Vuosittaisen Eläinten viikon aloittaa tänään 4.10. vietettävä Maailman Eläinten päivä. Sen kunniaksi ajattelin kertoa hieman omaa historiaani eläinten kanssa, vaikka suurin osa näistä tarinoista blogini sivuilta jo löytyykin. Tai no, olen ehkä keskittynyt pääasiallisesti kissoihin ja matoihin, mutta nyt aion laajentaa tätä tarinaa ainakin myös sikoihin ja sammakoihin. No kidding!

Suuri rakkauteni eläimiä kohtaan juontaa arvatenkin juurensa siitä, että ollessani vielä pieni, mummolassani oli navetta täynnä eläimiä. Olen siis aina elänyt jollakin tapaa eläinten keskellä ja tottunut siihen, että niitä kohdellaan hyvin, niille annetaan nimet ja niistä voi tulla jopa perheenjäseniä. (Ei puhuta siitä jokajouluisesta siantappotaistosta ja hysteerisistä itkukohtauksista tässä välissä.) Siitä syystä meikäläinen on muksuna mm. ratsastanut sialla ja kesyttänyt itselleen lemmikiksi kanan. Näiden lisäksi olen omistanut ainakin lampaan ja pässin, joka kerran riehaantua jahtaamaan minua ympäri mummolan pihaa sarvet ojossa. Onneksi pappa pelasti pienen pörröpään. Eipä päässyt pässi pökkäämään! :D

Tuo yllä oleva kuva ehkä paljastaakin, mitkä eläimet käsitellään seuraavaksi. Kissat ovat eläimistä kaikista lähinnä sydäntäni. Meidän perheessämme on aina ollut kissa ja uusin tulokas Finski onkin saanut blogiini jopa ihan oman kategorian. Kissojen kanssa juttelu ja niiden kesyttäminen ovat erikoisalaani enkä voi kuvitella elämää ilman kissoja. Kissat ovat maailman parhaita viihdyttäjiä ja lohduttajia eikä niiden kanssa ole koskaan tylsää. Jos kuulen jostakin kissan maukaisun, sekoan yleensä täysin.

Onkimadoista olenkin jo avautunut aiemmin. Meikäläisellä on pakonomainen tarve pelastaa niitä keskeltä tietä, jotta ne eivät jää auton alle ja tämän vuoksi syksyllä lenkkini kestävät aivan naurettavan pitkään. Kaduilla on vaikea kävellä ripeästi, kun pitää koko ajan kytätä maahan, ettei astu “kenenkään” päälle. Varsinkin sammakoita olen pelastanut kellarikuopista elämäni aikana aikamoisen kasan. Samaan kategoriaan menevät hyttyset, joita en oikein vieläkään suostu tappamaan, vaan annan niiden mieluummin ruokailla verelläni ja lentää pois. Outoa, tiedän.

Psst! On tässä rakkaudessa ryppyjäkin, sillä en vieläkään pidä kovin paljoa yleisesti koirista ja hevosia kohtaan tuntemukseni ovat välillä jopa vihamielisiä, vaikka olenkin joskus ratsastanut. Olen kuitenkin päätellyt, että tässä on kyse vain siitä vanhasta ilmiöstä, jossa pelko jotakin kohtaan aiheuttaa kyseisen asian “vihaamista”.