Kävin maanantaina Kuntoportilla tapaamassa kuulemma paikan parasta PT-henkilöä, mutta kiukkumaanantain vuoksi en raportoinut siitä sen enempää. Tapaaminen oli kuitenkin kiinnostava ja mukava, joten voisin nyt kertoa siitä hieman enemmän. Personal Trainerini teki minulle kunto-ohjelman seuraavaksi kuudeksi kuukaudeksi toiveideni mukaisesti. Olen tähän asti soveltanut päässäni sopivaa treeniohjelmaa ja yhdistellyt sattumanvaraisesti hikiliikuntaa, rentouttuvaa venyttelyä sekä kestävyystreeniä. Nyt sain kuitenkin ammattilaisen avukseni miettimään, miten minun kannattaisi treenata.

Kerroin, että tahdon kuluttaa paljon energiaa, jotta saan herkutella mieleni mukaan, mutta ettei minulla on sen suurempaa tarvetta lihaksien rakentamiselle tai laihtumiselle. Kerroin myös lenkkeilyinnostuksestani ja siitä, etten ole aikoihin oikein innostunut salitreenistä. Sain itselleni aikamoisen haastavan treeniohjelman verrattuna tähän nykyiseen tyyliini eli siihen, että säntään aamulla lenkille, jos siltä tuntuu.;)

treeniohjelma moumou

Treeniohjelmani koostuu kolmesta tai neljästä ryhmätunnista ja kahdesta salikerrasta viikossa. Ryhmätunteja voi korvata lenkkeilyllä, koska tykkään siitä niin kovasti ja raitis ilma on aina plussaa. Lisäksi sain suosittelun syvävenyttelylle ainakin pari kertaa viikossa, se kun unohtuu treenatessa kovin helposti. Ainakin minulta. Ryhmätuntisuosituksiksi sain rakastamani Body Pumpin, ihanan Spinningin ja uuden tuttavuuden eli Functional trainingin. Lisäksi rentoutumiseen suositeltiin Pilatesta ja sehän sopii minulle. Kiva saada kaikkia suosikkilajeja treeniohjelmaan.:)

Itse saliohjelma on aika lyhyt, vaikka se tehdäänkin kolme kertaa peräkkäin. Sain saliohjelmaksi kiertotreenin eli sen sijaan, että teen yhdellä laitteella kolme kertaa sen 15 toistoa, teen 15 toistoa yhdellä laitteella ja siirryn sitten seuraavalla. Kierroksia teen sitten sen kolme. Tavoitteena on pitää syke suhteellisen korkeana salitreenin aikana. Käsiliikkeet jätettiin ohjelmasta, koska allekirjoittaneella tulee vähän turhan helposti lihakset näkyviin käsissä. Tavoitteena ei kuitenkaan ole saada näkyvästi lihaksikkaampaa kroppaa, joten käsiä treenataan vain ryhmätunneilla sekä vähän siinä sivussa noissa “saliliikkeissä”. Salilla liikkeet keskittyvät jalkoihin ja pakaroihin, koska niissä lihakset ovat isot. Näin energiankulutuskin saadaan nousemaan kivasti.

bb-treenilaukku

Ai niin, koska en ole enää SATS-tyttö, vaihdoin SATSilta saadun treenikassini Björn Borgin hairahdukseeni. Käsilaukkuna en sitä käyttänyt kuin muutaman kerran, mutta siitä tuli kiva treenikassi. Jos en muuten vielä muistanut sanoa, niin Kuntoportti tuntuu hyvin kotoisalta treenipaikalta. Otan sieltä teille kuvia jossakin vaiheessa, niin pääsette näkemään, miten kiva tunnelma uudessa kuntoilupaikassani on.:)