Rakkautta ensisilmäyksellä
Tämä postaus piti julkaista jo viime viikolla, mutta kuvien kanssa oli ongelmia. On siis aika esitellä se mekko, jonka silittämiseen kului ikuisuus ja jonka pääsin korjaamaan jo ennen ensimmäistä käyttökertaa. Se mekko oli kaiken vaivan arvoinen, sillä se mekko on täydellinen!:) Keltainen ja täydellinen.
Ihana babydoll-mallinen mekko hurmasi minut röyhelöitä tulvivalla alaosallaan ja kaikkien yllätykseksi täydellisen keltaisella värillään. Tiedän, että kun rusketun kesällä, tuo sävy näyttää aivan vastustamattomalta. Aionkin pitää hiukseni tummina ja luultavasti pitää ne kiharina kesän ajan. Se tarkoittaa siis sitä, että aamulla vain puristelen luonnonkiharat kuosiin ja siinäpä se.:) Kesätukan on oltava ehdottomasti helppo eikä tukassani tule olemaan muuta vastusta, muuta kuin otsatukan piilotus, kunnes se on tarpeeksi pitkä. Silloin leikkautan hiuksiani edestä hieman kerroksittain ja otsatukka sulautuu malliin. Kunnianhimoiset ovat suunnitelmat, mutta saa nähdä, miten on toteutuksen laita.
Takana mekossa on jousto-osa, minkä ansiosta mekko istuu kauniisti yläosasta. Vaikka röyhelöt tuovat alaosaan volyymia, mekko ei saa sen sisällä olevaa tyttöä näyttämään rantapallolta Mitä nyt ehkä vähän pääsiäistipulta. Mutta hei, sentään söpöltä pääsiäistipulta!:D
Joskus käy niin, että kuvattava on liian hidas eikä ehdi juosta kuvaan. Oli tärkeämpääkin tekemistä tai jotain…
sandaalit – Linzi Shoes
korvikset – Ur & Penn
Hetkeä ennen viimeisen kuvan ottamista tajusin, että viileässä kevätilmassa seisominen puolialasti ei onnistu kauaa ilman seurauksia ja repesin nauruun. En halua ajella julkisilla paikoilla pitkät päällä, jos tiedätte mitä tarkoitan.;) Tuossa mekossa sellainen on vähän liiankin helppoa, jos ilma on vähänkään viileä. Jonain päivänä saan sen ihanan mustan rotsin ja käytän sitä tuon mekon kanssa. Ah, siitä tulee ihanaa!
Mekon käyttämisen mahdollistivat Lindexiltä hankitut nännisuojat. Sinä päivänä, kun Seppälän versioiden nimi secret nipple covers lakkaa naurattamasta minua, olen aikuinen. Onneksi tuo toimii vielä hyvin ja hymy oli herkässä, kun kuvailin tätä pakettia teille!:D Geelipiparit rocks. Tuon mekon alle ei vaan oikein ole oikean mallisia ja värisiä rintsikoita, ei ainakaan allkirjoittaneen alusvaatekorissa.
Anonymous
sulla on rumat ja läskit jalat
MouMou
:D:D:D
taina
Olen aika varma,että MouMoulla ei ole läskit rumat jalat,mutta tuo yksi kuva ja tuo keltainen väri ei ehkä imartele jalkoja.Mutta varmaan se näyttää upealta luonnossa.Onko noi kengät kanssa jotenkin tuohon tokaan kuvaan syyllisenä??
MouMou
Noi kengät on syylliset kaikkeen maailman pahuuteen!:D
taina
Sitä epäilinkin:)
T-MR
Oijoijoi kuinka kaunis! Mekko ja tyttö siis =) Itse olen tosi huono käyttämään übertyttömäisiä röyhelöitä, mutta olen yrittänyt parantaa tapani. Tuo mekko on kyllä ihana! Et olw siis turhaan sitä hehkutellut. =)
Itse kiinnitin kenkäfriikkinä kyllä huomion ensin kenkiin. Ne on todella hienot ja yllättävän pitkät! Olen nähnyt vain puolensäären versioita ja matalampia. ^^
MouMou
Se taas riippuu, kuinka lyhyt ihminen on kenkien sisällä!:D No ei vaan. Musta varren tulis olla joko ihan lyhyt tai noin pitkä, välimuodot vähän kammottaa mua. Eli en vaan oo törmännyt sopiviin.;)
Iina
Wautsiwau mikä mekko! Aiiivan ihana ja väri on mitä täydellisin! (: Sopii sulle hirmu hyvin. Noi kengätkin on superkivat.
