Hyvän olon viikon loppuraportti
On aika koota hyvän olon viikon tulokset yhteen postaukseen. Kirjasin siis viikon ajan ylös kaikki syömiseni ja liikkumiseni, jotta minulla olisi jotakin konkreettista näytettävää näin loppuviikosta. Tavoitteenani oli yksinkertaisesti parempi olo, jonka koitin saavuttaa terveellisemmillä elintavoilla.:) Yritin erityisesti panostaa rentoutumiseen, sillä se on se, mistä ensimmäisenä otan aikaa muihin aktiviteetteihin. Minun tapauksessani pienten rentoutumishetkien puute purkautuu kiukkuna tai kunnon aallonpohjina pitkien stressijaksojen jälkeen. Ehkäpä voisin oppia rentoutumaan, jos ihastuisin siihen samalla tavalla kuin liikuntaan aikoinaan. Tarkastellaanpa, kuinka viikkoni sujui ja sitten kerron, millainen olo minulla on. Tai taitaa tästä tekstistäkin jo paistaa läpi, että oloni on varsin hyvä. Näin siihen päädyttiin.
MAANANTAI
Ruokapäiväkirja:
– 2 ruisleipää (+ päällysteet) ja omena + kupillinen teetä (joogan jälkeen)
– tomaattista jauhelihapataa ja raejuustoa+ lasi maitoa
– kupillinen teetä
– maitorahkaa mehukeitolla ja mansikoilla
– nakkikeittoa ja 2 ruisleipää
– omena ja banaani
– loput aiemmin avatusta rahkapurkista mehukeiton kanssa ja näkkileipä
– vesisaldo 1,3 litraa
Liikunta- ja rentoutumispäiväkirja:
– aamujooga
TIISTAI
Ruokapäiväkirja:
– tuorepuuroa + kotitekoinen latte
– tonnikalapastaa, porkkanaraastetta, vaalea leipäviipale + lasi maitoa
– maitorahkaa banaanilla, mehukeitolla ja jogurtilla maustettuna (treenin jälkeen)
– kotitekoinen latte
– omena
– iso näkkileipä + (päällysteet)
– omena, banaani ja näkkileipä
– vesisaldo 1,6 litraa
Liikunta- ja rentoutumispäiväkirja:
– tunnin salitreeni (sis. kuntopyörät, stepperi ja crossi)
– hemmottelusuihku aromaattisilla suihkutuotteilla
KESKIVIIKKO
Ruokapäiväkirja:
– vitamiiniporetabletti liuotettuna veteen ja kupillinen teetä
– jogurttia, mysliä ja siemeniä
– iso näkkileipä
– nakkikeittoa + lasi maitoa
– omena ja banaani
– makaronia ja raejuustoa (pumpin jälkeen)
– maitorahkaa mehukeitolla ja jogurtilla
– mukillinen teetä
– ruisleipä (+ päällysteet)
– vesisaldo 1 litraa
Liikunta- ja rentoutumispäiväkirja:
– body pump
– piikkimatolla loikoilua kasvonaamion kanssa 20 minuuttia
TORSTAI
Ruokapäiväkirja:
– lesehiutaleita maidon kanssa
– mukillinen teetä
– kotitekoinen kookoslatte
– possu-kaalipataa, spagettia ja ruisleipä
– ½ tuore ananas
– kotitekoinen chai latte
– omena ja banaani (niitä pitää syödä vuorotellen :D)
– iso lesesämpylä
– vesisaldo 1,2 litraa
Liikunta- ja rentoutumispäiväkirja:
– venyttelyä (hikiliikunta vähän pelotti heikon olon vuoksi)
PERJANTAI
Ruokapäiväkirja:
– kaurapuuroa, banaani ja omena
– latte (uinnin jälkeen)
– iso sämpylä halkaistuna (+ päällysteet), raejuustoa ja mukillinen teetä
– kotitekoinen valkosuklaalatte
– possu-kaalipataa ja pieni sämpylä
– lesehiutaleita maidon kanssa
– pieni sämpylä
– pieni kourallinen karamellipähkinöitä (no hups, mutta enpä sentään syönyt kokonaista olutkakkua)
– puolikas sämpylä
– vesisaldo 1,2 litraa
