Tahtoisin hirveästi aloittaa tämän postauksen kertomalla, kuinka oloni helpotti kettumaisen maanantain jälkeen. Sain kuitenkin ystävältäni mahtavan flunssan, joten helpotusta ei oikeastaan tullut ollenkaan. Vietin sitten pari vuorokautta sohvalla ja sängyssä vain joutuakseni tänään sähköpostitulvan uhriksi. Kaiken lisäksi olen elänyt pari päivää puhelintani äänettömällä, koska allekirjoittaneesta ei ääntä lähde. Saa nähdä, monelleko ihmiselle pitää soittaa takaisin, kun ääni palailee. Auts.:/

Sovittelin viikonloppuna piruuttani vähän vaatteita ja huomasin, että SE punainen mekkoni ei mennyt yläosastaan kiinni. Ajattelin siis odotella vielä pari viikkoa ja sovittaa maksimekkoa sitten uudelleen. Hyvällä tuurilla tässä on vielä sen verran ylimääräistä kannettavana, ettei mekkoa tarvitse kuin lyhentää. Voi, olisipa se niin! Pitää siis odotella vielä kärsivällisesti, vaikka kärsivällisyys hyveisiini lukeudukaan.

kajalit

Pilkahtaneen toivon lisäksi viikonloppuna tapahtui muutakin jännää. Ostin Tokmannilta kaksi hiusväriä kympillä, jotta saan pidettyä tyvikasvuni kurissa. Nyt kävi vaan niin, että se ruskea olikin melkein musta ja hiukseni ovat nyt hyvin, hyvin tummat. Ei niissä kai muuten mitän vikaa olisi, mutta kun ajattelin pitää ne selkeästi ruskeina. Pitää käydä raidoitusoperaatiossa samalla, kun trimmaan tuon otsatukan parin viikon päästä. Tämä pyörempi otsis on muuten ensimmäinen otsatukka, johon en ole hermostunut totaalisesti. Se tottelee jotenkin aikaisempia paremmin.

Asusta sen verran, etten käynyt tänään luennolla aamuisen olon vuoksi, mutta käväisen illalla Milanosta palanneen kaverini kotiinpaluubileissä. Siksi mekko, vaikka normaalisti housutyttöjä olenkin. Rento ryppymekko ei ole liian juhlava, vaan juuri sopivan huoleton tällaiseen iltaan. En pakannut edes mukaan kunnon korkoja, sillä kipeänä suunnitelmani on vain pyörähtää pippaloissa. Saattaa olla, että nuokin nilkkurit vaihtuvat vielä saappaisiin ennen lähtöäni. Vähän extraa tapahtuma kuitenkin ansaitsi ja väsäilin silmiini kunnon rajaukset kajaleineen kaikkineen. Se näyttää nimittäin varsin kivalta otsatukan kanssa, sanokaa minun sanoneen. Nyt ei jaksa sen enempää panostaa, kun ei kerta kipeänä baariinkaan tule jatkettua.:/

kotiipalubileet

ketuiks meni

toppi – H&M

mekko – H&M

kengät – Aldo

korvikset – H&M

Tuosta alemmasta kuvasta tuli vähän kökkö, mutta koettakaan kestää. Olen muuten parin viime päivän aikana saanut teiltä aivan ihania kommentteja ja sähköposteja. Suurkiitokset niistä! On mukava, kun joku jakaa minun kanssani syvimmät ajatukseni niin kuin minä teen täällä blogissani. Kiitos, että jaksatte viettää aikaa kanssani päivästä toiseen.:) *iso hali*