Pahvilaput käsissään vaeltava lauma nuoria valuu baarista toiseen keräillen leimoja A4-kokoiseen passiinsa. Leimoja saa tietyistä baareista ja kun leimoja on kerätty tarpeeksi, niillä voi lunastaa itselleen tutkinnon. Tämä leikkimielisesti akateeminen juomatapahtuma on nimeltään Kauppakadun Appro ja se toteutetaan joka syksy täällä Jyväskylässä. Kyllähän näitä samantyylisiä tapahtumia järjestetään muissakin kaupungeissa, mutta itse olen kokenut vain J-kylän version. Säännöt ja muuta tärkeää voit lukea halutessasi täältä.

Tänäkin vuonna siis 7.10. monta tuhatta tutkinnonsuorittajaa haahuilee pitkin Jyväskylän suurinta ostoskatua tavoitteenaan seuraava tutkintonimike. Itse osallistuin tähän vain fuksivuonnani, joten olen suorittanut pelkästään Appron eli perusopinnot. Mahdollisuus olisi jopa Übertohtoriin, jos vain maksa… siis jalat kestävät.;)

appropassi

Opiskelijoita yhdistävä tapahtuma on saanut legendaarisen maineen, joten suosittelen kaikkia kokeilemaan sitä edes kerran. Mitään alkoholipakkoa ei ole sellaisesta ajatuksesta ei kannata ahdistua. Lippuja on tänä vuonna myynnissä taas entistä enemmän, sillä ne uhkaavat loppua kesken joka vuosi. Lipunmyynti alkaa täällä Jyväskylässä 22.9., mutta ainejärjestöt hankkivat omat lippunsa jo aiemmin. Ole siis tarkkana sähköpostilistojen kanssa, sillä ostamalla lipun ainejärjestösi kautta vältyt turhauttavalta jonottamiselta. Itseälläni kävi niin hyvä tuuri, että saan tämän vuoden Kauppakadun Approon VIP-liput minulle ja seuralaiselleni. Jos siis olet osallistumassa tämän vuoden Approon, saatat törmätä siellä valkohaalariseen kemistiterminaattoriin!

approhaalarimerkki

Koska kannan itsekin opiskelija-titteliä, tahdon ehdottomasti tukea ja tuoda esille tällaisia yhteenkuuluvuuden tunnetta edistäviä tapahtumia. Siksi tahdonkin luovuttaa kaksi kappaletta lippuja sille, joka perustelee tämän postauksen kommenttiboksiin parhaiten, miksi juuri hänen (ja yhden hänen ystävänsä) pitäisi saada kyseiset liput. Voittaja(t) voivat valita vapaavalintaisesti lähtöajan ja loppubilepaikan, mutta kyseessä on ns. normaaliliput. Osallistumisaikaa on kaksi viikkoa eli 18.9.2010 kello 20:00 asti. Täten tiedätte ennen ennakkolipunmyyntiä, oletteko voittaneet vai ette. Nyt siis osallistumaan kilpailuun, tahdon kuulla hyviä perusteluja!:)

Entäpä ne Appron huonot puolet sitten? Pieni ruuhka saattaa hämmentää ensikertalaisen, mutta siihen tottuu nopeasti. Olen myös kuullut huhun, että Tampereella Hämeenkadun approssa saa leimoja jopa hampurilaisista. Katkeruudelle ei löydy rajaa.;)

Psst! Appro hakee tänäkin vuonna työntekijöitä. Jos siis tahdot ansaita lipun, joka oikeuttaa sisäänpääsyyn jonon ohi kaikkiin loppubilepaikkoihin sekä staff-haalarimerkin, ilmoittautuminen onnistuu täällä.