OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Huomasitteko ylemmän kuvan joulukranssin? Entäpä pyykkivuoren? Niin minäkin. Siitä sain aamupäivällä idean tehdä hieman erilaisen postauksen, jossa paikkoja ei ole siivottu ennen kuvaamista. Totuushan on, ettei ole sattumaa, että blogikuvissa on harvoin taustalla likaisia sukkia, tallottuja viinirypäleitä tai kaatuneita maitomukeja. Siis nykyään, sillä vuonna 2008, kun aloitin bloggaamaan, ei paljon kiinnitetty huomiota siihen, mitä kuvien taustalla näkyi. Onhan siistejä kuvia kivempi katsella, mutta jotta totuus ei pääsisi unohtumaan, niin tällaista meillä on.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Flunssapesä pitäisi siivota pois olohuoneen lattialta. Taaperon kylpyamme on täynnä puhdasta pyykkiä, jonka ensin taittelen jonnekin, kuten esimerkin kuvan mukaisesti pianon kannen päälle, ja vien sitten kaappiin. Mutta kummasti sitäkään ei voi tehdä kerralla. Nappaan pyykit koriin ja päätän viikata ne kaappiin, mutta matkalla makuuhuoneeseen ryntään pelastamaan olohuoneen palmua lapseltani ja unohdan pyykit. Kunnes muistan ne ja päätän jatkaa niiden parissa, mutta tulee nälkä tai lapsi huutaa tai jotekin. Olen niin hajamielinen, että saan harvoin mitään kerralla valmiiksi. Teekupilliset jäähtyvät yksi toisensa jälkeen, kun unohtelen niitä ikkunalaudoille ympäri kotia.

 OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Löysin hieman sattumalta herkullisen makuyhdistelmän, kun paistelin pannulla suosikkikasvispyöryköitäni ja parsakaalia. Niiden joukkoon kippasin Nöpsyn aamiaisenrippeet eli munakasta ja avokadoa. Maustoin mössön kokonaisuuden suolalla ja mustapippurilla. Mikään kaunis tämä lounaani ei ollut, mutta sitäkin herkullisempi. Päivän ohjelmassa oli ruuanlaittoa hieman  pidemmän kaavan mukaan. Siis illalliseksi, tuon lounaani oli hyvinkin pikaisesti valmistettu. Lisäksi tappelin valopallosarjan kanssa hieman liian kauan, kun en heti tajunnut, miten sellainen kasataan. Ei olisi tullut mieleenkään, että palloja pitää viillellä ja leikellä. Nyt tiedän paremmin.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tänään olen haahuillut kahvikuppi kädessä ja odottanut huomista. Heti aamusta juoksen kaupungin läpi kampaajalle rentoutumaan pariksi tunniksi. Kampaajani on rakas ystäväni, jonka kanssa näemme aivan liian harvoin nykyään. Illemmalla tapaan toisen ystäväni. Olen tehnyt meille pöytävarauksen paikkaan, joka on unelmien täyttymys minulle. Kirjoitan kyllä postauksen aiheesta, odottakaapa vaan. Ihana ystäväni on yötä hotellissa ja hän pyysi minut seurakseen, jotta saisin nukkua ja syödä aamiaista rauhassa. Voiko ihanampaa olla! En malta odottaa huomiseen. Aamuun asti tuoksuttelen kuitenkin pientä pörröpäätä, joka tuhisee tuossa vieressä 1,5 tunnin iltahulinoista uupuneena. Tyyppi riehui itsensä lähes tajuttomaksi! 😀