Iskias alias lonkkahermosärky alias “ai-helvetti-kun-meinaa-jalka-pettää-alta-enkä-pysty-kävelemään-kuin-etanavauhtia”. Esiintyy varsinkin lonkan, pakaran ja reiden ärsyttävästi säteilevänä ja varsin kettumaisena särkynä, vihlontana ja jomotuksena raskauden aikana. Vaiva saattaa iskeä heti raskauden alussa, mutta sitä esiintyy varsinkin loppuvaiheessa. Ai, miksi? Silloin kohtu painaa iskiashermoa pahiten, jos ollenkaan. Kaikille odottajillehan tämä kaveri ei edes näyttäydy. Vaivalle altistavat kuulemma huonot selkä- ja vatsalihakset, surkea yleiskunto ja ylipaino ennen raskautta. Miksikö minä, elämänsä aikana järjettömiä matkoja lenkkeillyt, hyväkuntoinen ja ennen raskautta painoindeksiltäni normaalipainoinen ihminen sitten kirjoitan aiheesta? Koska tuon jäätävän raskausvatsani vuoksi täälläkin kärsitään nyt kiukuttelevasta lonkkahermosärystä!

P6030008

Raskaus on sinänsä ärsyttävää aikaa raahata lamaantunutta jalkaa perässään, sillä tulehduskipulääkkeitä, jolla kipuun saisi helpoimman helpotuksen, ei saa syödä. Sallittu parasetamoli helpottaa hieman, mutta en sitäkään kyllä tahdo montaa kertaa viikossa syödä. Kyselin ohjeita säryn hoitoon alan ammattilaisilta, mutta myös muilta odottajilta. Jos sama vaiva kiusaa sinuakin, kokeile siis näitä:

  • vältä kovalla alustalla istumista, mutta myös superpehmeitä ja upottavia istuimia.
  • älä pidä painoa yhdellä jalalla. Pue siis housut istuen ja seiso niin, että paino jakautuu tasaisesti molemmille jaloille.
  • kipukohtaan lääkkeeksi kauratyynyä tai geelipussina kylmää. Kuumaa hoitoa tai saunaa ei oikein suositella, mutta tämä kohtakin lienee sellainen, että oma reaktio kannattaa testata.
  • venyttele joko itsenäisesti tai ilmoittaudu mukaan joko pilatekseen tai joogaan.
  • pahimmassa kipuvaiheessa vältä kipualueen hieromista. En tiedä, miksi näin neuvotaan, mutta moni sanoi samaa.
  • kokeile osteopatiaa, vyöhyketerapiaa, akupunktiota tai fysioterapiaa. Kaikkien on kerrottu auttavan, mutta kuulemma hieman eri tavoin. Itse sain suosituksen kinesioteippien kokeiluun, niistä olisi kiva kuulla kokemuksia, jos jollakin teistä on!
  • älä vietä pitkiä aikoja selällään tai istuen, jos vaan mahdollista. Selän pyöristäminen tauoilla esimerkiksi työpäivän aikana helpottaa oloa.
  • kävelyn kerrotaan sekä auttavan että parantavan oloa, mutta joka tapauksessa se auttaa pitkällä tähtäimellä. Minun kohdallani kävely valitettavasti pahentaa kipua, mutta sinnittelen silti ja kävelen mahdollisimman paljon.
  • SYNNYTÄ – tällöin hermo vapautuu puristuksista. Ainakin suurimmalla osalla potilaista, poikkeuksiakin valitettavasti on. Harmi, ettei tätä neuvoa ole välttämättä helppo noudattaa…

P6030002

Juttelin aamulla neuvolassa näistä selkäkivustani ja onnekseni vatsan kanssa on tilanne nyt se, ettei supistuksia tule enää juuri yhtään ja muutkin raskauden ikävät sivuoireet tätä selkäkipua lukuun ottamatta ovat laantuneet, joten uimista uskaltaa kuulemma kokeilla. Ette usko, että olin onnellinen kuultuani tämän! Lähden kesäkuun aikana maalle hetkeksi lomailemaan ja vanhempieni talon lähellä sijaitseva järvi houkuttelee syliinsä. Toinen ilouutinen oli se, että sokerirasitustesti meni kohdaltani hyvin. Eipä tarvitse pistellä itseään! Neulakammoinen kiittää ja kumartaa – siis jos selkä antaa periksi. 😉