Liikunta- ja rentoutumispäiväkirja:
– 500 m aamu-uinti
– kylmäallas ja sauna
LAUANTAI
Ruokapäiväkirja:
– banaani
– mukillinen teetä (lenkin jälkeen)
– kourallinen kylmiä ranskalaisia ketsupilla (paras lankeaminen IKINÄ :D)
– lesehiutaleita maidon kanssa
– puolikas sämpylä
– kotitekoinen minttulatte
– possu-kaalipataa
– päärynä
– pieni sämpylä (+ päällysteet)
– vesisaldo 1 litra
Liikunta- ja rentoutumispäiväkirja:
– reilu 5 km aamulenkki
– mustikkahemmotteluhetki
SUNNUNTAI
Ruokapäiväkirja:
– mukillinen teetä
– tuorepuuroa ja banaani
– vitamiiniporetabletti liuotettuna veteen ja lesehiutaleita maidon kanssa (cyclingin jälkeen)
– nakkikeittoa ja sämpylä
– kylmä kookoslatte (eipä ollutkaan jäälatte, kun jääpalat loppui ;))
– omena ja ruisleipä
– ruisleipä (+ päällysteet) ja kaksi paistettua kananmunaa
– vesisaldo 1,25 litraa
Liikunta- ja rentoutumispäiväkirja:
– cycling
– jalkakylpy
Opin ruokapäiväkirjoistani sen, minkä jo alitajuisesti tiesinkin: syön ihan koko ajan! Annoskokoni ovat aika pieniä, mutta syön tiheällä tahdilla, minkä vuoksi ruokapäiväkirja näyttää satakiloisen miehen kirjoittamalta. Aika söpöä, eikö?:D Ruokailutottumusteni pahimmat maneeritkin ovat selvästi näkyvillä. Tapanani on nauttia ruokailun päälle mukillinen teetä tai kahvia, koska syömisen jälkeen verenkierto keskittyy vatsaan ja minun tulee kylmä. Lämmin juoma rentouttaa ja tekee olosta jälleen mukavan. Ainakaan ei voi väittää, etten nautiskelisi tarpeeksi nesteitä päivän mittaa. Tai voi, jos kuuluu siihen ryhmään, jonka mukaan kofeiinipitoiset juomat poistavat tilavuutensa verran nestettä kehosta. Tästä taistellaan tasaisin väliajoin terveyslehdissä.
Täytyy mainita vielä erikseen, kuinka tyytyväinen olen itseeni ja siihen, että olen löytänyt muutaman kivan liikuntamuodon. Liikunnasta saa positiivista energiaa ja liikuntaa harrastamalla saa hyvällä omalla tunnolla nauttia energiaa myös herkkujen muodossa. Kannatti kyllä aikanaan liittyä SATSille, en ole katunut sitä hetkeäkään.:)
Runsaan nesteytyksen ja hyvin liikuntatottumusten lisäksi olen tyytyväinen, että olen oppinut nauttimaan useimmat ruokatuotteet (esim. maitotuotteet) rasvattomina ja toisaalta taas viljatuotteet runsaskuituisina. Silloin ateria pitää mahan täynnä pidempään eikä verensokeri pompi niin kovasti. Sekin on olennainen vaikuttaja, kun on kyse hyvästä olosta. Lopultakin hyvä olo koostuu yksinkertaisesta tasapainoisuudesta. Eiköhän tämä keveä fiilis säily, kun pysyn jatkossakin tämän tyylisellä linjalla. Lauantain kohdalle saattaa muuttaa satunnaisina päivinä herkkupäivä, mutta kyllä niitäkin pitää olla. Totaalikieltäytyjä joutuu useammin herkkuhimon kouriin kuin sellainen ihminen, joka sallii pieniä nautintoja silloin tällöin.
Mitenkäs muilla haasteeseen tarttuneilla sujui hyvän olon viikko? Innostuiko joku kenties tästä raportista niin, että kokeilee tätä joskus?:)
imlacking
Kiva ja mielenkiintoinen postaus :). Mulla on kans toi Oriflamen jalkakylpy, en vaan oo ehtinyt käyttää sitä kertaakaan :(.
