OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Ostin itselleni nimipäivälahjaksi (29.8.) rannekellon. Äiti halusi muistaa aikuista tytärtään lahjalla, mutta mitään kallista en huolinut, joten annoin luvan osallistua kellon ostamiseen. Olin katsellut erästä ruusukultaista aikarautaa Fashionstoren nettikaupassa jo muutamaankin otteeseen, mutta yli 200 euron hinta vaan hirvitti pihiä ihmistä. Jotenkin osuin ALE-osastolle kerrankin hyvään aikaan ja 90 euron hinta aiheutti nopeasti sarjan klikkauksia. Eli suomeksi sanottuna olin heikko ja tilasin kellon, koska se oli niin hyvässä alennuksessa. Hupsista.

Yritän aina välillä ryhdistäytyä asusteiden kanssa ja nyt, kun syksy on aluillaan, on taas sellaisen operaation aika. Laukkuhaasteemme toimii hyvänä apuna tässä, sillä tänäänkin kasasin päivän asun laukun ympärille. Katsotaan, jos saisin jonkun vielä kuvaamaan asun. Alkuviikon asut menivät vähän “hukkaan” blogin kannalta, kun en saanut kuvausapua mistään. Pitää ehkä ostaa olohuoneen tiiliseinän eteen kankaita, joiden edessä voi itse räpsiä kuvia, jotka kuitenkin näyttävät siltä, että ne on otettu ulkona. Paikalle voisi hankia myös kirkkaan valon, tuulikoneen ja sadettimen, jotta eri säätilat toisivat vaihtelua kuviin.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kellon on Guess-merkin Vespa-malli ja väri on ruusukulta eli hieman punertava metalli. En omista tätä sävyä hirveästi, mutta näihin korkotennareihin ja tähän käsilaukkuun kello ainakin sopii. Guess-tuotteet ovat vielä huomisen 20 % tarjouksessa tuolla nettikaupassa eli niitä kalliimpiakin kelloja uskaltaa ehkä nyt selailla tositarkoituksella. Jos tämä minun kellomallini kiinnostaa, kannattaa välillä kurkistella tämän linkin taakse. Kello on välillä loppuunmyyty, mutta silloin tällöin ALE-myynin aikanakin niitä on lisäilty myyntiin uusia eriä. Kyttääminen kannatti ainakin meikäläisen kohdalla! ;)

OLYMPUS DIGITAL CAMERA