OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Viime vuonna se istutettiin. Epäilin hieman, syövätkö eläimet puun, mutta suojaus toimi ja nyt mummolan takapihalla kasvaa nuori omenapuu. Olemme Nöpsyn kanssa käyneet kastelemassa puuta, ja olen kertonut pojalle, että puu on istutettu samana kesänä kuin hän itse syntyi. Omenapuut ovat ihania satonsa vuoksi, mutta myös niiden ulkomuoto miellyttää silmää. Hetkessä tuo puu ei isoksi kasva, mutta sen kasvun seuraaminen tässä taitaakin olla tärkeintä. Seuraavaksi pitäisi katsella jotakin verkkoviritelmää tuohon, kun täällä päin liikkuu pupujen lisäksi nykyään peurojakin. Toisille maistuvat omenat, toisille omenapuut. 😉

OLYMPUS DIGITAL CAMERA