Se tunne, kun auringolasku heijastuu pleksikoroista kävellessäsi ystäväsi kanssa juhliin.♥ 

Eilisillan Gloria Fashion Show -juhlamekkoni on kerrassaan nerokas! Sen nimi on Multi One ja sen on suunnitellut Mert Otsamo. Mekon alaosa on tuubi, mutta yläosan voi sitoa, taitella, solmia tai kieputtaa miten haluaa ylleen. Kangas on niin raskasta, että vaikka pitkät suikerot nostaisi vain olkien yli roikkumaan selkäpuolella kuin viitta, ne pysyisivät paikallaan. Minä vaihtelin mekkoni tyyliä illan aikana muutaman kerran, tämän postauksen hihallisen tyylin lisäksi käytin mekkoani mm. näin.

       

mekko – Mert Otsamo

laukku – Valentino by Mario Valentino

vyö – 2nd hand

kengät – Maison Martin Margiela for H&M

Tämän juhlatyylin esittely jää vähän tyngäksi. Äitien juhliminen kun tuppaa kostautumaan. Poika heräsi tänään kukonlaulun aikaan ja skippasi päikkärit, vaikka minä suunnittelin käyttävän 1.5 tuntia töihin päikkäreiden turvin. Nyt tyydyn viiden minuutin pikapäivitykseen ja jaan Rosannan ottamat kuvat. Toisaalta en tiedä, pulppuaisiko pääni sisältä mitään sen syvällisempää, kun väsyttää niin julmetusti. Olin kotona jo ennen vuorokauden vaihtumista, mutta ei yli 30-vuotiaana palaudu juhlista enää kasvonaamion ja Fanta-mukillisen voimin. Sanokaa minun sanoneen! ;)