Olen ollut yli kolme viikkoa ilman kahvia. Lopetin kahvinjuonnin tahattomasti blogikriisin aikana, kun en saanut nukuttua öisin ja stressasin vatsani kipeäksi. Olisi ehkä ollut loogista, että väsyneenä olisin juonut entistä enemmän kahvia, mutta kroppani päätti, että nyt luovutaan siitä kokonaan. Kahvin (normalisti ihana) tuoksu ällötti enkä saanut juotua kulaustakaan, joten lopetin. Ainakin väliaikaisesti.

Lopettamisen jälkeen oloni on ollut huomattavasti virkeämpi. Nukahdan illalla helposti kymmeneltä tai jopa aikaisemmin ja herään aamulla kuuden jälkeen ilman herätyskelloa virkeänä. Toki iltapäivällä töissä kolmen aikaan tulee energiavaje, mutta en tiedä, voiko siitä edes päästä kokonaan eroon. Ihmiseen on kai jotenkin sisäänrakennettu “päikkäriaika”, jolloin pienet lapset nukkuvat, mutta ehkä se tuntuu aikuisillakin jonkinlaisena energiataantumana.

Iltapäivän nuupahtaminen taitaa olla osasyy siihen, miksi olen tehnyt jotakin todella typerää. Siinä, missä ennen join tasaisesti päivän aikana kahvia, syön nyt karkkia. Minä, joka en IKINÄ osta kotiin karkkia, ostan sitä työmatkalla töihin. Jos unohdan, saatan syödä lounaan jälkeen jäätelön. Tai pullan. Mitä hittoa?! Aivan kuin tahtoisin sabotoida uudet, paremmat elämäntavat.

Sokerin puputtaminen alkaa tuntua ja näkyä kasvoissa pullamössömäisenä turvotuksena, mutta typerintä on se, että sokeripiikin jälkeen olen entistä nuupahtaneempi. Jokainen järkevä ihminen tietää, että valkoinen sokeri on huonoin tapa hankkia energiaa, koska sillä on niin paljon huonoja vaikutuksia. Silti minä haaveilen Mars-patukoista, minttulakupötköistä ja turkinpippuripalleroista. Nyt on tultava stoppi.

 

Uhosin jo aiemmin kuuntelevani Irti makeanhimosta -kirjan ja nyt aloitin sen lopetettuani edellisen äänikirjan. Toivon todella saavani käytännönvinkkejä tästä huonosta tavasta pääsemiseen. Kirjan alku vaikutti jo lupaavalta, mutta olo on silti vähän epätoivoinen. Tälläkin hetkellä olen syönyt monipuolisen aamiaisen ihan hetki sitten, mutta mielessäni pyörivät Omar-munkit. En syö karkkeja nälkään, mutta niitä tekee mieli ihan koko ajan ja joka paikassa. A-PU-A!

Jakakaa kiltit nyt parhaat vinkkinne karkkivieroitukseen? Pliis..? :/