Perhe ilman parisuhdetta
Vauvalehdissä kirjoitetaan usein siitä, miten parisuhteelle käy, kun perheeseen syntyy ensimmäinen vauva. Ensin ollaan vuositolkulla kaksin. Tutustutaan, ihastutaan, rakastutaan – ja lopulta hieman hitaammalla tai nopeammalla aikataululla, mutta kuitenkin jotenkin harkitusti, lisäännytään. Joskus vauva on ratkaisu suvantovaiheeseen, jossa suhde ei tunnu enää tuoreelta, vaan kaipaa jotakin uutta näkökulmaa tai säpinää. Kun ollaan kyllästytty olemaan kahdestaan. Joskus taas törmää tällaiseen pikajärjestelyyn kuin meidän perheessämme. Ensin tuhlataan vuosia väärien ihmisten kanssa, ei oikeastaan edes haluta lapsia ja kellutaan vaan vailla määränpäätä. Sitten kirkkaalta taivaalta jysähtää aivan yllättäen salama ja keskellä huonointa mahdollista taloustilannetta sekä muutenkin epämääräistä elämänvaihetta sitä tajuaa yhtäkkiä, että tätä ihmistä minä rakastan nyt niin, että tahdon hänen kanssaan lapsen. Ja tahdon sen lapsen heti.
Olen koko ajan ollut tietoinen, että koska meidän suhteessamme ei ollut montaakaan vuotta (niistä vuosikymmenistä puhumattakaan) tutustumisaikaa, tulemme vielä kaipaamaan sitä. Toisen ihmisen syvimpien salaisuuksien käsittely ja persoonallisuuden oudoimpiin kiemuroihin tutustuminen samalla, kun kasvattaa rakkaansa kanssa lasta, tuo arkeen omat haasteensa. Minä perustin perheen rakentamatta ensin perheen pohjaksi tukevaa ja jämäkkää parisuhdetta. Aloitin kakun tekemisen koristeista ja lykkäsin vasta sitten pohjan paistumaan. Päästin Mörön Muumilaaksoon ennen kuin Nuuskamuikkunen oli lähtenyt Yksinäisille vuorille. No jaa, ehkä en jatka näiden vertauskuvien kanssa enempää, mutta tiedätte, mitä ajan takaa! 😀
Se, mitä yritän sanoa, on kai, että useimmiten näen itseni “vain” äitinä ja mieheni “vain” isänä. Tehtävämme on kasvattaa pientä ihmistä, joille olemme koko maailma ja joka on meille koko maailmamme. Joinakin iltoina olisi kuitenkin ihana käpertyä toisen kainaloon tuntikausiksi katsomaan elokuvaa ja olla vaan kahdestaan. Tunnen välittömästi syyllisyyttä toiveistani, sillä en missään tapauksessa valitsisi toisin, jos minulta nyt kysyttäisiin, tahtoisinko palata ajassa siihen hetkeen, kun sain tietää olevani raskaana. Ymmärrän nyt, millä tavalla lapsi on siunaus. Tahtoisin kuitenkin tietää, millaisia haasteita pikakelauksella etenevä tai edennyt suhde tuo muiden lapsiperheiden elämään. Olisi hirvittävän helpottava tietää, että jossakin samaan aikaan omalla sohvallaan istuu joku muu, joka tahtoisi kuiskata rakkaalleen: “Mulla on välillä ihan hirveä ikävä sua.“
piupali
Mulla ei ole tarjota sitä vertaistukea mitä kaipaat. Haluan kuitenkin kertoa. Me ehdimme elää miehen kanssa kaksin monia vuosia ennen lasta, mutta siitä huolimatta toisinaan tuntuu juuri tuolta -“minulla on ikävä sinua”.
Iina / Bebe au Lait
Ehkä se on sitten meihin kaikkiin sisäänrakennettu tunne. 🙂
Noora
Olipa jotenkin koskettava, jotenkin jopa raastava kirjoitus. Virkistävää, että kirjoitat elämästä kaunistelematta. Se kun ei ole blogimaailmassa itseisarvo.
Itselleni kävi niin, että pari vuotta sitten löysin työpaikalta (varatun) miehen. Tai no, hän löysi minut. Muutimme parin kuukauden seurustelun jälkeen yhteen, edelliskesänä ostimme talon, edellissyksynä huomasin olevani raskaana, keväällä menimme naimisiin ja kesällä syntyi vauva. Kiirettä on pitänyt 😀 mutta itse sanoisin suhteen olevan nyt vahvempi kuin koskaan. Onneksi lapsi on helppo, joten aikaa jää myös toisillemme. Toki silti ikävä “meitä” joskus hiipii mieleen.