MouMou
Noi kengät OIS kivat, jos niitä ei tarvis laittaa jalkaan, vaan ne teleporttais itsensä aina jalkaan ja pois! Noissa soljissa on vähän hommaa.;)
laura
ihana postaus, sai hymyn omallekin naamalle heti aamusta :D tollaisissa mekoissa on tosiaan toi yksi huono puoli, mutta onneksi rintsikat ei enää secret nipple coversien jälkeen ole tarpeellisia…. kyseinen nimi on kyllä irrottanut myös musta joskus hyvän naurukohtauksen :D
MouMou
Vähän avuton (eli tueton) olohan noiden kanssa on, mutta ei voi mitään!:D
Nicole
Mekko! Mieletön. Istuu sinulle kyllä uskomattoman hyvin, voin vain kuvitella kuinka väri sopii kuin nappisilmään ruskettuneen ihon kanssa.
Kuinka lyhyt helma tuossa muuten on? Mietin vaan että tuolla tuskin paljoa kumarrellaan? Klikkailin itselleni samanmoisen jo heti silloin kun se hennesin nettikauppaan tuli ja nyt ootan vaan opintotukea että saan omani pois postin hellästä huomasta (:
MouMou
Ei tuo kamalan lyhyt kyllä ole. Tai ei tullut sellaista fiilistä, mikä “liian” lyhyissä hameissa joskus tulee.:) Tosin oon niin pätkä, että sekin ehkä vaikuttaa.
aleika
en tiedä mutta mä nyt revin aika lahjakkaasti riemua secret nipple coversista :DDDDD
mekko on kaunis, gladiaattorit ihanat ja moksu vastustamaton! :)
MouMou
En tajua, miks se on secret!:D
Ocean
Upea mekko ja nainen. :)
MouMou
Kiitos!:)
annnne
Näytät ihan Leighton Meesteriltä näissä kuvissa! tosi kiva mekko, sulle sopii kirkkaat sävyt paremmin kuin valkoinen, musta ja ruskea. Onneks kohta on kesä ja MouMoukin pukeutuu karkiksi :)
MouMou
No niinpä! Harmaa ja muut tylsät sävyt alkavat jo tökkiä.:/
Moumou-fani
Aaaah toi mekko on liian ihana! Haluun ite kans tollasen <3 Ja ihan varmasti jossain vaiheessa tollanen munkin vaatekaapissa majailee ; )
MouMou
No tuo ei ollut edes kallis hankinta eli siitä vaan ostoksille!<3
Poppet
Toivotan onnea keltaisen mekon kanssa, toivottavasti saat kesällä käytettyä :)
MouMou
Katsotaan vaan, niin täytän koko vaatekaappini keltaisella!:D
jutta
Oo, mikä ihana kesämekko! Kyllä ne lämpimät kelit sieltä vielä tulee.
Ja haha, naureskelin ääneen noita sun liikkumisia pitkät päällä :D:D
MouMou
Tulee ja siihen asti paksut sukkikset jalkaan ja rotsi niskaan!:D
ihan_hupsu
ahhahhha vai “pitkät päällä” :DD hetken kesti kyl tajuta et mitä ihmettä sä höpäjät, mut käsien paikka ja viimeistään seuraava kuva oli aika hyviä vihjeitä :D
ihanan pirtee mekko kyl! :)
MouMou
Pitää sitä elämässä olla vähän röyhelöä!<3
veera
minkä arvoset on noi nännisuojat? :D kuullostaa tyhmältä kysymykseltä
MouMou
Olisivatkohan olleet vajaan vitosen.:)
kkaisa
haha!:) tajuan kyllä, ihana mekko <3 pirteän värinen =)
MouMou
Se on kyllä hyvä keltaisen sävy.:)
Riikka
En ehkä oo aikuinen kun alkoi kamalasti naurattaa toi secret nipple covers :DD
Kiva mekko kyllä, näyttää varmaan tosi hyvältä mustan (nahka)takin kanssan :D
MouMou
Torstaina pääse sitäkin komboa toivottavasti testaamaan!<3
kiira
Sekä kengät että mekko ovat ihania, mutta eivät sovi mielestäni yhteen. Musta on muutenkin ihan liian kova väri keltaisen rinnalle.
