Kertoilinkin jo teille aiemmin, että etsiskelin täältä uudesta kotikaupungistani treenipaikkaa. Pienen tutkimustyön päätteeksi totesin, että lyhyen kävelymatkan päästä en sellaista saa, joten laajensin vaihtoehtoja myös niihin kuntokeskuksiin, joihin pääsisin helposti julkisilla. Vertailin eri kuntokeskusten hintoja (myös sitä yliopistoliikuntaa) ja päädyin harkitsemaan erään kuntokeskuksen päiväsopimusta, jolla saisi suhteellisen edullisesti treenailla ennen kello 16:00. Sataa euroa en ikinä voisi tässä elämäntilanteessa kuukaudessa maksaa, joten normaali jäsenyys melkein millekään kuntokeskukselle ei valitettavasti tulisi kuuloonkaan.

Kävin sitten lopulta tutustumassa tähän kyseiseen päivätreenailupaikkaan ja nytpä kuntoilen Hakaniemen Lady Line -kuntokeskuksessa. Joskin yllätyksekseni ihan normaalina jäsenenä, sillä sieltä ehdotettiin minulle yhteistyötä. Suostuin esittelykierroksen jälkeen mielelläni, paikka oli nimittäin viihtyisä kuin mikä. Ja olinhan jo muutenkin rankannut heidät kuntokeskusvaihtoehtojeni kärkeen mm. hyvien ratikkayhteyksin sekä jäsenyyksien hintojen perusteella.

Uuden yhteistyömme kunniaksi Lady Line tarjoaakin nyt kaikille blogini lukijoille kolme ilmaista käyntikertaa Hakaniemen Lady Linessa. Tarjous on reiluuden nimissä voimassa vain uusille naispuolisille tutustujille, jotka ovat täysi-ikäisiä. Tarjouksen saat lähettämällä nimesi ja puhelinnumerosi sähköpostilla osoitteeseen hakaniemi@ladyline.fi, sieltä otetaan yhteyttä. Kerrothan samalla olevasi MouMou-blogin lukija.

Koska tiedän, että sieltä ruudun toiselta puolelta löytyy meikäläisen kaltaisia arvontafaneja, voisin vielä tähän loppuun vinkata Lady Linen sivuilta löytyvästä arvonnasta, jossa voi yhteystietonsa jättämällä voittaa shoppailumatkan Lontooseen itselleen ja ystävälleen. Arvonnan löytää tältä sivulta.:)

Psst! Lady Line -postaukset löytyvät jatkossa ihan omasta Lady Line -kategoriastaan!