Voimia arkeen, perheenä ja pariskuntana 🙂
Iina / Bebe au Lait
Ja sinne myös! Ihana kuulla, että “nopeakin” suhde voi kehittyä siihen tasapainoiseen tilaan. Tuntuu, että monesti meidät nopeat etenijät tuomitaan tuhoon ja eroon ilman mitään kunnon syytä. 🙂
paulahelena
yhtälailla sitä kaksinoloa on ikävä, vaikka kerettiinkin olla yli 6 vuotta yhessä ennen lasta! onneks on isovanhemmat, jotka ottaa pojan yökylään säännöllisesti, niin päästään toteuttamaan meidän “neljän s:n konseptia”, nimittäin safka, sauna, sohva ja jokainen voi päätellä sen neljännen ihan ite 😉
Iina / Bebe au Lait
Kuulostaa hyvältä konseptilta! 😀
Nainen27
Kirjoittaisitko postauksen siitä että haluatko joskus lisää lapsia
Iina / Bebe au Lait
Se pitäisi varmaankin kirjoittaa joka viikko uudelleen, sillä niin usein muutan mieltäni asiasta! 😀
nasu86
kyllä vaikka suhdetta olisi takana se ensimmäinen vuosikymmen tee vauva arjesta yhtään sen helpompaa tai “parempaa”, kyllä sitä ollaan uuden äärellä niin lapsen kanssa kuin muuttuneen suhteenkin. siinä tutustuu toiseen “uudelleen” kun kasvetaan yhdessä vanhemmuuteen. kyllä haluan aina välillä yhtälailla käpertyä kainaloon ja olla vaan <3
ihana kirjoitus ja välittyy se rakkaus tännekkin asti! awww <3
Iina / Bebe au Lait
Hauska kuulla pidemmänkin suhteen vaiheita. Taitaa siitä puolisosta löytyä ihan uusia puolia, kun rakas onkin yhtäkkiä jonkun isä/äiti. 🙂
jenny
Vaikka meijän suhde ei pikakelauksella mennytkään niin kyllä minullakin on miestäni välillä ikävä! Nykyisin ei enää niin paljoa kun lapsellamme (11kk) on aika vakiintunut päivä rytmi niin jää iltaisin aikaa olla vain kahdestaan. Vaikka se kahdenkeskeinen aika tuntuu kaukaiselta tulevaisuudelta tai jopa kokonaan menetetyltä niin kyllä sitä tulee taas yllättävänkin nopeaa. Ei tietenkään tuntikausia mutta meille riittää pahimpaan ikävään pari tuntia iltaisin.
Iina / Bebe au Lait
Se päivärytmi on kyllä taikasana. Sen avulla on saatu edes noin hajainainen tunti kaavittua päivässä KAKSIN-aikaa. <3
JennL
Meillä kävi ihan samalla tavalla ja vielä lisäyksenä sen verran, että soppaan heitettiin mukana uusioperheen arki, eli toisella meistä oli jo isompiakin lapsia. Voin sanoa, että kaipaan kyllä miesteni hurjasti. Elämme elämän ruuhkavuosia potenssiin tuhat ja näemme toisiamme kunnolla ehkä kerran viikossa, silloinkin olemme niin väsyneitä että nukumme illalla istualtaan telkkarin edessä.. mutta aika aikaansa kutakin 🙂
Iina / Bebe au Lait
Se on kyllä totta, että erilaisia vaiheitahan tässä eletään toisensa perään. Kohta on taas eri tilanne päällä. 🙂
Al
Sain lapsen hyvin lyhyen seurustelun jälkeen. Hyvällä tuurilla olisimme voineet onnistua ja kasvaa parisuhteeseen samaan aikaan kuin vanhemmuuteenkin. Emme kasvaneet yrityksestä huolimatta. Emme tunteet toisiamme ja kovassa (taloudellisessa ja sosiaalisessa) paineessa saimme toisistamme esiin vain huonot puolet. Erosimme ja hyvä niin. Olemme molemmat olleet paljon onnellisempia eron jälkeen ja se takuulla heijastuu myös lapseen. Tyytyväiset vanhemmat = onnellinen lapsi, olipa kyseessä ehjä ydinperhe tai ei. Eroaminen oli ehdottomasti paras ratkaisu silloisen vauvani hyvinvoinnin kannalta. Ole rohkea, perheen olisi tarkoitus olla voimavara eikä repiä riekaleiksi.
