Kello on jotakin kahdeksan ja yhdeksän väliltä aamulla. Pojat nukkuvat vielä, joten saan olla hetken itsekseni. Kaivelen siis mieheni pehmoiset pyjamahousut jalkaani ja lähden keittiöön puuronkeittoon. Olen jauhanut kaurahiutaleet blenderissä jauhoksi jo aiemmin, joten puuro kypsyy nopeasti. Opettelemme kyllä syömään myös kokonaisia hiutaleita, mutta vasta hiljalleen niin, että aina välillä lisään jauhon sekaan pieniä kaurahiutaleita keittovaiheessa. Aamupuuro keitetään meillä maitoon. Jos pakastimessa sattuu olemaan omaani, se on tietysti paras vaihtoehto, mutta hyvin usein nykyään jääkaapistamme löytyy Valion Tuuti-korvikepurkki, joka on saanut lisänimen “puuromaito”. Puurolla herkutellaan joko sellaisenaan tai siihen sekoitetaan luumu- tai mustikkasosetta, joka samalla myös viilentää puuron nopeammin syömälämpöiseksi. Kun puuro on pantu hautumaan, palaan sänkyyn.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Poika herää nykyään rutiininomaisesti heti yhdeksän jälkeen, joten usein sänkyyn palatessani minua odottaa iloisesti naureskeleva vauva ja isä, jota poika yrittää herätellä läpsimällä tätä poskelle ja kiljahtelemalla iloisesti isinsä korvaan. Kun yövaippa on vaihdettu kuivaan, siirrytään olohuoneen puolelle vähän leikkimään. Sillä välin minä etsin puurolautasen ja lusikan. Vaikka meillä käytetään noita lämpötilaan värinmuutoksella reagoivia lusikoita, maistelen silti tasaisin väliajoin, ettei puurossa vaan ole kuumia kohtia. Marja- tai hedelmäsoseen lisäksi myös (puuro)maitoloraus viilentää liian kuumaa puuroa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kun puuro on jäähtynyt sopivasti, nappaan pojan joko syliini tai sitteriin. Päivän ensimmäinen ruokahetki sujuu yleensä iloisissa tunnelmissa, sillä yön viimeisestä imetyksestä on sen verran aikaa, että nälkä kurnii jo pienen miehen masussa. Parasta aamuissa on se, miten hyvällä tuulella vauva aina aamulla on. Näen joka aamu hymyilevän touhuilijan, joka ilahtuu kerta toisensa jälkeen siitä, kun äiti ilmestyy näkökenttään. Kello alkaakin olla jo sen verran, että on ensimmäisten päiväunien aika. Taidan tällä kertaa mennä itsekin vielä hetkeksi lepäämään vauvan viereen, joten palaillaan myöhemmin! 🙂