Tuntuu, että olen kirjoittanut tämän saman tarinan jo tuhat kertaa. Silti tämä on ainut tarina, joka sopii alustukseksi tämänkertaiseen kirjoitukseeni. Kyseessä nimittäin suhtautumiseni vuodenaikoihin ja se, miten se eroaa muusta ajattelutyylistäni.

Olen ajatusmaailmaltani välillä jopa liian mustavalkoinen ja minua voisi nimittää äärilaitaihmiseksi. Tämän perusteella voisi myös luulla, että suosikkivuodenaikani ovat äärettömän lämmin kesä ja jäätävä talvi. Näin ei kuitenkaan ole, vaan hämmästyksekseni ole huomannut, että nautin eniten loppukeväästä ja alkusyksystä. Ne ovat vuodenajat, jotka sallivat monipuolisimman pukeutumisen, mikä saattaa selittää tämän oudohkon viehtymykseni välivuodenaikoihin. Tästä pääsenkin aasinsillalla siihen, mistä viimeksi Keskisuomalaiseen kirjoitin. Kyseessä on syyskaipuu.:)

möksäystä

“Syyskaipuu tekee tuloaan

Huominen tuo mukanaan elokuun. Elokuun alku onkin tyypillisesti se ajankohta, jona alan haikailla syksyn perään. Sitä ennen olen vastaanottanut jo muutaman syyskuvaston ja saanut pienen kihelmöinnin syyskaipuusta. Heinäkuun vaihtuessa elokuuksi se kihelmöinti kasvaa kuitenkin suuremman luokan kutinaksi.

Kaava on joka vuosi sama. Ensimmäiseksi alan kaivata syyssaappaita, joita onneksi voi jo käyttää hieman viileämpinä kesäiltoina. Farkkuhyllyni notkuvat uusia tulokkaita, jotka tahtovat päästä ihailemaan ruskanväristä luontoa. Muhkeat neuleet alkavat pyöriä mielessäni seuraavaksi ja lopulta päädyn ikävöimään sitä ainoaa vaatetta, joka konkreettisesti tekee syksyn. Nimittäin nahkatakkia. Tänä vuonna odotan myös kangaskassien, jotka kieltämättä ovat käteviä rannalla, vaihtumista takaisin tyylikkäiksi nahkalaukuiksi.

Näiden lisäksi haaveilen siitä, että voin jälleen pitää hiuksiani auki ilman, että ne liimautuvat hikisinä ihooni. Tässäkin tapauksessa käytännöliisyys ennen kaikkea.”

(kuva viime syksyltä)