MouMou
Mulla se loppui.:( *nyyh*
Anonymous
Mä elän varmaan joka viikko noin, paitsi en syö lihaa ja viikonloppuna otan usein pullan tai jätksiä ja ehkä hieman alkoholia. Vettä juon enemmän, kun töissä janottaa :)
MouMou
Mä ihan yllätyin, etten juonut vettä sellaisenaan enemmän. Tuntui kuitenkin, että lipitän sitä koko ajan.:)
Mapeili
Kokeile viikko karppausta! http://www.karppaus.info
MouMou
Pistetään harkintaan.:)
Maikki
Kokeile karppausviikon sijaan vegaanista viikkoa, paljon eettisempi & ekologisempi :) Nythän on ollut paljon pinnalla Helsingin kouluihin tuleva kasvisruokapäivä, mitä oot siitä muuten mieltä? :)
MouMou
Kasvisruokaviikko onkin jo tulossa sivupalkissa. Pitää katsoa ennen sitä vielä tarkemmin, miten sen määrittelen.
Meidän yliopistolle piti tulla myös tuo kasvisruokapäivä ja olen kyllä joka solullani sitä vastaan. Tai sitten vaihtoehtoisesti pitäisi olla myös lihapäivä, tässä eletään kuitenkin mukamas tasa-arvoisessa maassa. Ei ketään voi pakottaa mihinkään. Paremmin ihmiset tottuvat kasvisruokaan, kun se on nimenomaan vaihtoehto.
Pirjo
Tosi fiksua argumentointia, samaa kaliiperia kun hesarin uutisoinnin kommentoijat. Oikei pistää miettimään kuinka tyhmiä ihmisiä sitä voikaan olla.
MouMou
Niin että on ihan reilua pakottaa ihmiset syömään kasvisruokaa, josta ei saa kaikkia tarvittavia ravintoaineita tai jota ihminen ei vain yksinkertaisesti halua syödä? Niin, SITÄHÄN se on se reilu peli. Sama kuin pakotettaisiin kaikki ostamaan vain kirpputoritavaraa, koska se nyt vaan on ekologisempaa. Voi luoja!
Pirjo
Kyllä siitä saa kaikki ravintoaineet jos vaan haluaa, mun mielestä ei kannata kirjottaa tollasta jos ei oikeesti tiedä asioista enempää (näköjään). Ja kirpputoripakko oliskin hyvä, tai ainakin joku raja ostamiseen. Sellanen kortti ku joskus on ollut alkoholin ostamisessa ;) Niin se vaan on, että toiset ajattelee pelkästään itseään ja toiset jotain muitakin/muutakin :P
MouMou
Niinpä. Ja toiset aukoo päätään tuntemattomille ihmisille paljastaen, kuinka naurettavia ovat!:D On se jännää.
Suna
Ei hyvää päivää. “Ei ketään voi pakottaa mihinkään.” Kyllähän tämä yhteiskunta pakottaa ihmisiä aika moniin asioihin ja niitä säädöksiä on muillakin elämän osa-alueilla. Vai mitä mieltä olet esim. baaritupakointikiellosta? Eikö tupakoitsijoita voida pakottaa olematta polttamatta baareissa tai pian omilla parvekkeillaan? Tätä listaa nyt voisi tietysti jatkaa loputtomiin. Tuskin sieltä koulusta sitä omaa lempiherkkua saa muutenkaan joka päivä, joten eikö se kasvisruoka ole yksi ruoka muiden joukossa. Ja kyllä kasvisruoasta saa kaikki ravintoaineet, jos se on oikein valmistettu (Ja vaikka ei saisikaan, niin se yksi ruokailuhetki viikossa aja ketään mihinkään puutostautiin. Mutta tätähän ei siis tarvitse pelätä ylipäätänsäkään).
MouMou
Vähän eri asiaa tarkoitin kuin lakien noudattamista!:D Miksei sitten voisi pitää yhtä lihapäivää yhtä lailla? Tai yhtä kevytruokapäivää, jolloin kaikkien on pakko syödä vähänkalorista ruokaa? Kaikille eivät sovi samat asiat, joten on naurettavaa, ettei ihmisille anneta varaa valita!
