Gloria Fashion Show 2017 -kooste
Gloria Fashion Show järjestettiin tänäkin vuonna Kaapelitehtaalla. Ensin tapahtumassa minglaillaan, sitten nautiskellaan muotinäytöksestä ja lopuksi syödään sekä juhlitaan. Tämän vuoden juhla-asuni oli musta, mutta niin oli viime vuodenkin. Silloin pukeutuin epäsymmetriseen mekkoon, jota harkitsin ylleni myös tänä vuonna. Tavallista pikkumustaa en omista, mutta näitä erikoisempia kyllä. Ehkä ne sopivat paremmin persoonaani.
Gloria Fashion Show sisälsi:
- Puolialastomia miehiä. Jossakin vaiheessa selvisi, että he jakoivat tuoksunäytteitä, mutta aluksi tyypit vain hämmensivät läsnäolollaan. Odotimme, että heidän roolinsa olisi keskeyttää muotinäytös. Ai, miten niin vilkas mielikuvitus?
- Kotipizzan tarjoilut, joista en millään osannut valita, voittaako lohi- vaiko sipsipitsa. Sipsipitsassa perunan ja punajuuren liitto oli täydellinen, mutta rakastan kalaa. Molemmat olivat siis herkullisia.
- Anna Puun esiintymisen heti muotinäytöksen alussa. Annan glitterinen kasvomaalaus ja punainen asu sopivat yhteen saumattomasti.
- Elnettin pikakampauspisteen. En osaa laittaa hiuksiani hyvin ja te tiedätte se. Niin tiedän minäkin. Siksi fiksautin hiukseni ammattilaisella ja sain illaksi krepatun lettikeesin. Sen teki BLEND Beautyn Laura.
- samppanjaa! Join vain kaksi lasillista, mutta nautin joka kulauksesta.
- muotia. Näytöksiin oli todella panostettu ja musiikkivalinnat saavat erityiskiitoksen tällaiselta villiltä 90-luvun lapselta.
- Magnumin pop up -jäätelöbaarin. Siellä sai tuunata oman jäätelön. Minun maitosuklaalla kuorrutettu puikkoni koristeltiin poppareilla, toffeella ja merisuollalla.
- ystävän. Juhlimme Rosannan kanssa ja lopuksi kävelimme samaa matkaa kotiin.
Gloria Fashion Show, olit taas hurmaava! :)
emzi
Kuulostaa kivalta illalta!
Iina / MouMou
Oli kyllä huippua! :)