Iina / Bebe au Lait
Se on kyllä totta. Lähipiirissäkin on hyviä todisteita siitä, ettei väkisin kannata olla yhdessä. 🙂
Nuppu
Oonko mä ihan kamala, kun mulla ei oikeastaan ole edes ikävä? 🙁 Ollaan oltu miehen kanssa yhdessä neljä vuotta, ja nyt mukana on neljäkuukautinen vauva. Tai olisi mulla varmaan ikävä, jos ehtisin sitä miettiä, ja olisihan se kahdenkeskeinen aika ihanaa – tai ylipäänsä oma aika! – mutta jotenkin se parisuhde todellakin hukkuu arjen alle, eikä sitä osaa edes kaivata. Tosin kun ekan kerran havahduttiin vauvahorroksesta ja istuttiin kahdestaan sohvalle vauvan mentyä nukkumaan, halailtiin ja pussailtiin, tuntui se ihan “uudelta” ja jännältä. 😀 Kai sitä täytyis useammin muistaa keskittyä toisiimme, kun usein ne illan vapaahetket menee ihan omissa puuhissa…
Iina / Bebe au Lait
Et ole kamala. Ja ihanalta kuulostaa tuo “uudelleen tutustuminen”. Kutkuttavalta jopa! 🙂
Minna
Me nyt miehen kanssa ollaan oltu jo vuosia yhdessä mutta näin 9kk ikäisen tytön äitinä myönnän kaipaavani niitä kahdenkesken hetkiä. Etenkin niitä sunnuntaita jolloin ei tarvinut nousta sängystä kun jääkaapille 🙂 En vaihtaisi vanhemmuutta mihinkään ja tämä kuten muutkin isot muutokset vaativat totuttelua. Ei me olla koskaan enää kaksin samalla tavalla kun ennen mutta sen sijaan ollaan paljon muuta, kokonainen perhe 🙂
Iina / Bebe au Lait
Hyvin tiivistetty! Ei kai se ole niin väärin välillä ikävöidä vanhaa, jos kuitenkin samalla rakastaa nykyisyyttä. 🙂
asilah
4 vuotta, kaksi lasta ja asuntolaina 🙂 Ei aina niin herkkua mutta päivääkään en vaihtaisi. Suosittelen treffejä miehen kanssa.
Iina / Bebe au Lait
Treffit! Kuulostaa ihanalta. Toivon sellaisia joululahjaksi! <3
Pepe
Todellakin tunnistan tunteen! Vaikka takana on 10 vuoden suhde ennen lapsen hankkimista. Ehkä se helpottaa kun lapsi kasvaa ja on helpompi ottaa aikaa parisuhteelle? 🙂
Iina / Bebe au Lait
Kuulostaisi loogiselta. Ensin varmaan tulee se taaperovaihe, jossa täytyy olla koko ajan silmät selässä ja sitten helpottaa… Ehkä! 😀
Rebecca
Mä oon täysin väärä ihminen kommentoimaan tähän koska meillä ei ole lapsia, mutta pakko oli kirjottaa, koska toi viimeinen lause kosketti jotenkin niin kovasti. Työ- ja opiskelukiireiden keskellä on yhteinen aika jäänyt olemattomaksi, ainoastaan nukkumaan mennessä ollaan yhdessä. Ja sekin hetki jotenki hurahtaa ohi, toinen haluaa tsekata koneelta vielä jonkun jutun, toinen jo nukahtaa väsyneenä päivän kiireistä.. Tässä yks ilta sanoin miehelle, että mulla on ikävä sua. Mies ei sitä ymmärtänyt, miten voi olla ikävä jos maataan kylki kylkeä vasten? Silti halasi ja muistutti, että vaikka ei keretä yhdessä asioita tekemään, ollaan silti yhdessä ja ennenkaikkea, HALUTAAN olla yhdessä. Tuli hyvä mieli siitä, eikä enää harmita läheskään niin paljoa elää arkea ns yksin.
Kuten sanoin, olen täysin väärä ihminen kommentoimaan, enkä voi kuvitellakaan mimmoista vauva-arki sitten on, jos onnekkaina saamme sen kokea.