MouMou
Musta se taas on melkein ainut väri, jos keltaisen kans sopii!:S
HN
Mun mielestä mekko on liian avoimen näkönen ja jotenkin “halpa”. Väri kylläkin on todella kiva!
MouMou
Riippuu pitääkö sitä kaupungilla vai rantamekkona… Ja millainen otus siellä on sisällä!:D
HN
Kaupungille en pukisi päälle, mutta rannalla varmasti todella upea! Ja rusketus vaan parantaa asiaa :)
MouMou
Rusketus on hankintalistalla mm. tätä mekkoa varten!;)
Christina
Ihana mekko ja istuu sulle tosi kauniisti! :)
MouMou
Kiitän!:)
Nade
Haha! Mäkin haluun salaiset nännäriläpyskät :D Iiihana kesämekko! Vaan auringonpaiste puuttuu :)
MouMou
Sitä odotellessa!<3 Ei mene enää kauaa, kun on kesä.:)
tuulielina
ihana! näytät ihan kaunottaren ja hirviön Belleltä :-D !!
MouMou
Haha, voi olla kyllä vähän sama väritys!:D
Lyyti
ihana toi neljäs kuva! :—D
MouMou
Aina ei voi onnistua.;)
katjuskeli
Ihana toi mekko <333 Oot niin kaunis tossa kesäisessä keltaisessa värissä <3
MouMou
Kiitos! Ei se keltainen ollutkaan niin paha väri.:)
missie
ihana pääsiäistipu mekko! nuo kengät ei vaan sovi yhtään sen kanssa yhteen :S
MouMou
Musta sopii.:)
Anonymous
Ihanan ihana pirtsakka mekko! Oi tulis jo kesä.. Niin ja sulle kyllä tosiaan sopii kirkkaat värit :)
MouMou
Kai näihin mun väreihin sopii. Välillä vaan niihinkin kyllästyy.:)
Fenii
Oijoi! Tuon mekon sinivihreäväri olisi niin täydellinen minulle :) Bongasin kyseisen värin vasta tänä talvena ja huomasin kuinka hyvin se istuu omaan väritykseeni. Lisäksi malli näyttää siltä, että sopii myös hyvin pienirintaisemmankin päällä (ei saa näyttämään laudalta) ja röyhelöt eivät ole liian puff (ei saa näyttämään pulskalta). Loistava kesämekko! :) Jotenkin sitä vaan välillä arastelee kovin babydoll-röyhelöitä kun pituutta tulee korkkareilla helposti lähemmäs 180cm ja jotenkin söpöt mekot luovat hieman ristiriitaisen kuvan amatsoninaisen päällä :D
Ja pääsisi testaamaan myös noita salaisia nännipeittoja :D
MouMou
Nimenomaan, hyvin tiivistetty! Muutkin värit olivat tosiaan ihania. Se pinkki houkuttaa vähän edelleen.:)<3
Siny
Kaunis mekko! :)
Nännisuojat, hah hah kaikkee sitä kuuleekin :D
MouMou
Aina oppii uutta!;)
MouMou
Niin ja kiitos.:)
Heisi
Aivan ihana mekko! Tollaista vois melkein itsekin harkita hankkivansa, jos niitä vielä löytyy jostain…
(Onhan mullä vähän ton tuulinen GT:n mekko, jossain mutta ei kesämekkoja voi koskaan olla liikaa!)
