Jossakin vaiheessa elämää joko kaverit, sukulaiset tai naistenlehdet alkavat vaikuttaa ajatuksiimme siitä, että nyt pitäisi alkaa kerätä jotakin astiastoa. Useimmiten tätä ajatusta provosoi muutto omaan asuntoon, mutta on myös huomattu, että erilaisissa juhlissa sukulaisten on helppo antaa lahjoja, jos sankari kerää jotakin astiasarjaa. Silloinhan lahja on takuulla sekä mieleinen että käytännöllinen. Minun astiasarjani oli vielä onnellisesti hukassa lukiovuosina, vaikka yksikseni asuinkin. Vasta muutettuani Jyväskylään keksin, mitä haluan kerätä.

kokot2

Arabian KoKo-sarja ilmestyi elämääni kuin tilauksesta ja tuo siihen aikaan aivan uusi ja erilainen sarja kolahtikin kovaa. KoKo-sarjaa kuvaillaan Arabian sivuilla näin:

Arabian KoKo-astiat tarjoavat aivan uudenlaista yhdistelyn vapautta houkuttelevin värein ja modernein muodoin. Ne sopivat helposti yhteen myös muiden Arabia-astioiden kanssa. Koko-sarja ei ole perinteinen astiasto eikä kaikkia osia ole tarkoitus valmistaa kaikissa väreissä.

Omistan jo melkoisen kasan KoKo-astioita ja viime aikoina olen jopa hieman ahdistunut astioiden määrästä. Uusia värejä putkahtelee tasaisin väliajoin, mutta minullepa ei oikein enää mahdu uusia asukkaita astiakaappiin. Olen saanut astiastoani niin isoja määriä kerralla ja vieläpä muutamassa samassa värissä, että astiastoni alkaa lähennellä täydellisyyttä. Tekisi melkein mieli myydä osa pois ja hankkia samat kupit ja kulhot sitten jossakin uudessa värissä. Tykkään ihan mielettömästi siitä, että yhdestä astiasarjasta saa niin monenlaisia kattauksia vain yhdistelemällä eri värejä. Todisteena tämän postauksen kuvamateriaali.

kokot1

Ihastuin KoKo-sarjaan juurikin sen rentouden vuoksi. Lisäksi minua kiehtoo ajatus siitä, ettei koko astiasarjan tarvitse edustaa samaa väriä. Jotkut keräävät esimerkiksi Teema-sarjaa yhdessä värissä, mutta sitäkin keräillä muutamassakin erä sävyssä. Eipähän pääse niin helpolla kyllästymään. Minusta on myös hauska idea keräillä pohjasarjaksi jotakin yksiväristä astiasarjaa ja maustaa sitä sitten hieman räväkämmin kuvioiduilla astioilla, kuten Taika– tai Satumetsä-astioilla. Minun astiasarjaani maustavat vaaleanpunaiset minikupit, joita ei enää valmisteta sekä ruudulliset kupit, jotka nekin taisivat olla myynnissä vain rajoitetun ajan..:)

kokot3Olen tunnetusti äärettömän utelias ihminen ja tahtoisinkin nyt tietää, mitä astiasarjoja muut ovat valinneet nimikkoastiastoikseen. Rakkaat bloggaajakollegat, napatkaa haaste tästä ja tehkää kuvarikas postaus omista astiasarjoistanne. Blogittomat saavat kertoa astiasarjoistaan kommenttiboksin puolella, jos haluavat. Lueskelisin mielelläni perusteluja tiettyihin astiastoihin päätymiselle. Tähän postaukseen sain muuten inspiraation muutamalta muula bloggaajalta, jotka ovat mukana Indiedaysin KoKo-kampanjassa. Siinä esiteltiin kyseisen sarjan uusimmat tulokkaat, jotka kieltämättä tuovat lisäeloa jo muutenkin energiseen KoKo-sarjaan. Mutta niin, niitä astiatarinoita kehiin!:)