Muistathan kuiskata miehellesi, jos on ikävä. Jo se, että toiselle sen kertoo, ja toinen ymmärtää sen (edes jollain tapaa), antaa uskomattomasti voimaa 🙂
Iina / Bebe au Lait
Ihana mies. Ja ihan totta, että nuo ajatukset pitäisi sanoa ääneen, vaikka toinen ei (heti) tajuaisikaan, mitä sillä tarkoitetaan. 🙂
Mimi
Täällä yks kohtalotoveri! Me oltiin yhessä alle vuos ennen kun alettiin yrittää lasta 🙂 Ja koin kyllä raskausaikana ja synnytyksen jälkeen tosi vahvasti että en tunne kumppaniani vielä kunnolla ja se toi kyllä kiemuroita… Raskausaikana se tarkoitti usein riitoja, mikä on hyvä juttu koska silloin asiat tulee selvitettyä vähän väkisinkin. Synnytyksen jälkeen taas riitely oli aika mahdotonta ja se kyllä teki mulle sisälle möykyn. Nyt oon sitä möykkyä saanu pikkuhiljaa purettua. Koen äitiyden voimavarana tällaiselle kaltaiselleni miellyttäjäpersoonalle, koska nyt kun lapsen etu on kaikkeIn tärkein niin olen oppinut pitämään puoleni 🙂 Tää tais mennä nyt kyllä vähän ohi aiheen jo, mutta menkööt 😀
Sitä vielä mietin että toisaalta tuore suhde on myös rikkaus tällaisessa tilanteessa. Se alkuhuuma on tosi tuoreessa muistissa ja ne yhteiset unelmat on jotenkin kirkkaampana edessä… Tavallaan jotenkin tuntuu että useampi asia on vielä mahdollista kokea kun aika ei oo kerennyt laimentaa unelmia ja realismi ei oo vielä jysähtänyt ihan kokonaan päälle.
Ehkä molemmissa on omat puolensa, ollakko sitten kauan yhdessä ennen lapsen saamista vai vähän vähemmän aikaa. Kuten mainitsitkin niin kyllä niitä virheitä on tullut tehtyä edellisissä suhteissa ja niistä on oppinut. Eli tavallaan on jo askelta pidemmällä vaikka parisuhde olisikin melko uusi 🙂
Iina / Bebe au Lait
Hyvin kyllä käännetty tuo suhteen tuoreus voimavaraksi. Nyt, kun sanoit, niin on kyllä totta, että alkuhuuman muistaminen kirkkaana antaa voimaa. 🙂
Petra / Viilankantolupa
Onneksi hetket kahdestaan eivät sulje pois sitä, että suurin osa ajasta rullaillaan kolmen kesken. 🙂 Ja niitä kahdenkeskisiä on syytä ihan varaamalla varata kalenterista jos ei joka viikolle niin ainakin kuukausittain. Me ollaan tämän syksyn aikana käyty yksillä treffeillä kahdestaan ja vitsi miten pitkälle se kantaa. Pohjalla on samanlaisia pikaisia käännöksiä ja lisähaasteena se, että molemmilla on kaksi työtä ja uhmalapsen lisäksi on liuta lemmikkejä huolehdittavana. Aina välillä kiristää toden teolla, mutta tukeudun siihen ajatukseen, että tämä on vaihe. Vaiheet menevät ja paremmat ajat tulevat. 🙂 Mutta oikein lämmin suositus ihan vaikka muutaman tunnin pätkille aikuistenkeskeistä aikaa lapsenvahdin avulla, sillä se ikävä hiljalleen paikataan. <3
Iina / Bebe au Lait
Näitä treffejä on nyt niin kehuttu, että pakko kokeilla! <3
Mari
Meidän suhteemme eteni hyvin samanlaisella vauhdilla. Vuoden seurustelun jälkeen olin raskaana ja siinäkin ajassa raskautta ehdittiin jo toivoa, samallalailla kolahti kuin sinullekin. Nyt 8 vuotta myöhemmin meillä on kolme lasta ja viime kesänä tanssittiin häitä. Täytyy sanoa että tämä tahti tuo omat haasteensa. Puolisoon on juuri vasta tutustunut ja pian teitä määrittääkin vanhemmuus vahvasti. Unohtuu että sen vanhemman roolin takana on ihminen, mies tai nainen jolla on omat haaveensa ja tarpeensa. Varsinkin kun vauva kasvaa saattaa tulla eteen asioita joita ei ole käsitelty pienen vauvan aikana, koska niihin ei vaan kertakaikkiaan ole ollut energiaa. Tuntuu että vasta nyt (huom kolme lasta jos olisi ollut vain se yksi niin olisimme ehtineet jo aiemmin) alkaa olla se hetki kun ehtii taas keskittyä vähän siihen vierellä istuvaan ihmiseen. Käyttäkää ilman huonoa omaatuntoa kaikki se liikenevä aika jonka saatte. Vauva ei mene rikki mummojen tai pappojen kanssa olemisesta ja te saatte sitä tärkeää yhteistä aikaa, vaikka ihan vaan leffan verran (itse en ainakaan edes pystynyt lähtemään yön yli mihinkään kun lapset olivat ihan vauvoja – siitä ei nauttinut kukaan). Ja minusta on alkanut tuntua taas vasta kunnolla naiselta ja puolisolta kun imetys on lakannut, siihen asti se määrittää niin paljon olemista. Mutta ei huolta, hyvä parisuhdekin kestää kyllä odottamisen (jos on oikeasti kestääkseen) mutta se ei tarkoita sitä etteikö siihen kannattaa panostaa silloin kun se mahdollista on, vaikka se sitten vaatisikin vähän venymistä vaikka siitä kalliista lepoajasta. Itselleni ainakin se nukkumisesta luopuminen siksi että hetken viettäisi laatuaikaa kahdestaan on kehittämisen alla jatkuvasti. 🙂 Tsemppiä! Näihin kun ei oikein koskaan ole yhtä vastausta, voi vaan jakaa oman komemuksensa.
