, niin pelaan IHAN liikaa. Käytännössä se kyllä tarkoittaa ehkä noin pari tuntia viikossa, eli ei nyt mitenkään kauheesti, vai ? Suosikkipelejä on sims ja tasohyppelyt. Olisipa kyllä kiva omistaa tuollainen mukaan otettava pelikonsoli..
ahle
huh kun meni viime hetkille, mukana arvonnassa. Olisi ihan juhlaa voittaa kannettava pelikonsoli! Erityisesti pelireissujen viihdykkeeksi..
MouMou
Arvonta on päättynyt! Kiitos kaikille osallistujille. :)