Suna
Mun mielestä ihan verrannollinen asia. Mutta eipä sitä kasvisruokaakaan ole pakko syödä, jos sitä kohtaan on suuriakin asennevammoja. Kasvisruokapäivässä on käsittääkseni kyse mm. ekologisuudesta, monipuolisen ruokavalion opettamisesta ja siitä, ettei sekasyöjänkään ole välttämätöntä syödä lihaa jokaisella aterialla (joka olisi hyvä oppi myös omaan kotikeittiöön). Mikäköhän olisi pakollisen lihapäivän saavutus? Muuta kuin se, etteivät kasvisruokapäivää vastustaneet katkeroituisi pahasti.
MouMou
No ei onneksi olekaan. Siinä vaiheessa, kun se saadaan maistumaan yhtä hyvältä kuin liharuuat, olen valmis muuttamaan mieleni.
ilkeä
haloo. kaikki syö kasviksia, mutta kaikki ei syö lihaa. got it?
MouMou
Hei kommentoija 12wee. Kaikki eivät pidä kasvisruuasta, ei kasvissyöjiäkään pakoteta syömään lihaa.
teehee
Pahoittelen tyhmyyspuuskaani, mutta minkälaisia kustannuksia yliopisto-opiskelulla on? :)
MouMou
Ööh, hmm, vaikea kysymys! Lukukausimaksu on meillä vähän vajaa 100 €. Kirjoja ei ole pakko ostaa, jos jaksaa lukea kirjastossa tai lainailla. Ruoka on opiskelijahintaan about 2,5€. Eli riippuu täysin ihmisestä!:) Ja ylioppilaskylän kämpissä voi asua todella edullisesti. Mun vuokra oli fuksivuonna 197€, mutta olihan se kämppä tietty kolmen hengen solu.
Satu
Sun Hyvän Olon Viikko näytti tosi kivalta. Sellaiselta järkevältä ja terveeltä hemmottelua unohtamatta!
Mulla alkoi tänään ruoka- ja liikuntapäiväkirjaviikko… oon niin huono laskemaan kaloreita että nyt otan itseäni niskasta kiinni ja viikon kirjaan mun lukijoille mitä naamariini ahdan ja kuinka jalka nousee lenkkipolulla :)
Kivaa viikonalkua,
Satu
MouMou
Se on ihan hyvä idea, koska siinä näkee, kuinka hyvin kuva omista syömisistä vastaa totuutta. Ja liikunnoista myös, tietysti.:)
Lee
Minusta noi sinun syömiset näyttää ihan normaalilta, varsinkin siihen nähden kuinka kiireinen olet:) Itsellä tulee syötyä omasta mielestä ihan liikaa usein, pitäisi oppia rajoittamaan:D
MouMou
Mä syön liikaa, jos katselen telkkua samalla. Oon oppinut välttelemään sitä ja sitä kautta niitä jättiläismäisiä annoksia.:)
Noora
Ei tuo ruokapäiväkirja todellakaan mielestäni näytä minkään 100-kiloisen miehen kirjoittamalta, mielestäni tuossa on varsin vähän ruokaa. Itse en tulisi toimeen vain yhdellä lämpimällä aterialla päivässä, ainakaan jatkuvalla syötöllä, vaikka olenkin pieniruokainen. Vaikka onhan noita välipaloja ja hedelmiä toki viemässä nälkää pois.
Mutta sepä onkin yksilöllistä. :)
MouMou
Niinhän se on. Mä vaan olin koko ajan naputtamassa tota ja aina oli jotain ruokaa kädessä. Pitää varmaan hankkia tiputusletku ja ottaa ravinto suoraan suoneen, niin ei kulu syömiseen niin paljon aikaa!:D
hanska
mun ongelmani on tuo vedenjuonti, en vain muista ikinä! no jumpassa tms tulee juotua se puolen litran pullo, mutta millä oppisinkaan juomaan myös kotona? aika tuskastuttavaa.
ja psst, meillä ainakin painotettiin hyvin selkeästi ettei suomalaisissa yliopistoissa (vielä) ole lukukausimaksuja, se on ylioppilaskunnan jäsenmaksu :)
MouMou
Ah, niin joo. Sehän se on.:)
A
Oon kuullut, että vettä pitäis juoda ainakin 2 litraa. Ei se niin hankalaa edes ole, jos juo vaikka lasillisen tietyin väliajoin.
