Eipä olekaan pitkään aikaan tullut postailtua omia asuja eli “mammamuotia”. Purin tämänkertaista äitityyliäni jo vähän osiin uusimmassa TYYLIVARKAUS-postauksessa, jonka idea on aina etsiä lapselle samantyylinen asu kuin äidillä on. Meidän tyylimätsäyksemme toteutui myös minun ja lastenrattaiden välillä, sillä Stokkelta saadut Xplory True Black -rattaat on äärettömän helppo stailata omaan tyyliin sopiviksi. Kokomustaa on helppo muuntaa mihin tyyliin tahansa, sillä jo lämpöpussin värityksellä ja kuvioinnilla saa ison eron aikaiseksi. Tekisi mieli tilata neonvärinen lämpöpussi toiseksi meille, vaikka rakastan tuota Elodie Detailsin mustavalkoista printtipussia äärettömän paljon.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

On ollut hauska huomata, miten Stokke-perheet huomioivat toisiaan melkein samoin kuin moottoripyöräilijät. Tiedättehän, kun jäyhät ukot tervehtivät toisiaan ajaessaan toistensa ohitse, vaikka eivät tunne toisiaan? Samalla tavalla monet Stokkejaan työntelevät äidit ovat hymyilleet minulle, yksi ylpeä isi näytti peukkua ja aiemmin tällä viikolla, kun äitini ohjasi rattaita, Ideaparkissa omilla vaunuillaan meidän menopelimme ohittanut kaunis nainen naurahti: “Vaunusamikset!” Tai “samisvaunut”, imetys on vienyt muistini. Samalla ostosreissulla kahvilan työntekijä tuli spontaanisti kehumaan vaunujamme. Hänellä itsellään oli ollut sama malli, josta hän oli pitänyt kovasti. Saitte ehkä ajatuksesta kiinni? Tuntuu kivalta kuulua tiettyyn vähemmistöryhmään, sillä paljonhan näitä moderneja menopelejä ei vastaan tule.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Nyt on täältä maaltakin kaunis lumivaippa sulanut eikä näitä viime viikon asukuvia tunnu enää niin hassulta katsoa kuin alkuviikosta. Kun astuin Toijalassa ulos junasta ja näin valkoisen hangen, ensimmäinen ajatukseni oli, että olinko tosiaan edellisenä päivänä liikkeellä mekossa, tennareissa ja ohuissa sukkahousuissa. Toinen ajatukseni koskikin asemalaiturin rikkinäistä hissiä, jonka kirosin alimpaan helvettiin. Asioita alkaa ehkä arvostaa siinä vaiheessa, kun ne menevät rikki tai ovat poissa käytöstä. Täytyy toivoa, että hissi toimii loppuviikosta, kun palaamme taas kaupunkiin. Peukut pystyyn! 🙂