Tänään oli aivan erityisen mukava sunnuntai. Jo se, että ulkona paistoi aurinko, olisi ehkä riittänyt tekemään päivästä mukavan, mutta asiat osuivat muutenkin kohdilleen. Ensinnäkin huomasimme lottoamisen kannattavan, sillä kahdesta lottokupongista, jotka olimme ostaneet, löytyi yksi onnekas rivi. Neljä oikein ja kymmenen euron voitto tarkoittavat sitä, että tilanne on käytännössä sama kuin jos emme olisi ostaneet arpoja. Halvat on huvit hulluilla, kun onnistuin tästäkin repimään huumoria. Mies oli koko päivän työkuvauksissa, joten ajattelin hankkia itselleni seuraa heti aamusta. Kysäisin ystävääni lastenvahdiksi ja päiväkahviseuraksi hyvin tuloksin. Pian ovikello soi ja ovella seisoi entinen naapurini Jonna tulppaanikimpun ja jättikokoisten korvapuustien kanssa. Oli meillä vadelmiakin, mutta tätä laatikkomerta ei hedelmäsokerin voimin raivata, vaan projekti vaati sokeria, rasvaa ja ennen kaikkea kofeiinia. Siispä pressopannu laulamaan ja hihat heilumaan!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

Muutama tunti vierähti kuin siivillä ja kahvia kului höpötyksen lomassa kiitettävä määrä. Sain tyhjennettyä korkean pinon muuttolaatikoita, kun Nöppis ei yllättäen vierastanut seuralaistaan yhtään, vaan viihtyi KUKKUU!-leikkiä ammattilaisen tavoin leikkivän hoitajansa seurassa erityisen hyvin. Ehkä jonakin päivänä uskallan jättää pojan jollekin vieraammallekin ihmiselle hoitoon, mutta toistaiseksi poikaa ovat hoitaneet muutaman tunnin pätkissä vain minun vanhempani. Lopulta meillä koitti vaunulenkin aika eli päiväunet numero kaksi, ja lähdin aurinkoiseen säähän saattamaan Jonnan pienen matkan päähän bussipysäkille. Matkalla kuvailtiin vielä hieman blogijuttuja, kun ulkona sattui olemaan jotenkin erityisen kaunis valo. Voitteko uskoa, että viiden aikaan oli vielä ihan valoisaa, vaikka on Suomen talvi? Ihanaa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tallustelin vielä hyvän matkaa kotiin toivoen, että ilta menisi sujavasti pojan kanssa kahdestaan. Ruokailut menivätkin kivasti ilman maanittelua. On onni, kun vauva syö hyvin kiinteää ruokaa. Kun mieheni palasi kotiin, häntä odotti iloinen pikkupoika ja hyväntuulinen avovaimo. Niin se vaan on, että jo muutama tunti hyvässä seurassa auttaa jaksamaan, vaikka siinä koko ajan toteuttaakin niitä samoja rutiineija kuin muinakin päivinä. Koska joku tarkkasilmäinen huomaa kuitenkin tuossa alimmassa kuvassa jotakin outoa, otan asian puheeksi itse. Noista Stokkelta käyttöön saaduista rattaistahan en keksi vieläkään mitään pahaa sanottavaa, ne kun toimivat hyvin myös ilman vanhempieni luokse unohtunutta jalkatukea. Ja turvakaarta. Niinpän niin, onni on hyvät valjaat! 😀

(Aalto-maljakko saatu Iittalalta)