Niin, ei Nöppis ole vasta kuin muutaman päivän yli 11 kuukautta, mutta pyöristin hieman otsikossa. Tällä hetkellä oloni on jotenkin niin uupunut ja surullinen, että on pakko kirjoittaa kevyistä aiheista. Pelkään vähän, että romahdan huomisessa neuvolassa täysin, mutta sen näkee vasta huomenna. Kuvasin laadukkaina puhelinkuvina meidän kolme suosituinta aamupalaamme ja ajattelin jakaa ne tännekin, kun näistä ruokajutuista tuntuu aina heräävän kivaa keskustelua ja vinkkejä suorastaan satelee äideiltä toisille. Kolmen suosikkiaamupalamme kanssa tarjoillaan hedelmää, leipää, viiliä, maissinaksuja, maitoa ja muita lisukkeita hieman päivästä ja fiiliksestä eli vauvan masun toiminnasta riippuen. Varsinkin banaanin kanssa olen tarkkana, etten jumiuta pojan vatsaa tarjoamalla sitä liikaa.

aamumunakas

Uunimunakas on munakokkelin ohella Nöpsyn suurta herkkua. Kuvan versiossa on kananmunaa ja raejuustoa sekaisin öljytyssä uunivuuassa. Yhdessä reunassa on mausteena hieman ruohosipulia. Testasin, maistuuko se vauvalle, mutta en tahtonut “pilata” koko munakasta, jos yritti ei maistukaan. Munakkaaseen voi upottaa vaikka mitä kivaa, ja ainakin meidän sormiruokailijamme tykkää näprätä munakasta itse suuhunsa. Tämän voi valmistaa myös pannulla kannen alla, ihan makuasia.

aamupuuro

Maustettu kaurapuuro on takuulla yleisin aamupalamme. Kuuma puuroannos viilenee nopeasti, kun siihen sekoittaa esimerkiksi banaanimuussia (eli muussattua banaaania) tai jäisiä marjoja kuten näissä kuvissa. Muistakaa keitellä pakastemarjat ennen käyttöä, jos ne eivät ole kotimaisia itsepoimittuja luonnonkarkkeja. Nyt Nöpsyn massakauden aikana lorautan puuron sekaan hieman öljyä, jotta siitä tulee energiarikkaampaa. Hyvä vinkki on antaa hiutaleiden olla kylmässä nesteessä hetken aikaa ennen kuin panee levyn päälle ja keitteleen puuron loppuun. Näin puuron koostumuksesta tulee ihanan samettinen.

aamupannari

Pannukakku on aamupaloistamme uusin tuttavuus, mutta ehkäpä herkullisin. Bongasin ohjeen sormiruokailijoiden keskusteluryhmästä ja olen varioinut tätä jo useaan otteeseen. Helpoin pannari syntyy, kun sotkee sekaisin kaksi kananmunaa ja yhden muussatun banaanin. Tämä seos paistetaan uunissa öljytyssä vuuassa. Vielä herkullisempaa pannaria saa, kun tuohon taikinaan lisää hieman venhäjauhoja ja leivinjauhetta. Tähän taikinaan voi lisätä isonkin määrän marjoja ennen paistoa ilman, että sen koostumus kärsii juurikaan. Kuvan pannari paistui vähän liian tummaksi, joten äitinä jouduin takavarikoimaan kovimmat/tummimmat kohdat. Harmi. 😉