KAUPALLINEN YHTEISTYÖ / UNELMA ITSESTÄ -VALMENNUS

Unelma itsestä -verkkovalmennusta on nyt takana huimat kolme kuukautta. Lue kurssin aloitustunnelmia tästä aloituspostauksesta ja 1.5 kuukauden etapin fiilikset tästä postauksesta päästäksesi paremmin mukaan tarinaan. Lyhyesti pähkinänkuoressa olen nyt oppinut hallitsemaan aikaani paremmin, priorisoimaan asioita, liittänyt joogan osaksi elämääni, vähentänyt lihansyöntiä vielä entisestään ja väitän, että osaan kuunnella itseäni paremmin kuin ennen. Kuulostaa aika hyvältä, eikö?

Jossakin seiskaviikon paikkeilla tuli kuitenkin sellainen olo, että olen kokonaisvaltaisesti tukossa. Vähän kuin juoksulenkillä, kun ensin kaikki sujuu ja energiaa riittää, mutta yhtäkkiä olo onkin voimaton ja ahdistunut, vaikka tekee kaiken juuri niin kuin ennenkin. Mutta se siinä kai ongelmana onkin. Siinä vaiheessa, kun kaikki alkaa rutinoitua, pitää vähän ravistella asioita. Joskus kannattaa höllätä ja joskus taas kiristää tahtia. Vaikeinta on arvioida, kumman toiminnan aika milloinkin on.

Päätin lisätä joogan rinnalle pilateista ja lyhyitä 10 minuutin täsmätreenejä kuten barrea. Kokeilin joskus mehupaastoa saatuani mehuprässin ja ajattelin lisätä myös paaston tähän kurssin kylkeen. Sain kuitenkin jonkin ällöttävän viruksen, jonka kourissa “tyhjennyin” kotona muutaman vuorokauden ja sanon suoraan, että sen jälkeen paasto ei tullut enää edes mieleeni. Nautin jokaisesta suupalasta enemmän kuin koskaan.

Huomaan edistyneeni mukavasti joogaharjoituksissa. Ennen jokaista harjoitusta muistutan itseäni, ettei joogaa suoriteta, vaan harjoituksen ovat nimeltään harjoituksia syystä. Tavoitteena on kehittyä, ei päästä tilaan X. Kehitystä onkin tapahtunut, saan alaspäin katsovassa koirassa kantapäät huomattavasti lähemmäs maata kuin aloittaessani verkkovalmennuksen. Siihen hyvät uutiset kuitenkin loppuvat, sillä olen reilun viikon ajan vellonut syvissä vesissä. Iltajoogan sijaan itken suihkussa, en juo alkuunkaam tarpeeksi vettä ja ostelen suklaapatukoita, jotta tulisi edes hetkeksi hyvä fiilis. Päätä särkee ja olen koko ajan joko itkuinen tai kiukkuinen.

En jaksa edes kaunistella totuutta, jos joku erehtyy kysymään, mitä kuuluu. Tällä hetkellä unelmani on päästä takaisin elämän makuun ja löytää arkeen rutiini uudelleen. Tiedän, että tällaisessa tilanteessa pitäisi jatkaa joogaa, jatkaa fiksua syömistä ja jatkaa positiivista ajattelua, mutta jostakin syystä se tuntuu vaikealta enkä saa suostuteltua itseäni toimimaan niin. Paha olo vaikuttaa myös vastustuskykyyni ja nappaan lapsen kautta päiväkodista kaikki kiertävät pöpöt. En ole avannut kurssimateriaaleja viikkoon ja kiitospäiväkirjassani lukee rumia sanoja. Vaikka nyt ollaan kuopassa, koen vahvasti, että osaan tulkita itseäni verkkovalmennuksen ansiosta paremmin.

Nyt tarvitsen vaan vähän tukea ja ehkäpä pienen tsemppihetken Sini-Marian kanssa. Tai hetken yksin metsässä puita halaamassa.♥

(Ritva-takki saatu Didriksons)