Koska nämä D-vitamiinipohdinnat ovat joka tapauksessa blogissani pinnalla tasaisin väliajoin, tuntui kohtalolta, että pääsin paasaamaan aiheesta niin sanotusti ihan virallisestikin Bella-blogien ja Orionin Biophilus-yhteistyökampanjaan. Tai no, paasaus on aika kaukana tästä kevyestä pohdinnasta. Naurattaa vaan, kun jotenkin nämä vauvojen tipat vaivaavat mieltäni koko ajan jossakin muodossa. Milloin vauva herkistyi yksien tippojen öljylle, milloin toisten tippojen alkoholi mietitytti ja milloin suihkutettavat tipat olivat kadonneet kaupoista. Nyt sain tutustua Biophilus Drops + D3 -tippoihin, joissa on D-vitamiinia ja maailman tutkituinta maitohappobakteeria samassa purkissa. Mutta miksiantaa maitohappobakteeria vitamiinin lisäksi? Minäpä kerron.

 moumou jogurtti

Olen vatsani suureksi onneksi hapanmaitotuotteiden suurkuluttaja, minkä vuoksi en koe pahana, että välillä en muista ostaa moneen kuukauteen maitohappobakteereja lääkekaappiin. Lapsillekin voi antaa tietystä iästä ylöspäin hapanmaitotuotteita, mutta faktahan on, että ne eivät sovi kaikille. Toisten vatsa on niitä vastaan, toisilla taas tökkii ideologia. Onneksi lasten vastustuskykyä voi parantaa maitohappobakteeritipoilla. Nämä on suunniteltu ensisijaisesti lapsille, mutta tablettikammoiset voivat varmasti kokeilla näitä. Tipat maistuvat neutraalilta eli ne on helppo sekoittaa vaikkapa aamujogurttiin. Maitohappobakteerit menevät vähän samaan kategoriaan vitamiinien kanssa siinä mielessä, että kun niitä syö, ei välttämättä huomaa olotilassaan oikein mitään muutosta. Tippojen ja tablettien tarpeen huomaa vasta, kun kroppa protestoi, että nyt niitä tarvittaisiin. Tässäpä vastaus heille, jotka miettivät, miksi näitä kannattaa syödä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

Uudistuneeseen Biophilus-tuoteperheeseen, joista kaikki “perheenjäsenet” valmistetaan Suomessa, kuuluu neljä tuotetta, joista minun elämäntilanteessani eniten kuluu näitä Drops + 3D -maitohappobakteeritippoja. Nappaan joka aamu mansikanmakuisen Basic-tabletin pitääkseni oman vatsani tasapainossa. Tarjolla on myös toista makua, jos mansikka ei miellytä makuhermoja, vaan mieli halajaa sitruunaa. Lisäksi myynnissä on Strong-tabletteja vahvempaa tuotetta kaipaavalle sekä Travel-purutabletteja maailmanmatkaajille kuten meidän Mimmillemme. Apteekkipaniikkia harrastavalle tällainen pomminvarma nimikointi on mieleeni, kun tuotehyllystä bongaa heti omaa tarvetta vastaavan purkin. Ai, että mikäkö on apteekkipaniikki? Se, kun ei apteekissa enää muistakaan, mitä oikeasti tarvitsi, vaan antaa asiakaspalvelijan puhua itsensä ympäri ostamaan vaikka mitä turhaa ja tarpeetonta sen yhden tarpeellisen asian lisäksi.

biophilus drops D3OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Eksyin aiheesta hieman, mutta tarkoitukseni oli muistutella, että vaikka yleinen ja varsinkin ulkoinen hyvinvointi on nyt erityisesti tapetilla, vatsan hyvinvointiakaan ei kannata pitää itsestäänselvyytenä. Varsinkaan, kun on kyse pienestä ihmisestä, jonka pieni masu menee helposti sekaisin. Sain apteekkialan asiantuntijalta vinkin, että maitohappobakteeria sisältävien ja pelkkää D-vitamiinia sisältävien tippojen välillä on ihan ok vuorotella niin, että joka toinen pullo on toista, jos tuntuu, että maitohappobakteeritipat lohkaisevat liian suuren osan budjetista. Näin D-vitamiinia tulee annettua vauvalle tarpeeksi, mutta myös vastustuskyky kohenee ja ehkä niiltä turhilta flunssilta vältytään. Eipä tullut mieleeni tehdä näin! 🙂

OLYMPUS DIGITAL CAMERA