Kenkäfetissin lisäksi Nöpsy on hurahtanut huiveihin. Tai siis Nöpsyn äiti on. Noudatan poikani pukemisessa aika pitkältä samaa filosofiaa kuin omassakin pukeutumisessani eli vaatteet voivat olla tylsiä, mutta kikkailu tapahtuu sitten kengillä ja asusteilla. Lapsen kohdalla katselen tietysti samalla tavalla tai jopa tarkemmin materiaalilappuja, sillä hengittävä puuvilla on pienelle(kin) iholle monta kertaa miellyttävämpi kuin hiostava polyesteri tai nyppyyntyvä akryyli. Huiveja meillä on sekä isoja että pieniä, nyt ajattelin esitellä teillä nämä isommat, joita myönnän välillä lainailevani. Varsinkin tätä uusinta, jonka esittelen ensimmäisenä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

En meinannut millään keksiä pojalle yksivuotislahjaa, mutta kun löysin tämän beigen ja limenvihreän huivin, jossa on hapsukoristeet, tiesin heti, että huivi sopii pojan tummaan ihonsävyyn kauniisti. Tommy Hilfigerin huivilla oli Porin Ratsulassa vielä hintaa parin kympin verran, täyteen hintaan en sitä olisi ostanut. Odotan jo, että pääsen mallailemaan huivia näiden kenkien pariksi. Eräs harmaa neule sopisi ihanasti tuota kirkasta väriä tasapainottamaan.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

KappAhlista löytyi ALE-puolelta sinisävyinen huivi, jota olen itsekin käyttänyt jo muutaman kerran. Tämä on ihan huippu, kun yllä on muutakin deniminsinistä. Nöpsyllä on farkut ja farkkushortsit, joiden kanssa tätä käytetään, itselleni olen pukenut tämän muutaman kerran vaalean farkkuliivin kanssa. Huivi on siitä hauska, että se on toiselta puolelta vaaleampi ja toiselta tummempi, joten se sopii monen denimsävyn kanssa yhteen.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Lindexiltä ostettu dalmatialaishuivi on varmaankin lapsekkain huiveistamme. Printti sopii pienelle ihanasti ja se piristää asuja. Tämä huivi on myös ohuin näistä kolmesta. Pitäisi ehkä kokeilla, miten huivi ja pallotennarit sopivat yhteen. Tuleekohan liikaa palloja ja palleroita vaiko juuri sopivasti? Toivottavasti nämä huivit kestävät hyvin käyttöä! Pojan isäkin tykkää pitää huiveja, joten on äärimmäisen suloista, kun isä ja poika hengailevat syksyllä isojen huiviensa kanssa ulkona, kun äiti juhlii ystävineen ulkona siemailee teetä kotona.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Mikä oli lempparinne? Käytetäänkö teillä lapsilla asusteita tyylikikkailuun vai puetaanko ylle vain välttämättömiä vaatteita ja kenkiä? 🙂