Vaikka kuuden vaatteen haaste rajoittaakin tällä hetkellä pukeutumistani, päätin ottaa esille tärkeän asian. Uniformuja löytyy meiltä kaikilta, vaikka niistä ei täysin tietoinen olisikaan. Jos kuvaa vaikkapa kuukauden ajan kaikki asunsa ja etsii niistä yhteisiä tekijöitä, voin vaikka vannoa, että joka kombo tulee toistumaan useasti hieman eri muodoissa. Niitä mietiskellään tällä kertaa.:)

uniformu

Syksyn uniformut

Kesän lähestyessä loppua alan aina unelmoida syksystä. Maalaan mielessäni taivaanrannan kauniin punertavaksi, sijoitan taivaalle kevyesti lämmittävän auringon, minimoin tuulen ja ruskistan puiden lehdet kauniiksi. Itseni sijoitan tähän kuvaan syysuniformuuni pukeutuneena.

Minun tyypillisen syysasuni tärkein tekijä on nahkatakki. Sen ei tarvitse olla aitoa nahkaa, vaan kivaa mallia oleva tekonahkatakkikin käy.

Takin pariksi valikoituvat kapeapunttiset farkut kevyillä kulutuksilla. Punttien on oltava kapeat, sillä ne sullotaan syksyisiin saappaisiin. Nahkaiset tai tekonahkaiset saappaat ovat kunnon koroilla varustetut ja hyvät kävellä.

Avonaisen takin alta pilkottaa hieman paitaa, mutta paidalla itsessään ei niin ole väliä. Sitäkin tärkeämpi on se kaulahuivi, joka peittää paidan ja suojaa sopivasti tuulelta. Kaulaliina muistuttaa siitä, että kohta on talvi, mutta vielä voi nauttia ihanista syysasuista. Eiköhän siis tehdä kaikki niin ja kaivetaan esiin ne omat syysuniformumme.”