Niinhän siinä kävi, että julkaisin aamuisen postauksen niin myöhään, että tilaamani ranneke kolahtikin postista jo tänään. Kannattaisi varmaan postailla vähän enemmän reaaliajassa. Ei vaan, kysehän on useimmiten siitä, etten vaan tajua postata jostakin aiheesta ennen kuin olen muhitellut sitä päässäni muutaman päivän ajan. No mutta, tämä postaus on nyt reaaliaikaa parhaimmillaan. Kuten olin arvellutkin, valkoinen ranneke ihastui heti kellooni ja vannon, että tulen käyttämään tätä parivaljakkoa yhdessä maailmanloppuun saakka.;)

valkoiset

kello – Jet Set Addiction

nahkaranneke – Humanity

Käväisin tänään tosiaan hieman kaupungilla, joten lenkkivaatteet tai bikinit eivät riittäneet asuksi. Virittelin siis uusimman playsuitini ylleni. Hieman harmittaa, kun tuo on ostettu pikkusiskolleni, joten se ei ole normaalia kokoani. Lantion kuminauhaosa valuikin koko ajan takapuoleni päältä ja sitä piti nostella. Olkaimet puolestaan valahtelivat alas noiden painavien pallukoiden vuoksi. En tiedä, mitä niille tekisin, kun en sitten taas tahtoisin sitoa niitä niin kireälle, että ne uppoavat ihoon. Tämän asun kanssa on siis vielä parantamisen varaa.:/

jumppari2

Ihan nätisti näkyy näissä kuvissa tuo alakroppani rusketus. Harmi vaan, ettei se tuon himputin salamn ansiosta näy yläkropassa, vaan olen kalpea kuin mikä!:D Pääasia kuitenkin, että asu onnistui. Tein vahingossa kohtuullisen muhkean ponnarinkin, kun harjasin luonnonlaineikkaat hiukseni auki. Onneksi kohta on syksy ja voi taas pitää hiuksia auki hikoilematta kuoliaaksi. Tiedän jo tasan, millaiset hiukset tahdon syksyksi!<3

jumppari1

playsuit – Accessorize

kengät – DinSko

Nyt aloittaa kirjahyllyni purkamisen. Koko olohuoneen sisältö pitää kuitenkin siirtää makuuhuoneeseen ja kivempihan se on tehdä hiljalleen kuin viimeisenä iltana paniikissa. Kuin vain muistaisin saman ohjeen muillakin elämän osa-alueilla. Niin kuin vaikka opiskelussa ja varsinkin tenttikirjojen kanssa.;) Viettäkäähän mukava ilta ja muistakaa osallistua limenvihreän mp3-soittimen arvontaan, ellette ole sitä vielä tehneet!