Viikon paras kiukkulintuihastus on villapipo, joka löysin kaikkien suureksi ällistykseksi eBaysta. Olen heikkona lapsellisiin juttuihin, minkä vuoksi voin joskus vaikuttaa ikäistäni nuoremmalta. Kaikesta hassusta on niin ihana innostua eli ei ole pelkoa, että muuttuisin vielä vuosiin asialliseksi. Jos siis koskaan. Jos joku teitä tahtoo sortua sisäisen lapsensa hemmotteluun puolestani, Angry Birds -pipoja saa täältä.

Viikon paras flunssantorjuntavaate ei ole oikeastaan vaate, vaan villasukkapari. Sain nämä muutama joulu sitten lahjaksi ystävältäni Suvilta ja vetämällä nämä jalkoihinsa saa kyllä takuulla ihmiset hymyilemään. Lämmitystehokin on huima eli ilostuttamisen lisäksi nämä todella myös lämmittävät. Ei varmaankaan tarvitse erikseen mainita, että tällaisen säätäjän villasukissa on jarrunyppylät pohjissa.:)

Viikon paras poikaystävä on Marimekon Mirjami-neuleeni uusi mies. Sen nimi on Jami. Värikkäät raitaneuleet ovat kuin luodut toisilleen. Tuulipukukansalaisena saattaisin jopa sortua hankkimaan mielikuvitusmiehelleni tuollaisen, jotta voisimme käyskennellä rinnakkain neuleissamme. Toisaalta voisin kyllä tilata miesten osastolta tuon raitapaidan oversize-kokoisena ihan vaan itselleni. Kiitos H&M, kun herättelit neulehimoni!