MouMou
Miten siihen pystyy ravaamatta vessassa puolen tunnin välein!:S No joo, mulla on kyllä kamalan vilkas aineenvaihdunta, mutta silti!
Tiia
Mä syön treenipäivinä enemmän kuin sä. :DD En ole oikeastaan edes mikään sellanen “mmm ruokaa<3" vaan jotenkin tuntuu että treenit jättää aina hirveän nälän ja en vaan pärjää! Mutta musta noi sun ruoat näyttää tosi hyviltä ja aika samoilta kuin mullakin, tommosia perusruokia :) Ja nimenomaan, on ihanaa, kun on löytänyt lajeja, joista pitää niin se liikkuminen ei tunnu koskaan pakkopullalta vaan aina on ihanaa mennä! :)
MouMou
Perusruoka on parasta.:) Ja liikunta kans! Pitäisi löytää lisää kivoja lajeja.
NannaK
Mä juon ehkä 3dl vettä päivässä. :D En vaan pysty litkimään sitä “huvikseen”, tulee jotenkin vetinen olo ja mahassa hölskyy vaan vesi, hah. :D
MouMou
Totta. Se pitää jotenkin ujuttaa aina muun ruokailun lomaan.;)
H
Kulunut viikkosi kuulostaa ihanalta! Mä olisin halunnut aloittaa omani tänään, mutta heräsin vasta tunti sitten ja kohta pitää jo olla menossa, aamutreeni jäi siis heti ekana päivänä väliin… Murr.
Uusista kivoista lajeista puheenollen, oletko kokeillut tennistä? :)
MouMou
Olen ehkä kaksi kertaa ja mut on naurettu ulos kentältä!:D En oikein sisäistänyt sen olevan tekniikka- eikä voimalaji.
Jassu
Hyvältä näyttää! Pitäähän sitä syödä,ei nälkäsenä kukaan kestä :D Mikset muuten hyödynnä yliopistoliikunnan ryhmätunteja? :) Vaikka onhan SATS tietty vähän monipuolisempi :)
MouMou
On ja oon kuullut niitä kauhutarinoita kesken loppuneista välineistä yms.:/ Musta SATS tuntuu jotenkin luotettavammaltakin, en tiedä miks.
Hen
Mahtavaa, joku muukin syö omppua ja banaania silleen että haukkaa vuorotellen molemmista :D. Luulin että oon ainoa!
Tuosta nesteiden juonnista ja kofeiinipitoisista juomista, niin mä kyllä oon huomannut, että esimerkiksi tee laittaa mut juoksemaan vessassa useammin, kuin se että joisin saman määrän pelkkää vettä. Siitä päättelisin että keho ei varmaan saa “kosteutusta” niin paljon teestä kuin vedestä.. Hyvä tapa olis juoda aina kahvi-/teekupin kanssa saman verran vettä, mutta mulla ainakin luennoilla istuminen muuttuu sen jälkeen mahdottomaksi, kun pitäis olla kokoajan vessassa ravaamassa :D.
MouMou
Niinpä, luennolle ei voi kyllä ottaa kahvia/teetä. Pari kertaa oon koittanut, mutta kuplahan siitä tulee otsaan.:) Jes, team omppubanskut!<3
Retsku
Todellakaan et syö paljoa, vielä varmaan mahtuis lisää ruokaa ilman, että näkyis vyötäröllä. Juuri noinhan se aineenvaihdunta pyssy jatkossakin hyvin käynnissä ja kroppa toimii :D itselleni on kyllä kans tuo veden riittävä juonti ainainen haaste.