Iina / Bebe au Lait
“Unohtuu että sen vanhemman roolin takana on ihminen, mies tai nainen jolla on omat haaveensa ja tarpeensa.”
Juuri tuota yritin sanoa. Ja miettinyt samaa imettämisestä. Olen niin kiinni pojassa, etten ehdi edes ajatella oikein muuta kuin äitiyttä. Imettämistä en tahdo kuitenkaan vielä lopettaa, joten edessä taitaa olla lisää (välillä enemmän ja välillä vähemmän) kärsivällistä odottelua. 🙂
susu
Ihania ajatuksia. Mutta saatte te sitä aikaa kun lapsi kasvaa. Toivottavasti jaksatte odottaa sitä aikaa ❤
Iina / Bebe au Lait
Jos aika kuluu jatkossakin tätä vauhtia, se aika koittaa jo pian. <3
Jii
Moi! Luen ekaa kertaa sun blogia, joten en tiedä enempää teidän perheestä mutta mä olen (ollut) ihan samassa tilanteessa 🙂 Me saatiin vauva vuoden päästä seurustelun alkamisesta. Naimisiin mentiin viidennellä kuulla raskaana! Onhan se myös outoa, itse asiassa musta tuntuu että vasta NYT 5 vuoden ja 2 lapsen jälkeen tunnen ja hyväksyn toisen täysin, sekä voin olla täysin oma itseni. Mutta hetkeäkään en ole katunut tuota “hätiköintiä” 🙂
Iina / Bebe au Lait
Ihana kuulla! Ja ihan ymmärrettävää, että siihen menee aikaa. Itse olen ainakin sitä ihmistyyppiä, etten ole oma itseni heti, vaan vasta, kun 100-prosenttinen luottamus löytyy ja “uskaltaa”. 🙂
Pirpana
Hei, juuri eilen todella kuiskasin miehelleni nuo sanat. Meillä on ihana 4.5kk tyttö ja onhan se elämä muuttunut
Iina / Bebe au Lait
<3
Ninni
Ihana 🙂 Me teimme myös asiat juuri noin ja mielestäni se on ollut meidän suhteen vahvuus. Kun on totuttu olemaan ja kulkemaan kaksin, muutos on suuri, mutta jos se 3 on aika lailla se lähtötilanne, niin siinähän mennään koko ajan parempaan suuntaan, kun lapset kasvaa ja saa viettää kylliksi niitä romanttisia iltoja 😉
Iina / Bebe au Lait
Hyvin mietitty! 😀
hansumari
Samassa junassa ollaan! Ehdittiin olla yhdessä 1,5v ennen kuin pikkujätkä ilmoitti tulostaan. Ja ihan tarkoituksella lähdettiin tähän rumbaan, vaikka täytyy myöntää etten ollut varautunut että tärppäisi ihan saman tien.