Ja tollaisen mekon kanssahan pitää käytää halterneck mallisia bikineitä alla. Itse ainakin käyttäisin. Näyttää hienoilla bikineillä kivalta, vaikka bikinit vähän alta pilkottaiskin. :)
MouMou
Rannalla pitää kyllä, olet aivan oikeassa!:) Jos löytyy siis sileät bikinit. Aloin juuri miettiä, onko mun kaikissa bikineissä jotain tavaraa rinnuksissa!:D
Cecilia
pakko sanoa, että Googlen kääntäjä on aika *piip*.
Kokeilin ihan huvikseni, mitä tulee, kun yrittää kääntää gel nipple coversin suomenkieliseksi. Arvatkaapa mikä on tulos?!
Ja jännitys tiivisyy….
Jännitys tiivistyy….
On selviämässä TOTUUS…
Googlen Kääntäjä kääntää gel nipple coversin suomeksi… Tällä tavalla:
GEELI TUTTI KATTAA
Hahahahahhehehehehihihihhihihihiihihihihii!!! PÄIVÄN PARAS JUTTU!! GEELI TUTTI KATTAA??!! What what mitää!! ???
Krhm, ite repesin tosta käännöksestä. :DD PIKKUISEN VAAN SIIS NAURATTI!!! ;D
/Cecilia
MouMou
Pitääkin kysellä noita tuolla nimellä ens kerralla!:D<3
Sinisukka
Pakko sanoa, että nuo “gladiaattorit” tjn ei tee kenenkään sääristä kauniita. Näyttää hirveen paksuilta. Mutta… sinä kun pidät pinkistä niin mitä arvelet näistä? Onko mielestäsi ihan hirveet?
http://3.bp.blogspot.com/_Cv761bLDQgI/SRoAFMAqIjI/AAAAAAAAAD4/D8vhMQj1C8s/s320/Pinkit+saappaat.jpg
MouMou
…
pikkumyy
Tämän kommentin ei ole tarkoitus olla asiaton/provosoiva… Olenko ainoa, jonka mielestä nuo kengät on hieman pornot/ladydomina-henkiset? :D Myönnän kyllä, etten ole itse muotitietoinen :) Kaunis mekko kyllä kieltämättä!
MouMou
Hmm, luultavasti olet. Ainakin sen jälkeen, kun viime kesäksi tuli gladiaattorisandaalitulva.:)
Anni
Voi että, kun on kaunis mekko! Sopii sulle tosi ihanasti!
Voin vaan kuvitella miten hienolta tuo näyttää rotsin kanssa! Laitat sitten kuvia, can’t wait!
MouMou
Heti, kun muru kotiutuu ja pariutuu mekon kanssa.;)
PUSSAUSKOPPI
Nyt täällä ilmoittautuu yksi hyvin vihainen lukija :D luulin, että tämä mekko ei ole hieno (vaikka normaalisti rakastan mekkoja ja keltaista väriä), mutta nyt kuin näki päälläsi niin aivan upea! PAKKO SAADA!
MouMou
Sitä ei tiedä ennen kuin sovittaa. Aika riskillä tämän tilasin itsekin enkä tiennyt yhtään, mitä odottaa!:D
BabyDoll
Wau! Siis ihan oikeasti kun näin kuvasi, niin suustani pääsi tuo ihan ääneen :D onneks oon yksin himassa :D toi mekko sopii sulle täydellisesti! Jos näkisin tollasen mekon kaupassa, niin en varmana uskois, että se vois sopia kenellekään aiheuttamatta rantapalloefektiä, mut sut ja toi mekko on kyllä selvästi tarkoitettu yhteen :P Kantsii kesällä sit varautua hätistelemään perässäsi jolkottelevia miehenkönsikkäitä :D
MouMou
Minäkin kyllä tykästyin tähän!:) Kyllä se ihmisestä huomaa, kun löytää sen oikean (vaatteen).<3
Milla
Voi näitä pienirintaisten tyttöjen etuoikeuksia. :/ Tuollaisen jos laittaisin muhkeapovisena, niin saisin sellaisen määrän halveksuvia katseita naisilta ja rivoja katseita miehiltä… HUoh… Joskus haaveilen noinkin pienistä rinnoista <3
MouMou
Siitä syystä pienet tissit onkin kätevät. Joskus teininä pelkäsin, ettei ne kasva, mutta nyt olen tyytyväinen.:)
Anonymous
Arvaa oonko kuolannu tota mekkoa vihreänä? hihiii :)) No joo oikeasti tarkoitukseni on rajoittaa rahan kulutusta, ois kiva kerätä vähän säästöjä :p Joten tyydyn vain ihailemaan ruudun takaa. Ja mun mielestä sun jalat on kaukana läskeistä.