MouMou
Se on varmaan aika monelle. En usko, että siitä muuten niin toitotettaisiin joka paikassa. Pitäisi saada Suomen kansa kosteammaksi!;)
Anonymous
mun mielest syöt liikkuvaks ihmiseks melko vähän. ei oo mitään syytä miettii, et ruokapäivis näyttäis jonku ison miehen päivikseltä,. ei todellakaan sille näytä :)
MouMou
No huh. Ehkä se on vaan se tunne, että aina on ruokaa kädessä tai edessä.:)
Pam
On hyvä syödä koko ajan – terveellisesti. Niin kun näytät tekevän :) Tuota tuorepuuroasi täytyy kokeilla. Veden juontia voisit hieman lisätä :)
MouMou
Koitan koko ajan. Nyt se on varmaan helpompaa, kun tietää suunnilleen, paljonko sitä pitäisi lisätä, jotta kulutus olisi ihannerajoissa.:)
Allegra
Hiih, kivalta näyttää! Myös hemmotteluosuus. Aiotko jatkaa piikkimaton käyttöä säännöllisesti vai jäikö kokeiluksi sittenkin? :) Niin ja tätä mun on pitänytkin sulta kysyä – kun puhut lenkistä, käveletkö vai hölkkäätkö? Esim. tässä päiviksessä toi 5km lenkki, tai muutoin, kun postauksissa mainitset lähteväsi lenkille.. :) Nimim. kävelijä, hölkkää vain bussin perään.. ;>
MouMou
Aion. Sitä on kiva pitää jalkojen alla, kun katselee sohvalla telkkua.:) Ja selälle se tekee niin hyvää!
Tällä hetkellä kävelen lenkit, mutta kun ei ole liukasta, hölkkään välillä. Mulla on vähän löysät nilkat, ne pitää aina totuttaa uudestaan hölkkään tai ne muljahtaa pahasti.:/
teesiili
Oi, alkoi niin tehdä mieli lattea <3
MouMou
Itsehän en niistä niin välitä.;)
Heini
Jaahas, mun pitäisi ehkä myös vihdoin uskaltautua kokeilemaan piikkimattoani, jonka sain jouluna… :D kuulostaa hyvältä ja toimivalta jutulta tuo hyvänolon viikko!
MouMou
Kannattaa ehdottomasti. Se on todella hyödyllinen kapistus.:)
Char
Heippa MouMou! Nyt oli pakkopakko kommentoida! Näitä ruoka- ja liikuntapäiväkirjajuttuja on useassa blogissa tänäpäivänä, mutta tuo hemmoitteluhetki oli jotain ihan uutta, miten ihana idea!
Tämä on nyt pakko varastaa sulta, ja ehkä se jopa päätyy blogiini esille, mutta pääasia on, että olisi hyvä viettää viikko omistettuna hyvälle ololle :) Kiitos inspiraatiosta!
MouMou
Varasta toki.:) Hemmotteluhetki on tärkeä osa päivää ja jatkossa koitan muistaa sen ilman “kirjanpitoakin”.
windi
Vaikuttaa kyllä aivan ihanalta viikolta :)
Harmittaa edelleenkin ettei meidän kaupungissa ole SATSia – voikohan asiaan vaikuttaa pommittamalla niitä anelupyytelysähköpostilla? :D
MouMou
Aina voi yrittää!:D
miu
Tästä mä kyl innostuin liikkumaan enemmän :) Oon ollut kauheen laiska viime aikoina sen suhteen…
MouMou
Mulla menee liikkuminen aina kausittain. Välillä huvittaa, sitten taas ei.:)
eva
Olipa hyvä postaus!
Juuri “hyvän olon” -jutut, ei pelkästään liikunta. Tätähän voisi itsekin kokeilla. Ja varsinkin vedenjuonti jää helposti liian vähäiseksi, olipa hienoa, että huomasit itse kirjata sen erikseen. Jes! :)
MouMou
Itsellekin tuli hyvä fiilis tuosta viikosta. Toivottavasti se tarttuu muihinkin.:)
Cerp
Mulla ei toimi ruokapäiväkirjailu. Oon huomannu syöväni vähemmän aina, ku jotain pitää kirjata ylös :D Eli totuudenmukaista kuvaa syömisistäni ei sillä saa. Mut mielenkiintoinen postaus!
Ja nyt on _ihan_ pakko saivarrella ylempänä olevalle kommentille: B12-vitamiinia ei saa kasvikunnan tuotteista, ainoastaan eläinkunnan syötävistä (kananmuna, maito ym) Eli siis kyl se lihansyöntiki on tärkeää :)
MouMou
Se mullakin oli mielessä (en muistanut tarkkaa vitamiinia), mutta mikäpä siinä. Jos Pirjo on lihaa vastaan, niin olkoon. Jääpähän mulle enemmän.:)
Anonymous
Olipa kiva postaus! Joillakin bloggaajilla on nämä ruokapäiväkirjat ollut sellaisia että on syöty ihan järkyttävän vähän, ja se on ollut tosi ikävää luettavaa. Mutta tää nyt kuulosti jo ihan terveeltä :D
MouMou
Ei ole pelkoa, että mulla kävisi niin!:D
Henna
Oot niin mun idoli näiden ruoka- ja liikuntajuttujen kanssa :)
Mää syön välillä aika huonosti mutta vettä menee varmaan se 3 litraa päivässä :D en vaan osaa olla juomatta, heti tuntuu ettei mikään toimi ja maha jumissa jos juo vähemmän vettä yhtenä päivänä.