Nyt meidän pikkujätkä on 7 viikkoa vanha. Kahdenkeskinen aika on kortilla, eilen sattumalta saatiin ensimmäisen kerran katsottua kokonainen elokuva ilman iltaitkuja, vain yhdellä välisyötöllä. Ja kyllä, monet kerrat on jo tullut tunnustettua miehelle että on ikävä ihan vaan toisen kainalossa rötköttämistä kaikessa rauhassa. Mutta hetkeäkään ei ole (vielä?) kaduttanut perillisen saaminen, ja olen vakaasti päättänyt uskoa lähipiirin “kyllä se siitä helpottuu ja kahdenkeskistä aikaa löytyy pian enemmän” -vakuutteluja. Ja onhan tässä se hyvä puoli että puolisisosta löytyy uusia puolia pikakelauksella! 🙂
Iina / Bebe au Lait
Niihin minäkin koetan uskoa. Joskus vaan väsyneenä on usko koetuksella, mutta onneksi kumppani tukee. 🙂
Hansumari
Ei olis pitänyt kehua leffaillalla, seuraavat kaksi iltaa on ollut kuuden tunnin huutomaratonit. Eli kel onni on, niin kannattaa olla hiljaa tyytyväinen eikä alkaa kuvitella että kokonaisista leffoista ihan vielä tulisi tapa 🙂
Iina / Bebe au Lait
Allekirjoitan täysin tuon! 😀
Minni
Voi Iina, et ole ainoa! Meillä on tällä hetkellä 8 yhteistä vuotta takana ja kaksi lasta, joista nuorempi on vähän yli puolitoistavuotias. Oon huomannut, että ainakin näin pikkulapsivaiheessa parisuhde on välillä (aika usein) nimenomaan äitinä ja isänä olemista. Vaikka välillä se naiseus ja mieheys meinaa jäädä arkirumban jalkoihin, niin kyllä se liekki siellä vielä palaa, tai vähintään kytee, – ja vitsi mikä fiilis kun se hento liekki sillon tällön sieltä suojaisan kuvun alta roihahtaa! 🙂 Sitä pitää vaan rauhallisesti vaalia ja hyväksyä, että välillä se kerää taas voimaa palatakseen täyteen liekkiinsä. Aikaakin se kaipaa, ja lämpimiä ajatuksia, mutta myös kärsivällisyyttä ja yhteen hiileen puhaltamista. Näin kielikuvilla kertoakseni. 😉 Tsemppiä!! <3
T. Minni
Iina / Bebe au Lait
Todella hyvät kielikuvat. Tämä antoi toivoa. <3
sophie
viis vuotta tunnettiin (tai no tiedettiin toisemme), vuosi oltiin rakastuneita ja sitten vauva jo ilmoittikin tulostaan. ylämäkiä ja alamäkiä on ollut, eikä helppoa missään nimessä. rakkaus kuitenkin osui ja upposi kohdalle. nyt ollaan tasaisessa vaiheessa ja yritetään lutvia läpi tätä perhe-elämää. rankkaa on välillä, mutta päivääkään en vaihtaisi pois.
Iina / Bebe au Lait
Kauniisti sanottu suhteestanne. 🙂
Minttu-Maaria
Mä mietin tätä siltä kannalta, että ennen vanhaan kaikki suhteet oli “pikasuhteita”… Pitkää riiustelua ei katsottu hyvällä vaan mentiin kihloihin, sitten naimisiin ja vauva tuli yleensä n. 9 kk päästä. Nykyään voi olla parikymmentäkin vuotta yhdessä ennen kuin alkaa vauvapuuhiin, siis jos on ryhtynyt teininä seurustelemaan ja tekee lapsen kolmevitosena ja jonkinlainen normi kai onkin, että pitäisi olla yhdessä pitkään, että oppii tuntemaan toisen ja sitten vasta “kannattaa” hankkia lapsi. Mun jakeluun ei ole koskaan mennyt tällaiset “normit”, vaikka toki olen sitä mieltä, että ei sitä vauvaa nyt ihan hetken mielijohteesta tehdä vaan täytyy olla se tunne, että tämän ihmisen kanssa haluan lisääntyä 🙂
Mä en usko, että pitkään seurustelu ennen vauvaa on mikään tae onnellisuudesta, mutta toki siinä jää se seurusteluvaihe väliin ja ymmärrän kyllä, mitä ajat takaa. Tärkeintä mun mielestä on se, että olet löytnäyt miehen, jonka kanssa olen lapsen halunnut ja jonka kanssa olet onnellinen 🙂
Iina / Bebe au Lait
Hyvä pointti! Enpä koskaan tullut edes ajatelleeksi, että ennen “pikasuhde” oli se tavallinen tilanne. 🙂
m
Hmm, no joo pikasuhde oli normi, mutta tuolloin oli yhteiskuntakin erilainen. Naiselle avioliitto oli turvasatama ja äitiys elämän tarkoitus. Miehelle avioliitto oli ilmainen kodinhoitaja ja aseman vahvistus. En sano etteikö tällaisissa avioliitoissa saattanut olla rakkauttakin, mutta suhde/avioliitto oli enemmänkin sopimus elää yhdessä kuin jokin romanttinen juttu. Nykyään romantiikan tärkeyttä korostetaan niin paljon, että pikasuhteen onnistuminen vaatii paljon enemmän.
Iina / Bebe au Lait
Totta kyllä. 🙂
booberry
Kuulostaa tutulta toi ikävöiminen. Meillä ikävöidään paljon, osin siksi kun mies on niin paljon poissa kotoa ja osin siksi, että 9kk ikäisen vauvan kanssa jo oman ajan järjestäminen on haastavaa. Ollaan kuitenkin pyritty siihen, että kerran kuukaudessa käydään kaksin syömässä, leffassa, ulkona – ihan mitä vaan, jotta saadaan hetki toisillemmekin pyhitettyä. Meillä tosin on täällä 2 isovanhemmat ja 3 kummia, jotka mielellään auttavat – kaikilla ei ikävä kyllä ole sitä mahdollisuutta. Meillä tähän arjen ikävään toimii aikataulutus (niin tylsältä kun se kuulostaakin) ja tukiverkoston apu. PS. ollaan oltu pitkään yhdessä jo ennen lasta, mutta kyllä se lapsi vaatii aina oman työnsä ja sopeutumisensa vanhemmiltaan. Ole itsellesi armollinen ja muista joskus helliä itseäsikin! Ihana kirjoitus 🙂
Iina / Bebe au Lait
Hyvä idea tuo kuukausittainen treffi-ilta! 🙂
hamish
en tiedä luetko enää vanhojen postauksiesi kommentteja, mutta kirjotan tänne silti oman kokemukseni..
