Blogihaaste
1. Paras lapsuusmuistosi ?
Varmaankin joku kesäinen uimakoulupäivä, kun kavereiden kanssa polskittiin yhdessä ja tietysti syötiin hyviä eväitä.
2. Millainen äiti olet ?
Hysteerinen. Koko ajan vähemmän, mutta jotenkin päässäni pyörii jatkuvasti mahdollisia onnettomuustilanteita ja muuta kamalaa. Tarkistelen myös edelleen öisin, että lapsi hengittää. Tai ehkä pelokas on se oikea termi.
3. Onko sinulla tiettyjä pakkomielteitä/rutiineja ?
Todella paljon! Esimerkiksi pojalle on aina annettava suukko ja toivotettava turvallista matkaa, kun taapero on asetettu turvakaukaloon autoon.
4. Suurin unelmasi/haaveesi ?
Itseäni koskevat haaveet olen tässä matkan varrella jotenkin hukannut, mutta tietysti haaveilen siitä, että perheemme elää onnellisena yhdessä.
5. Minkälaiseksi kuvailisit sisustusmieltymyksesi ? Vaihtoehtoisesti lempi sisustustyylisi.
Tylsä? En ole yhtään sisustustyyppiä. Jos saisin sisustaa täysin mieleni mukaan, meillä olisi varmaankin aika tummaa, punasävyistä ja itämaista.
6. Kerro 3 positiivista piirrettäsi ja 1 vähemmän positiivinen.
Olisi helpompi kertoa toisinpäin! Aloitan siis tästä vähemmän positiivisesta piirteestäni, joka on joustamattomuus. Jos tavataan kello 17, ei tavata 17:05 eikä varsinkaan 17:15. Äitiyden myötä olen tosin oppinut hieman rentoutumaan, sillä nykyään ei vaan ole mahdollista, että kaikki sujuisi suunnitellusti. Positiivisia puolia kai ovat luovuus, kohteliaisuus ja kekseliäisyys.
7. Tärkeimmät kasvatusperiaatteesi.
Tottelevaisuus on eräs tärkeimmistä arvoistani kasvatuksessa, samoin rehellisyys. Aion kasvattaa lapseni siihen, että kaikki ihmiset ovat samanarvoisia, vaikka se nykymaailmassa saattaakin olla hyvin haasteellista.
8. Millainen oli raskausaikasi ja synnytys ? Vastasiko odotuksiasi ?
EI. Raskaus oli aluksi ihan ok, lopussa sietämätöntä iskias-kipuineen ja raskausihottumineen. Jos raskausajan perusteella olisinkin voinut vielä toivoa toista lasta, synnytys vakuutti minut, ettei vartaloani ole suunniteltu toiseen raskauteen. Eli kamalaa oli.
9. Missä näet itsesi viiden vuoden kuluttua ?
Asumassa jossakin hieman syrjemmällä, toivottavasti jo omassa kodissa. Siinä vaiheessa meillä voisi olla jo autokin ja jos kaikki menee putkeen, olen saanut mieheni puhuttua ympäriä ja meillä on kissa. Mies uhkasi, että kissan mukana tulee koira, mutta enköhän keksi jonkin porsaanreiän tästä ehdosta.
10. Lempi juhlapyhäsi ? Miksi ?
Joulu. Se luo jonkinlaista toivoa ja pehmeyttä tähän hyvin, hyvin mustaan vuodenaikaan. Muista juhlapyhistä en sitten niin välitäkään.
11. Mikä on haaveammattisi ?
En tiedä, onko sellaista enää. Ei taida olla. Ainut, mitä keksin, on olla maailman paras äiti pojalleni.
Tässäpä tulevat minun keksimäni kysymykset:
- Lapsuuden lempiruokasi?
- Entäpä nykyinen lempiruokasi?
- Viimeksi lukemasi kirja?
- Toinen/toiset nimesi?
- Paras Disney-elokuva ja miksi niin?
- Salainen paheesi?
- Lempituoksusi?
- Mitä vastasit pienenä, kun ystävänkirjoissa kysyttiin mottoasi?
- Suklaa vai irtokarkit?
- Minne tahtoisit matkustaa?
- Ottaisitko mieluummin peräpukamat vai revenneen välilihan? EI VAAN! Ilves vai Tappara?