MouMou
Jee. Juot siis munkin puolesta, kiitos!;)
Mirka
Mitä tuohon mainittuun kasvisruokapäivään tulee (en ole seurannut missä laajuudessa sonaatti olisi sen toteuttaisi, porrastaen eri päiville eri toimipisteissä vai kaikissa saman päivänä), niin minusta siinä ollaan haksahdettu katsomaan asiaa ihan väärältä kantilta.
Eri puolilla nettiä kun on lukenut perusteluita, niin hyvä tavaton :D Aiheuttaisipa jokin hiukan akuutimpi asia yhtä paljon kannanottoja ja huolenaiheesta johtuvaa kansalaisliikettä kuten vaikkapa eläinrääkkäystuomioiden koventaminen nykyisestä päänsilittelystä ja satasen sakoista, kun navetallinen lehmiä näännytetään nälkään. Kasvisruokapäivän on tähän mennessä väitetty aiheuttavan ylipainoisuutta, alipainoisuutta, lapsuusiän diabetesta ja herraties mitä.
Ja kun miettii sitten ihan omaa ruokailua kyläkoulussa alkaen 80-luvun lopussa, niin ei kukaan älähtänyt että syötiin puuroa yhtenä päivänä ja pinaattilettuja toisena. Kasvisruokaahan se on sekin :)
Kouluruokasuosituksessa suositellaan, että kalaa tarjottaisiin kerran viikossa ja käsittääkseni sitä noudatetaan aika hyvin, jostakin syystä yksi kasvisruokapäivä aiheuttaa kamalaa älämölöä. Varsinkin peruskoulun ja lukion puolella on se yksi ainoa vaihtoehto tarjolla toisin kuin korkeakoulujen ruokaloissa. Voisi samalla logiikalla ajatella, että apua! pakotetaan syömään kalaa! (vitsi) En minäkään peruskoulussa halunnut syödä kaikkia tarjottuja ruokia eikä vaihtoehtoja ollut tarjolla (lihamureke tai porsasvatkuli, ja varsinkin silakat, hyörgh)
Korkeakoulujen ruokaloissa asia on erikseen enkä jaksa uskoa, että esim. paistopisteiden lihatarjonta katoaisi, koska Piatossakin se on suhteellisen hyvä myyntivaltti esim. kongressikävijöille.
No, asia sikseen, en ole pakkojen kannattaja itsekään, mutta tässä asiassa tehdään kärpäsestä todellakin härkänen. Ja mitä yllämainittuun B12-vitamiiniin tulee, niin käytännössä puutostila tulee lähinnä vegaaneille, perusvegetaristiruuasta, jota suositeltu kasvisruokapäivän ruokakin tod.näk. tulisi olemaan, ei aiheuttaisi minkään sortin puutostilaa. Kokemusta on 12 vuoden laktovegetarismista, joka vaihtui pääasiassa kasvisruokaa suosivaan, mutta lihatarjontaa nyrpistelemättömään ruokavalioon. Vaikka sonaatillakaan proteiinitarjonta edes ns. liharuuissa ei aina päätä huimaa, tullapa siihen muutos ja ennen kaikkea kasvisruuan proteiinipitoisuuksiin.
Ja haluan olettaa, että peruskoululaistenkin enemmistöllä kouluruoka kattaa päivän ja viikon ravinnontarpeesta vain pienehkön osan.
