vakava rokotettu moksu

Eilinen päivä oli hirveistä hirvein. Äiti, älä naura siellä.  Unohdin jotenkin uusia jäykkäkouristussuojani eli ottaa sen rokotteen pari vuotta sitten, kun se vanheni. Nyt, kun matka Espanjaan alkaa lähestyä, tajusin varata ajan rokotukseen. Piikkikammoisen bloggaajan historiaa tuntemattomat ihmiset, rokottaminen oli minulle pelon paikka. Verikokeissa olen kerran huutanut niin, että ihmisiä tuli katsomaan viereisestä rakennuksesta asti. Olen meinannut pyörtyä, tippunut tuolilta ja täysin poikkeuksetta itkenyt joka kerta hysteerisesti tai vähän vähemmän hysteerisesti. Joka kerta marssin kohti piikkiä varmemmin, mutta joka kerta romahdan jossakin vaiheessa. Se vaan pelottaa.

Eilen aamulla, koko yön kestäneen pätkittäisen unen ja stressaamisen jälkeen, kävin YTHS:n tiloissa rokotettavana. Kyseinen paikka on meidän opiskelijoiden terkkari, jos kirjainlyhenne ei ole kaikille tuttu. Onnekseni minut rokotti sama ihana hoitaja, jonka kanssa olen aiemminkin keskustellut vaikka mistä. Istun tuoliin ja noin kymmenen sekunnin jälkeen tuijotinkin piikkiä käsivarressani. Sitä oli pakko tuijottaa, koska en uskonut muuten hoitaja pistävän minua. Rokotus ei nimittäin  tuntunut yhtään! En ehtinyt edes itkeä pistoksen aikana tai ennen sitä, mutta kun puheeksi tuli lapsuuden poliorokotustraumani, pääsivät silmät vähän kostumaan. Kaipa ne parit kyynelet on pakko tirauttaa aina.

Olen kuitenkin hyvin ylpeä siitä, että tämä piikkikammo helpottaa hiljalleen, vaikka menenkin pistettäväksi aina vähän varauksella. Ja näette aivan oikein. En laittanut muuta meikkiä kuin huulikiiltoa, ihan vaan itkumahdollisuuden huomioiden. Pörrölaineita en suunnitellut etukäteen, ne syntyivät valitettavasti itsestään keväsateessa.;)

rokotettu1

Rokotusjälki, yök.:/

rokotettu2

rokotettu3

jumpsuit – RJ Story

koru – titiMadam (saatu)

kengät – H&M

Tämä haalari on muuten ensimmäinen jumpsuittini. Olen ostellut kyllä lyhytpunttisia playsuiteja, mutta pitkillä punteilla en ollut aiemmin haalari-ideaa testannut. Tänään täyspitkä haalari pääsi kuitenkin neitsytmatkalle, koska lupailin sunnuntaina korkkailla tällä viikolla vaatekaapin ja asustehyllyjen käyttämättömiä ostoksia. Jotenkin en vaan osaa ottaa kaikkia hankintoja heti käyttöön, vaikka niistä kamalasti tykkäisinkin. Eikä siinä kai mitään pahaa ole, jos vähän panttaa.

rakkauschat

Koska epäilin etukäteen tästä päivästä tulevan tuskaisen, lohdutin itseäni eräällä ihanalla ostoksella. Lohdutuslahjani aiheutti hulvattoman sydäntulvan chatikkunoihini! Pahoittelut ystävilleni, jotka joutuivat kestämään rakkauskohtaustani. Tuota chatikkunaa piti vähän sensuroida, ettei kaverini bongaa täältä nassuaan, mutta pointti löytyykin keskustelusta. Itse lahja paljastuu teille illemmalla!<3