Tiedän kyllä, että välipala-aikaan on helppo tökätä taaperolle kaupasta ostettu smoothiepussi kouraan tai antaa paketillinen rusinoita nassutettavaksi. Teen sitä itsekin, myönnän sen. Tykkään kuitenkin sekoitella omia välipaloja tai edes pilkkoa muutamaa erilaista kasvista tarjolle, jotta poika oppisi syömään monipuolisesti. Omatekemät välipalat ovat myös monta kertaa halvempia kuin kaupan valmisratkaisut. Smoothien kuin voi tarjoilla uudelleentäytettävästä smoothiepussista tai vedellä jatkettuna vaikka nokkamukista.  Aamupaloista teinkin jo oman postauksensa aiemmin, mutta nyt vinkkailen hieman meidän 1-vuotiaan välipalasuosikkeja. Ohjeissa on käytetty Arlan Luonto+ -jogurtteja ja -rahkajogurtteja, mutta lupaan, että ohjeen toimivat muidenkin merkkien tuotteilla. Satuin vaan saamaan postausaiheen tästä Bella-blogien Luonto+ -kampanjasta.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tuorepuuro eli kaurahiutaleista, sitruunanmakuisesta rahkajogurtista, banaanista ja marjoista sekoitettu puuro, jonka annetaan tekeytyä ja turvota yön yli tai muutaman tunnin ajan jääkaapissa.

Meidän perheessämme kartetaan turhia välipaloja, joten ns. virallinen välipalamme syödään kello kolmen aikaan lounaan ja päivällisen välissä. Hätävälipala tarjoillaan aamiaisen jälkeen ennen päiväunia, jos uni ei tunnu tulevan tai aamiainen ei ole jostakin syystä maistunut. Myönnän silti, että usein, kun poika on mukanani tapahtumissa tai tapaamisissa, on matkassa myös smoothiepussi, jonka parissa pikkuinen viihtyy hyvin. En vaan voi olla hyödyntämättä tätä taikakeinoa, kun sellainen kerran on olemassa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

Smoothie eli tehosekoittimella sileäksi ajettu juoma, joka koostuu jäisistä puolukoista, banaanista, jäisistä mansikoista ja rasvattomasta puolukkajogurtista.

Olen huomannut, että kun syö itse samaan aikaan kuin lapsi, taapero ei tule kerjäämään äidin kädessä olevaa voileipää tai varastamaan hedelmäsalaatista paloja. Turhat välipalat aterioiden väleissä aiheuttavat pahimmillaan sen, että varsinaiseen ruoka-aikaan ei sitten ruoka maistukaan, kun on masu täynnä jo. Sitten taas seuraavaan ruokaan on liian pitkä aika, jolloin pitää turvautua välipalaan ja kierre onkin valmis. Oikea ruoka ei taas maistu.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Makeat leivät eli leivät, jotka on voideltu mangojogurtin ja tuorejuuston seoksella ja koristeltu banaanista sekä päärynästä pilkotuilla paloilla.

Välipalat ovat tärkeitä eivätkä suinkaan mitään herkuttelua. Herkullisia ne saavat toki olla, mutta pyrin rakentamaan taaperon välipalat niin, että niissä on kuitua (kylläisyyden lisäämiseksi), vitamiineja (hyvinvoinnin edistämiseksi) ja hyvää makua (hyvän mielen kasvattamiseksi). Samalla tavalla kasaan omat välipalani, joten syömme usein Nöpsyn kanssa samaa ruokaa samaan aikaan. Miten teillä syödään välipaloja? Laittakaa parhaat reseptit jakoon kommenttiboksin puolella! 🙂

(tehosekoitin saatu pressitilaisuudesta)