Hauska noin muuten lukea näitä teemaviikkoja, jatka samaan malliin :)
MouMou
En ole ravintoaineiden asiantuntija, joten en kommentoi puutostiloja. Oma perusteluni on itsekkäästi se, että rakastan lihaa enkä suuremmin pidä kasvisruuista ja minusta se on vain epäreilua, jos jokainen ruokala “pakottaa” lihan syöjät kerran viikossa kasvissyöjiksi, jos he haluavat koulullaan ruokailla. Meillä on kuitenkin aina n. 4 ruokalajia tarjolla ja yksi niistä on kasvisruoka. Minusta sen pitäisi riittää eikä lihansyöjiä tarvitsisi käännyttää. Samaa mieltä olen kyllä siitä, että ihmiset voisivat keskittyä tärkeämpiin asioihin! Itse luultavasti söisin kotona kasvisruokapäivänä enkä jaksaisi sen enempää asiasta meuhkata, jos sellainen projekti meidän laitoksessa aloitettaisiin.:)
Ellen
Hei, minua kiinnostaisi tuo sinun joogaus :)
Kauan joogaat aamuisin ja mistä olet saanut nuo ohjeet? Tiedätkö olisiko täällä netissä jossain hyviä joogaohjeita mitä olet itsekin kokeillut? Haluan kokeilla, mutta pelkään että teen “vääriä liikkeitä”, sen takia haluisin kuulla ensiksi joltain toiselta mielipiteitä. Joogatunnille en aijo mennä.
Ja vielä semmoinen, että mitä maitorahkaa sinulla on?:D
MouMou
Mä käyn SATSin joogassa (tai siis kävin), mutta nykyään joogailen vaan aamuisin Kunto Plus -lehden aamujoogaohjeilla. Ne saattaa löytyä lehden kotisivuilta.:) Suosittelen kyllä kokeilemaan joogaa ohjattuna, siinä oppii hengityksen ja muut tärkeät asiat. Maitorahka on jotain halppismerkkiä, taisi olla Ehrmann.
susu
Miten sä valmistat noi kaikki chai latet ja valkosuklaalatet jms? olis kiva tietää niiden reseptit…
MouMou
Täältä löytyy vähän vinkkiä: http://moumou.indiedays.com/2009/05/03/moumoun-kahvilassa/ :) (Tällä viikolla tosin jätin pois kermavaahdot yms. ja käytin vain sokerittomia makusiirappeja.)
Happy
Moikka ! Mietin vaan, että kun SATSilla käyt niin ootko Anun tunneilla ollut ? =)
MouMou
Oon ollut ja suosittelen.:)
Velma
Toi ruoka lista on kyllä vähän verrattuna siihen mitä mä syön, mä syön ainakin tuplamäärän kaikkea. :D Siitä kasvisruokapäivästä sen verran, että korkeakoulutasolla niitä vaihtoehtoja on (ja joka on hyvä asia), mutta peruskoulu+lukio ei keskimäärin ole. Kyllä jo alemmilla kouluasteilla saisi olla niitä kasvisvaihtoehtoja, että sielläkin saataisi se valinnan vapaus eikä pakotettaisi.
MouMou
Niin mustakin. Meillä tosin lukiossa kasviskastike oli taso tomaattimurskaa ja hernemaissipaprikaa, minkä vuoksi itse en ehkä tykkääkään kasvisruuasta.:/
terveysintoilija
Moi!
Hyvä nainen, syöt aivan liian vähän !
Kulutat paljon harrastamalla arkiliikuntaa, hyötyliikuntaa sekä vielä vapaavalintaisesti kuntosalilla erilaisilla tunneilla! Esim. bodypump ja cycling kuluttavat energiaa todella paljon ja sen takia palautuminen olisi syytä muistaa! Nyt vielä kun riehuu nää kaikenlaiset taudit… Kirjoitit, että syöt koko ajan, mutta noiden ruokapäiväkirjojen perusteella syöt kuitenkin aika pieniä annoksia :/
Voit ihan huoletta nostaa ruokamääriäsi ja lisätä erityisesti hyvien ja tärkeiden rasvahappojen määrää :)
Haluan vaan, että pysyt terveenä, energisenä ja iloisena, jotta jaksat opiskella, harrastaa ja kirjoitella blogia!
MouMou
Eihän tuosta nyt näe edes noita annoskokoja!:D Kieltämättä ruokapäiväkirjat näyttävät paremmalta niinä viikkoina, kun ruokailen koululla, kun siellä saa ihania salaatteja ja niihin ihania siemeniä/pähkinöitä!<3