Charlotta heitti meille tämän blogihaasteen, joten sain hyvän syyn kaivella alkuviikon lumileikkikuvia kuvitukseksi vastauksiini. Keksimiini kysymyksiin vastailemaan haastan viisi ensimmäistä blogillista, jotka huikkaavat tämän postauksen kommenttiboksiin HEP! 😉
Hs
Minkä takia oot hysteerinen/pelokas? Ootko ikinä miettiny oikeesti että miksi? Onks se menetyksen pelkoa vai jotain muuta? Ite oon pari kertaa säikähtäny kunnolla kun vauva ollut niin sikeässä unessa eikä hengitysliikkeitä ole näkynyt. Mutta elossa on ollut 🙂 Sen jälkeen tarkistin hengitystä mutta pikkuhiljaa jäi. Muistan lukeneeni että matkustat aina takapenkillä poikasi kanssa. Meillä taas poika on paljon rauhallisempi kun on yksin takapenkillä. Jos siellä joku on, niin poika vain haluaisi syliin tai pois turvaistuimesta. Ja nyt olit postannut että eka näkyvä mustelma on tullut. Aika pitkälle ootte päässy, meillä tais poika olla 4 kk 🙂 ja mustelmia on nyt koko ajan kun on oppinut konttaamaan ja seisomaan, ikää vajaa 7 kk. Itse oon yllättävän rento äiti. Toki pyrin suojelemaan turhilta kolhuilta mutta jos kaadutaan niin sanotaan hupsis, ei haittaa! Poikakin on oppinut ettei jokaisesta kolhaisusta tartte säikähtää. Toki jos huomaan että nyt kolahti kunnolla tai poika itkee poikkeuksellisen kovaa niin tottakai rauhoittelen sylissä, hetken aikaa ja pysyn itse rauhallisena. Muuten riittää silitys ja touhotus jatkuu 😀 Olen myös huomannut että sylissä on se kovin itku. Sitten kun laittaa takaisin lattialle ja näyttää jotain lelua niin harmituskin unohtuu 🙂
Iina M.
Meille oli niin suuri siunaus, että raskaus onnistui, vaikka sen piti olla mahdotonta, että pelkään koko ajan, että onni otetaan pois. Mutta hei, eikö suojelu ole silloin toiminut, jos ensimmäinen mustelma tuli vasta nyt? En tiedä, onko se rentous edes tavoittelun arvoista! 😀
Minttu
Kyllä miä uskon, että se rentous on tavoittelemisen arvoista – kamalaa elää pelossa koko ajan!
Mietin, että saatko henkisesti rauhaa jos pelkäät koko ajan? :s itse kärsin ahdistuksesta, jonksa kanssa ihan psykologillakin käynyt ja itselleni se jatkuva pelkääminen oli hyvin raskasta ja elämänilo meni ihan kokonaan, kum mietti koko ajan kuka rakkaani voi kuolla ja kenet tulen menettämään.
Ja itselläni ei ole lapsia, mutta luulen että minustakin tulevaisuudessa tulee samanlainen äiti. Eli tämän tarkoituksena ei missään nimessä ollut arvostella! <3
Iina M.
Ei se koko ajan ole onneksi päällä. Välillä vaan ajatus “tulvahtaa” mieleen ja tuntuu, että se vainoaa koko ajan, vaikka realistisesti ajatellen sorrun miettimään äärimmäisyyksiä vain muutaman kerran päivässä. Tämä tuli jotenkin lapsen myötä ja onneksi tuntuu helpottavan, kun huomaan, että poika ei mene rikki muksahduksista ja muusta.
On kyllä hullua, miten sitä ei tunne itseään yhtään, sillä luulin, että musta olisi nimenomaan tullut rento äiti. Tosin muutama kaveri on edelleen sitä mieltä, että olenkin rento, mutta itsestä ei tunnu yhtään siltä. 🙂
Minttu
Joo, uskon kyllä! Itselleni nuo tulivat pikkusiskon myötä, kun tajusi miten paljon pientä olentoa voi rakastaa ja miten haluaisi vain suojella sitä kaikelta! <3 että näin, kun lapsenteko on itselläki ajankohtaisena aiheena, tulee mietittyä näitä asioita. Itse olen päättänyt olla yrittämä edes sitä superäitiyttä, ja olemme aviomiehen kanssa puhuneet imetyksestä ja muista jutuista – ja kun itselläni on tätä masennus/ahdistustaustaa niin mennään toivottavasti myös äidin henkisen hyvinvoinnin kautta. Isän henkistä hyvinvointia unohtamatta! Apua, kuulostammeko jo nyt tosi egoistisilta vanhemmilta? … jotenkin vaan itse uskon, että tasapainoiset vanhemmat ovat parempi versio kuin ahdistunert ylisuorittajat.
