Kevät ja syksy ovat yleensä suosikkivuodenaikojani liikkua. Silloin, kun ötökät ovat vielä/jo talviunilla eikä ole liian kuuma, on kiva tehdä juoksulenkkejä raikkaassa ilmassa. Muutaman vuoden sisään olen kuitenkin löytänyt sisältäni pakkomielteen talviliikuntaan. Kirkkaanpunaisina helottavista poskistani en vieläkään pidä, mutta muuten olo on aivan huikea, kun lopulta pääsee kirpeästä ulkoilmasta sisälle lämpimään.

Jos aamupäivällä on käynyt vaikkapa hiihtämässä tai luistelemassa, ei iltaa silti kannata maata sohvalla. Oikealla “vastalajilla” saat parhaat hyödyt talviliikunnasta ja estät inhottavat lihasjumitukset. Ota tämä vinkkilista talteen ja tiedät, minkä liikunnan jälkeen namsia on nannaa ja mitä kannattaa tehdä illalla, jos on aamulla ollut luistelemassa.

  

LAJI: lenkkeily maastossa

PALAUTUSLAJI: lempeät HOT-lajit

Talvisissa maisemissa kävely on moneen muuhun talviliikuntaan verrattuna sen verran hidasta, että pahimmillaan voi tulla jopa kylmä. Vaikka vaatteet olisivat hyvät, ainakin poskipäitä saattaa kävelyn jälkeen nipistellä. Siksi lämpimässä huoneessa pidettävät tunnit ovat omiaan lämmittämään sekä lihaksia että oloa yleisestikin. Tunniksi voi valita helpomman venyttelyn tai (jos lenkki meni löntystämiseksi) esimerkiksi haastavamman joogatunnin.

LAJI: luistelu 

PALAUTUSLAJI: ylävartalolle rankempi pilatestunti

Luistelu on kovin haaste jaloille ja keskivartalolle, joten sen jälkeen voi olla olo, että olisi mukava saada kädetkin kunnolla töihin. Auttavathan ne luistellessa toki tasapainon kanssa, mutta hapoille ne tuskin vauhtia potkiessa menevät. Asian korjaa pilatestunti, joka on ylävartalopainotteinen. Kuitenkin liikunnassa parhaat lopputulokset saadaan pyrkimällä tasapainoon.

LAJI: hiihto

PALAUTUSLAJI: lonkankoukistajia avaava namsia

Hiihtäminen on ns. kokovartalolaji, mutta varsinkin lonkankoukistajiin se ottaa rankasti. Keskivartalo, jalat ja kädet ovat nekin kovilla, joten koko vartaloa venyttävä ja avaava namsia toimii kivana parina hiihdolle. Jos joogaily kyllästyttää ja haluat kokeilla lajia, joka mukailee mahdollisimman paljon ihmisen luontaisia liikeratoja, tätä herkkua tarjoavat vain ja ainoastaan nämä naiset.

LAJI: laskettelu tai pulkkamäki

PALAUTUSLAJI: virkistävä avantopulahdus

Mäessä saa kulumaan monta tuntia eikä siellä juurikaan tule kylmä. Ei ole väliä, kiipeätkö rinnettä ylös jalkaisin ja lasket rennosti alas pyllymäkeä vai matkaatko hississä mäen huipulle ja laskettelet alas. Parhaimmillaan hiki virtaa ja energiaa kuluu. Siksi onkin hauska valita liikuntapariksi avantopulahdus, joka virkistää oloa ja aiheuttaa aivan vastakkaisen olotilan vartalolle kuin mäessä riehuminen.

Mikä on teidän suosikkitalviliikuntalajinne? Entä onko mainitsemani namsia tuttua? :)

(Crocsit, vihreät Halti-housut ja pipo saatu)