alusmekko

Olen tällä hetkellä sekä todella onnellinen, että hieman harmistunut. Lauantaina ovat eräät juhlat, joihin ystäväni kanssa menemme ja haluan laittaa sinne aivan tietyn mekon. Mekko on kuitenkin hieman hankalaa materiaalia, sillä siitä näkyy armotta läpi. Tilasin sitten Asokselta puuterinvärisen (eli mummokalsarienvärisen) alusmekon, joka saapui tänään.

Se, että mekko saapui ajoissa ennen lähtöäni, on se iloinen asia. Harmittava asia on sitten se, että mekko on himpun liian iso minulle yläosasta. Tasapainoilin tilausvaiheessa kahden koon välillä, mutta en sitten ottanut sitä pienempää. Nyt siis mietin, jääkö mekko kaappiin homehtumaan juhlien jälkeen. Kannattaa kerran käytettyä alusmekkoa edes koettaa myydä vai onko se vastoin joitakin eettisiä ohjeita? Lasketaanko se samaksi kuin käytettyjen alusvaatteiden myynti, mikä kuvottaa ainakin itseäni?

Mietin vain, onko minut tuomittu elämään liian ison mekon kanssa vaiko kasvattamaan ne kesätissit takaisin. Näh, silloin taas takapuoleni ei mahtuisi mekkoon…

Edit: Nyt, kun minut taivuteltiin pienentämään yläosaa (mikä järjellä ajateltuna onkin ainut toimiva vaihtoehto), voidaan jatkaa keskustelua aiheesta, onko käytettyjen alusvaatteiden myyminen kirpputorilla ok vai ei.:) Kommenttiboksi odottaa mielipiteitänne!

(kuva Asos)