Iina M.
Se on kyllä yhtälöistä haastavin, kun koettaa olla läsnä, pitää itsestään huolta, pyytää ajoissa apua, antaa kumppanille tilaa, pitää huolta parisuhteesta ja kaikkea mahdollista. Mahdotonta. Kaikkien taitaa vaan olla pakko valita omat prioriteetit, joihin panostaa. 🙂
Hs
En siis itsekään anna pojan kolhia itseään miten sattuu mutta välillä vaikka istun vieressä niin refleksit ei oo niin nopeat että ehtisi estää kaatumisen ja kolhut. En ole siis semmoinen “kyllä se kolhuista oppii” -tyyppi. Toki on järkevää että vauva ymmärtäisi ettei aina ole joku joka koppaa kiinni kun suorinjaloin heittäytyy selälleen. Mutta en tietenkään tahallaan anna mitään sattuakaan.
Itse koin hirvittävän stressaavana sen hengityksen tarkistelun ja seuraamisen. Kyllä aina kun menen nukkumaan niin kuuntelen vähän aikaa mutta semmonen puolen tunnin välein tapahtuva tarkistaminen on jäänyt pois. Olen myös yhden yön valvonut seuraten hengitystä. Joten todella iloinen olen että siitä pääsin eroon. Itse ainakin pystyn nauttimaan tästä ajasta paremmin kun en stressaa “turhista”.
Erilaisia ollaan, niin vauvat kuin vanhemmatkin.
Iina M.
Mutta hei, eivätkö olekin yllättävän nopeat nuo ihmisrefleksit välillä? Ainakin itse olen pari kertaa yllättynyt, miten olen saanut napattua poikaa jalasta, vaikka en ole ehtinyt edes miettiä loppuun ajatusta, että nyt se tippuu! 😀
Mutta samaa mieltä siis, että hengityksen seuraaminen on karmivaa. Aivan vastasyntyneen kanssa tein sitä kerran tunnissa(!), pahempien muksahdusten jälkeen seurailen yöllä, mutta ihan muuten tunnun vähän kuin automaattisesti pitävän yöllä välillä kättä pojan rintakehällä muutaman sekunnin ajan. Näppärästi automatisoitu tämä tarkastelu. Mietin tosin, vaikuttaako sekin, että mun mies lakkaa välillä yöllä hengittämästä ja se on jotenkin TODELLA pelottavaa.
Janina
Kiva, että toteutit tämän, kiitos vastauksista !:)
Iina M.
Pahoittelut, kun vastaaminen kesti. Yllättäen UNOHDIN! 😀
kata
Kiinnostava postaus!
Mitä tarkoitat tottelevaisuudella? Pitääkö lapsen aina kyseenalaistamatta totella auktoriteetteja/omia vanhempiaan? Entä jos hän on vakaasti eri mieltä? Vai tarkoitatko kuitenkin jotain muuta kuin tottelevaisuutta (tulee mieleen sellainen istu,paikka,kieri…) kuten hyviä käytöstapoja?
Aika hurjaa että sinulla ei ole enää henkilökohtaisia haaveita eikä uratoiveita. Eikö todella minkäänlaisia? Ei varmaan kannatata hukata itseään kokonaan, lapsikin kun jossain vaiheessa kaipaa enemmän omaa tilaa niin äidilläkin olis ihan hyvä olla omaa tekemistä. Ei sen tarvii mennä niin että isä luo uraa ja tekee omia juttuja ja äiti katoaa jonnekin vaippavuoren ja kotoilun keskelle. Paitsi toki jos ihan tosiaan sitä maailman eniten haluaa. Muutekin perheen ulkopuoliset jutut on enemmän kuin jees mielenterveyden kannalta.
Kivaa talvea sinulle ja perheellesi!
Iina M.
