Nyt ollaan jännän äärellä. Olen salaa opetellut uusia rutiineja jo yli viikon verran, mutta en ole kertonut asiasta kenellekään. Voitin mammaryhmässä Facebookissa paikan Masusta Misuksi -valmennukseen, joka alkoi viime viikon maanantaina. Tähän mennessä olemme opetelleen tasaisia ruokailuvälejä, kasvisten lisäämistä lautaselle, nesteytyksen tärkeyttä ja tällä viikolla paneudumme liikuntaan. Pienten lasten äideillä on varsin tuttuja haasteita arjessa ja tuntuu jotenkin lohduttavalta, kun joku muu kirjoittaa tukiryhmässä aloituksen, johon samaistuu itse ihan täysin. Mitä tehdä, kun pitää valita, käyttääkö vapaa-ajan siivoamiseen ja lenkkeilyyn? Entä miten kieltäytyä kylässä herkuista vai pitääkö niin edes tehdä? Millä sitä vettä voisi muistaa juoda tarpeeksi? Tukiryhmän lisäksi sähköpostiini kilahtaa kahdesti viikossa ohjeita sekä tehtäviä valmennusta tukemaan.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Masusta Misuksi -valmennus sopii ihmiselle, joka joka:

a) haluaa eroon sokeririippuvuudesta

b) tarvitsee lisää energiaa ja tehoa päiviinsä

c) tahtoo oppia syömään paremmin

d) haluaa pudottaa painoa

e) kaipaa elämää ilman väsymystä

f) tavoittelee kaikkia yllä mainittuja asiota

Minun heikkouteni on kahvin suurkulutus ja ne sokeriset, verensokeria ylös ja alas heittelevät herkut. Ennen raskautta olin suolaisen perään, mutta odotusaikana koukutuin pahasti makeaan. Tasaisemmasta syömisestä on ollut apua herkkuhimojen kanssa, mutta huomaan, että eniten kiukkuisuutta ja makeanhimoa lisää se, etten muista juoda tarpeeksi. Samalla tavalla kompastuskiveksi muodostuu totaalikieltäytyminen, joten valmennus sallii herkuttelun tiettyjen raamien sisällä. En viitsi sen tarkemmin avata näitä oppeja, kun kyseessä on kuitenkin maksullinen valmennus. Tuloksia olen saanut jo sen verran, että kiukkuisuuteni on vähentynyt huomattavasti.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Maitotuotteita pyritään vähentämään valmennuksen aikana, jotta olo ei olisi niin limainen ja siksi päätinkin, että juon kahvini ainakin väliaikaisesti mantelimaidolla. Se maistuu kahvissa niin pahalta, että pystyn juomaan päivässä parhaimmillaan vain yhden kupin kahvia. Parhaassa tapauksessa pääsen siis valmennuksen aikana eroon myös kahviriippuvuudestani. Maidon korvaaminen vedellä ruokajuomana tuntuu oudolta, mutta kun ruokajuomaa ei juodakaan ruokailun yhteydessä vaan ruokailujen välissä, on muutos helpompi toteuttaa. Ei tulisi mieleenkään juoda huvin vuoksi maitoa, mutta vettä kyllä juon. Hyvältä näyttää siis näin puolentoista viikon jälkeen. Jatkoraporttia seuraa taas pian! 🙂