MouMou
Ehkä ne jonkun kokoa 34 olevan mielestä on läskit, kaikki on suhteellista.;) Ja se vihreä mekko on ihanan värinen!<3 Odota se kevään 25 % alekoodi, jos haluat mekon todella.
~sl
Upea tyyli
MouMou
Kiitos!<3
Terhi
Aivan ihana mekko!! Ja sopii sulle todella hyvin. Tummat hiukset ja keltainen väri sopii hienosti yhteen. Nuo kengät vaihtaisin ehkä joihinkin hieman siroimpiin versioihin :)
MouMou
Sitten siinä käy niin, että tuostakin tulee juhlamekko. Mun kaikki mekot näyttää juhlamekoilta kenkien takia!:D
S
Rakastuin noihin gladiaattoreihin! <3
MouMou
Ne on kyllä aika erityiset!<3
MouMou
Pitää tosin ehkä silti myydä ne nahkaisten tieltä.:/
sal-ma
“secret nipple covers”
:——————————-DDDDDDDDDDDDD
kiitos iltani piristämisestä!
MouMou
Ei mitään!;)
nillin-tillin
Mekko on kaunis päälläsi, mutta nuo kengät ei sovi mekon kanssa yhtään mun mielestä. Liikaa poikkiremmiä ja poikkiröyhelöä, tulos erittäin levoton ja raitainen, jopa leventävä ja lyhentävä. Yksinkertaisemmat kengät tai varreltaan vain nilkkapituiset gladiaattorit antaisivat mekon ja sinun loistaa :)
MouMou
Miksei ihminen saa pukeutua nii kuin tykkää? Musta on typerää koittaa aina näyttää pidemmältä/hoikemmalta/nätimmältä, kun voisi vaan pukeutua niin kuin tuntuu hyvältä.:)
A
Ihana mekko!
Kengät ei vaan sovi yhtään mekon kanssa yhteen, ne on mekkoon nähden jotenkin “raskaat” ja saa valitettavasti pohkeet näyttämään tosi leveiltä… Vaihda jalkaan jotkin keveät ja sirot kesäkengät niin asukokonaisuus on täydellinen :)
MouMou
Musta ne on kivat ja se on kuitenkin pääasia!:)
Hanna
Ostin pari viikkoa sitten samaisen mekon pinkkinä, ja se on kyllä ihana! Tosin pesun jälkeen menikin sitten vähän inspis kun tajusin, että se tarvii hieman silittämistä.. No mut silti, tulis jos kesä et pääsis käyttään ihanaa!
MouMou
Jep, se silittäminen oli tuskaa!:S
Sami
Kiva piristävä keltainen mekko ja vielä näyttää hyvältä. Itse en ole viikkoon päässyt lukemaan tätä blogia ja vielä ollut sisällä teljettynä, että mukava piristys tuo mekko kun kotia tulin ja avasin koneen…
MouMou
Voi kamaluus.:/ Näin ihanalla ilmalla sisällä!
Vanessa
Mun mielestä kengät ja mekko ei sovi yhteen.En tiedä oikeen että mikä mun silmissäni noissa tökkii.Noin “pitkät” kengät ei sovi mekon kanssa yhteen ja kengät on tosi maskuliiniset ja mekko taas hirveän tyttömäinen.Mun mielestä mekon kanssa sopisi paremmin vähän naisellisemmat kengät joissa on korkoa.Mutta tämä on minun mielipiteeni asiaan ja makuasioistahan ei voi kiistellä. :)
MouMou
Jep.