PC240173

Vuonna 2014 onni löytyi suuresta salaisuudesta, hassuista ultraäänikuvista, kevyestä kuplinnasta, suloisista vauvanvaatteista, pienistä potkuista, valtavasta vatsasta, odotetuista supistuksista, pelonsekaisesta odottamisesta, viiltävästä kivusta, loputtomasta ponnistuksesta, ensimmäisestä rääkäisystä, tuijottavasta pojasta, tiukasta imuotteesta, väsyneestä rakkaudesta, hiljaisesta tuhinasta ja niistä loputtomista hetkistä, joina yllätin itseni nuuhkaisemasta oman esikoispoikani päänahkaa, koska ennen kuin haistaa oman lapsensa päätä, ei voi tietää, että maailmassa on sittenkin vielä koukuttavampi tuoksu kuin vastakeitetty kahvi aamunkoiton hetkellä.

Onnellista vuotta 2015! ♥

PC240172

Psst! Jos kiinnostaa, tarkempi vuosikatsaus julkaistaan heti vuoden vaihduttua toisen blogini puolella.