OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Luvassa olisi vihdoin sitä toivottua raporttia Indiedaysin ja Philipsin yhteistyökampanjan tiimoilta. Kampanjan kautta saamani Wake-up Light -herätysvalo on nyt ollut osana elämääni jo melkein 1,5 kuukautta ja valosta on tullut osa rutiinejani. Illalla luen sen valossa ja nukahdan himmenevään valoon, kun taas aamuisin herään “nousevaan aurinkoon”, kun himmeän punertava valo kirkastuu vähitellen keltaiseksi ja valaisee huoneen. Lamppu siis sekä herättää että auttaa nukahtamaan lempeästi. Aluksi kesti hieman ymmärtää, että kirkkaassa valossa lojuminen iltaisi valvottaa, mutta kun opin huijaamaan elimistöni uneen valoa himmentämällä, valoterapia alkoi sujua kuin tanssi. Tiivistin tuntemukseni tuohon alla olevalle videolle, toivottavasti pidätte siitä.

Lamppuvaihtoehdoista toinen on siis minulla käytössä oleva peruslamppu, joka toimii ihan sellaisenaan erilaisten säätönappuloiden avulla, kun taas toinen lamppu on iPhone tai iPod touch -yhteensopiva ja sitä ohjaillaan ilmaisella sovelluksella. “iLaitteen” kanssa valosta saa irti muutamia erityistoimintoja, joita videolla jo esittelinkin. Mm. herätysääniä, joita on perusmallisessa valossa vain muutamia, on sovelluksessa enemmän. Siinä, missä perusmalliin voi säätää herätysääneksi radion, sovelluksen avulla herätysääneksi saa suoraan suosikkibiisinsä. Sovelluksessa voi myös pitää tilastoa omista heräämisistä ja asetuksia on myös selkeämpi tehdä näytöllä kuin vain lampun nappuloita naputtamalla ja digitaalinäyttöä tuijottamalla. Minulle perusmallin toiminnot riittävät silti vallan hyvin.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kokeilin herätysvaloa kymmenen päivän ajan kuten lupasin ja sen jälkeen en ole lampusta suostunut luopumaan. Käytän sitä tosiaan pitkin päivää niin heräämiseen ja nukahtamiseen kuin lukemiseenkin. Valon voimakkuutta säätämällä saa kätevästi samalla säädettyä asunnon tunnelmaa. Valaisimen tuottama valoon ja ääneen perustuva herätys on huomattavasti hellempi kuin äkkiherätys herätyskelloon, joten laiskurikin rakastuu tähän. Ensimmäisen herätyksen jälkeen on vallan ihana painaa torkkunappia, jolloin äänet hiljenevät, mutta valo jää päälle. Silloin voi vielä lepäillä sängyssä hetken ajan ja antaa valon herätellä kehoa hellästi. :)

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Psst! Kampanjasivun kilpailuun, josta voi voittaa itselleen ihan oman herätysvalon, ehtii muuten osallistua vielä 15.1.2013 asti täällä!

(paita saatu)