meilläkin miehen kanssa tällä hetkellä takana yhteistä taivalta vuosi ja pari kuukautta. kertaalleen olin jo raskaana, ennen kuin se meidän eka vuosi edes tuli täyteen. oltiin lapsesta tosi onnellisia ja innoissamme. syyskuussa kuitenkin raskaus meni kesken ja meidän pieni otettiin meiltä pois..
sen jälkeen olen käynyt kaikenmoisia ajatuksia läpi valtavasta ikävästä siihen ajatukseen, että oltiinko me sittenkään valmiita? oliko tämä merkki ettei meidän kuulu tehdä lapsia yhdessä? pitäisikö vielä miettiä?
rakastan meidän kahdenkeskistä aikaa ja sitä että saadaan joskus nukkua pitkään. huomaan, että mennään kauemmas toisistamme kun miehen 3 vuotias poika on meillä. mitä se olisikaan sitten kun meillä olisi se vauva?
ihan kamalan ristiriitaisia ajatuksia..
kuitenkin tiedän sisimmässäni vastauksen niihin isoihin kysymyksiin ja ymmärrän mikä tarkotus sille on, että juuri me kaks ollaan päädytty yhteen.
Iina / Bebe au Lait
Kyllä vaan luen! Ne tulevat onneksi tarkistettaviksi, niin pystyn vastaamaankin niihin samalla, kun julkaisen. 🙂
Ristiriitaiset ajatukset ovat välillä kyllä pelottavia, kun se vaakakuppi keinahtelee puolelta toiselle ja milloin mikäkin ahdistaa. Ymmärrän täysin muuten tuon viimeisen lauseesi. <3
henni
Meillä kävi juuri noin kuin teilläkin miehen kanssa. Hypättiin nopeasti ja korkealta suoraan sinne vauva-arkeen. Ehkä jopa vähän liian nopeasti jos niin saa sanoa. Vaikka en vaihtaisi tuota ihanaa lasta mihinkään asiaan maailmassa enkä voisi tulla tämän onnellisemmaksi, silti kaipaa joskus sitä kun oli vain me kaksi. Sitä omaa yhteistä aikaa oli kaikki aika eikä koskaan tarvinnut miettiä. Vaatiihan se tottakai vähän sopeutumista ja sitä aikaa tarvii oikeasti opetella ottamaan. Me ollaan vasta ihan vauvavuoden alussa ja tiedän jotenkin sisimmässäni että tästä tulee luultavasti aika rankka vuosi mutta mä uskon että rakkaus on tahtomista ja pitää tehdä töitä ja muistaa olla muutakin kuin vain “äiti ja isä”.
Iina / Bebe au Lait
Saa sanoa. Tai siis ainakin minusta olo helpottaa jo sillä, että sanoo tällaiset ajatukset ääneen. 🙂
Ninas
Olen ehkä todella huono vastaamaan tähän postaukseen kun meillä ei ole lapsia, mutta yhteisiä vuosia on takana jo lähes 10. Tällä hetkellä elämme todella kiireistä aikaa, kumpikin rakentaa uraansa ja maksetaan pois suurehkoa asuntolainaa. Yhteinen aika on kortilla. Nuo muidenkin mainitsemat treffi-illat ovat kuitenkin pelastus 🙂 Olemme päättäneet että kerran kuukaudessa on ehdittävä yhdessä ulos, istuttava rauhassa alas ja juteltava. Ihan niinkuin joskus nuorina 😉 Ne kantavat pitkälle vaikka muuten olo olisikin välillä väsynyt. Toivottavasti läheltänne löytyy tukiverkostoa, jonka avulla pystytte ottamaan yhteistä aikaa. Ei se vaadi kuin muutaman tunnin kuukaudessa 🙂 Voimia Iina! Blogejasi on ihana lukea – näin lapsettomanakin 😉
Iina / Bebe au Lait
Hyvä päätös. Kyllä täälläkin koetetaan kovasti hyödyntää kaikki apu. Jo pieni hetki ilman vauvaa sylissä helpottaa omaa oloa, kun lihaksisto saa levätä ja pää toimii hetken normaalisti.