Oma tahto saa ja pitää olla, mutta poika ollaan kasvatettu siihen, että hän jo minun tietystä ilmeestäni tietää, että nyt ollaan väärillä vesillä. Kastavan lapsen erottaamaan toisistaan “älä höpö ota sitä kaukosäädintä” ja “et todellakaan juokse autotielle” -äänensävyt ja jälkimmäisessä tottelevaisuus on ehdotonta. Jos sait kiinni ajatuksesta.
Tällä hetkellä äitiys on parasta, mitä osaan kuvitella, ja annoin itselleni luvan suunnitella oman uran jatkoa vasta alkukeväästä. Siihen asti en mieti sitä yhtään, jos aivojen lepotila tuottaisi vaikka jonkinlaisen valaistumisen. Sitäpaitsi kotiäitiys on aliarvostettua! 😀
Hs
Minusta on ihan ok hukata itsensä äitiyteen. Miksi pitäisi haaveilla jostain että sitten kun lapsi menee hoitoon tai on tarpeeksi iso niin sitten minä… tms? Minulle tällä hetkellä suurin haave ja unelmien täyttymys on olla vauvan kanssa kotona ja seurata päivittäin kuinka se kasvaa ja kehittyy. En ole tarvinnut vielä sitä kuuluisaa omaa aikaa. Se ei ole sen arvoista. Ennen kävin intohimoisesti kuntosalilla. Nyt olen käynyt kerran. Ihanaa oli mutta ei sen arvoista että olisin pari tuntia poissa vauvani luota. Joka on siis kohta 7 kk.
Jokaiselle mielenterveys tarkoittaa eri asioita. Oma mielenterveyteni ei tarvitse sitä että joka päivä luuhataan kaupungilla tai ollaan poissa kotoa. Itse nautin kun saan olla kotona. Koen, että muualla vietetty aika on pois meidän yhteisestä ajasta. Pois siitä ajasta minkä poika voisi olla sylissä tai voitaisiin leikkiä yhdessä. Yhden kerran jopa mietin kotiinjäämistä kun oltiin lähdössä kaupungille vain ostoksille, että oltaisiin jääty kotia koska poika tykkäsi olla sinä päivänä niin paljon sylissä.
Iina M.
Minä aina välillä kaipaan ja parin tunnin jälkeen on jo ikävä pörröpäätä. Ja hei, ihan totta, että jokaiselle mielenterveys tarkoittaa eri asiaa. On hyvä kuunnella omaa sydäntään eikä aika tunkea itseään yleiseen muottiin. <3
sofiia
Nauti täysillä kotiäiti ajasta! Kyllä se ura ja oma ammatinvalinta sieltä jossain vaiheessa eteen tulee. Ihana että osaat ottaa noin rennosti että et vielä mieti tulevaa. Lapset kun ovat vain kerran pieniä niin turha sitä kotiäiti aikaa lyhentää oman uran luomisella, ainakaan minun mielestä 🙂
Iina M.
Niinpä. Kyllä niitä työvuosia ehtii vielä “viettää”… Kun keksisi vaan sen oman alan! 🙂
Irene Naakka
Hihi hep! Mä vastailen 🙂
Iina M.
Jee, toivoinkin salaa sua! <3
Iida
Hyviä pointteja sulla! Ja samaistuttavissa olevia tälleen puolivuotisen pojan äitinä myös. Täytyy vaan keventää tätä kommenttiboksia nyt tolla sun vikalla itsekeksimällä kysymyksellä että sain illan naurut ja jäin oikeesti pohtimaan asiaa ! 😀
Iina M.
Kiitän. Joku edes huomasi sen! 😀
J
Kuvaisin itse tuota kuuliaisuudeksi ennemmin kuin tottelevaisuudeksi. Antaa kuvan siitä muuten että lapsi on aikuisen jatke eikä omilla aivoillaan ajatteleva yksilö.
Iina M.
Hyvä korjaus! Sitä enemmänkin tarkoitin, mutta jumiutunut pääni hukkasi sanan. 🙂
Tinkeli
Meidänkään ei pitänyt pystyä saamaan lapsia, ja nyt niitä on jo kaksi! Tunnistan kyllä itsekin tuon mistä mainitsit, että pelkää ihan järjettömän paljon sitä, että tämä alunperin mahdottomuutena pidetty onni otetaan pois kun sen ei alunperinkään pitänyt olla mahdollista.
Iina M.
Se on kyllä karmiva tunne. Ja onnittelut teille! Aivan ihanaa, että saitte vielä kaksi. <3