Kiva, jos viihdyt blogieni parissa! 🙂
Noorq
Meilläkin sattumusten kautta edettiin ihan hurjalla vauhdilla. Vuosi oltiin virallisesti seurusteltu ja 2 ollut sitä juttua siihen aikaan..mutta lapset ovat olleet siunaus , meitä täydentävä kokonaisuus ja yhdessä pitävä liima riitojenkin hetkellä. Nyt melkein 8- vuotta takana ja yhä rakkaus on aitoa ja kukoistaa<3 uskon siihen, että meidät luotiin yhteen ja lapset ovat suurinta mitä Jumala antaa <3 täytin 23 ,kun esikoisen sain ja silloin oli vaikea miettiä olenko äiti, olenko kuka olen vai mikä roolini on, mutta pikkuhiljaa se loksahti kohdalleen. Ei ole vain yhtä muottia vaan monesta ainesosasta hyvin leivottu kakku;)
Iina M.
Ja tuossa “loksahtamisessakin” saattaa kestää. Ei pitäisi ajatella, että kaiken pitää heti ja aina tuntua tismalleen oikealta. 🙂
Nanna
Odotan esikoistani ja tästä sun blogista on ollut kaikinpuolin paljon apua ja piristystä ja vertaistukea, oikeastaan hetkeen kuin hetkeen 🙂 Aina vaan alan pillittää ku näitä “syvällisempiä” juttuja luen :’D Täällä taas mennään..huuuhhuh.
Olemme olleet mieheni kanssa vajaa 3v yhdessä, ja välillä tuntuu että oltais tunnettu aina, välillä taas miettii että ompa lyhyt aika..mutta että perhe meistä on silti tulossa. Meidän viimeinen puolivuotinen ennen plussausta oli toooooodella hankalaa aikaa kaikinpuolin, ja mietimme jatkuvasti eroa, mutta rakkaudesta toisiimme ei kumpikaan oikeasti sitä halunnut. Kävimme läpi erilaisia keskenäisiä kriisejä (ei onneksi mitään kolmansia osapuolia) ja puhuimme paljon.
En ole koskaan ajatellut että vauvan tekeminen olisi syy pysyä yhdessä tai “pelastaa” parisuhde, eikä raskaus oikeastaan ollut suunniteltu..mutta kun kävi miten nyt kävi, niin kaikki oli meille aika selvää. Halusimme ja haluamme edelleen olla yhdessä, olla perhe. Tuntuu että tän 9kk aikana meistä on tullut läheisempiä, luottavaisempia, rohkeampia ja itsenäisempiä ja rakkautemme on vain vahvistunut.
Iltaisin (ja välillä keskellä päivääkin :D) katselen miestäni ja alan hiljaa itkemään koska olen vain niin kiitollinen että me olemme tässä yhdessä. Ja onneksi ne vaikeatkin asiat tulivat vastaan, niistä puhuttiin ja niistä selvittiin. Uskon että selvitään myös mahdollisesti haasteellisesta vauva-ajasta. En sano että on “oikeaa” aikaa tehdä lapsia, jokainen pari sen itse päättää mutta koitan aina painottaa “kaksinolemisen tärkeyttä” kaikille pareille keille ei ole vielä siunaantunut jälkikasvua, koska automaattisesti se kaksinolo tietty vähenee lapsen myötä..
Itse olen kiitollinen jo etukäteen myös tuleville isovanhemmille, sisaruksillemme ja ystävillemme, ketkä ovat tukenamme. Äitini jo ehti minulle todetakin, että mielellään auttaa ja hoitaa vauvaa, milloin vain, kun meistä siltä tuntuu. Hän eronneena, 3 lapsen yh-äitinä ymmärtää (harmikseen ymmärsi ehkä liian myöhään), kuinka tärkeää on myös parisuhdeaika ja että sen eteen täytyy tehdä töitä. Minä olen valmis työskentelemään, ja tämän odotuksen aikana olen tajunnut että myös mieheni on valmis. Uskon että tulen ikävöimään meitä kahta paljon, mutta en voi edes kuvitella kuinka paljon tulen vielä rakastamaan lastani ja perhettämme kokonaisuutena. Tänäkin iltana mieheni nukahtaa ennen minua, katselen häntä ja silittelen häntä. Mietin vaan että “kuinka paljon sua rakastan”
Iina M.
Olipa ihana lukea kommenttiasi. Olet onnekas! Parasta on, kun joku läheinen tarjoaa apua ja saa edes sen lyhyen varastetun hetken kaksin rakkaan kanssa. Vaikka on se ihana perheenäkin asioita tehdä. 🙂