Superäidit eli miten pystyä mahdottomaan
Harva asia on ärsyttävämpi kuin ihminen, joka tuntee jonkun, joka on jotakin, mitä sinä vain toivoisit olevasi. Kuulostaako kateellisen ihmisen toteamukselta? Sitä tuo olikin. Tilanne on niin tuttu, että nykyään, kun sama virsi alkaa soida, korvani menevät automatisoidusti lukkoon. En jaksa enää kuunnella ylistyslauluja, sillä en saa niistä minkäänlaista motivaatiota omaan elämääni, vaikka jotkut ilmeisesti niin luulevatkin. Oikeastaan päinvastoin. Nämä ihmiset latistavat itsetuntoani ja sanalla sanoen masentavat minua.
Tilanne etenee esimerkiksi näin. Olet suunnittelemassa ristiäistarjoiluja ja päätät tilata tarjottavat jostakin, jotta ehdit keskittyä täysillä siivoamiseen ja muihin järjestelyihin. Paikalle saapuu ihminen, joka tuntee superäidin. Hän ihmettelee, miksi et leivo kolmenlaisia pikkuleipiä, kahta makeaa kakkua, pyöräytä muutamaa piirakkaa ja laita simaa käymään juhlaa varten. Hän kun tuntee superäidin, joka teki niin ja siivosi vielä lisäksi. Tunnet itsesi löysäksi p*skaksi ja haluat vajota maan alle.
Myös tämä seuraava kohtaus käy hyvästä esimerkistä. Ihailet, kuinka vatsasi onkaan litistynyt synnytyksen jälkeen, vaikka pelkäsit, että se jää isoksi pullamössömöykyksi. Vierestäsi kuuluu jonkun ääni, joka kertoo, miten hänen superäiti-ystävänsä itse asiassa laihtui raskausaikana ja lähti synnytyslaitokselta vanhoissa farkuissaan vatsa täysin kiinteänä. Harkitset pussikeittokuuria ja rasvaimua samalla, kun kiroat tämän superäidin alimpaan suohon.
Mietipä hetki, kun olen koettanut jo muutaman tunnin ajan saada vauvaasi hiljenemään. Vauva ei syö, vaippa on kuiva, pikkuinen ei nukahda vaunuihin eikä hiljene edes sylissä hyssytellessä. Kurkkuasi kuristaa väsymys ja pettymys olemattomaan äidinvaistoosi. Kuulet läheltäsi ihmettelyä siitä, miten huono äiti olet, kun et osaa pitää lastasi tyytyväisenä. Hänen ystävänsä, superäitien klaaniin kuuluva valioyksilö, kun tietää heti vauvan inahdettua, mikä lapsella on hätänä ja tulkitsee jälkeläisenä eleitä niin nopeasti, ettei vauva ole itkenyt kertaakaan syntymänsä jälkeen. Tuijotat valvottujen öiden synnyttämien, moninkertaisten silmäpussiesi yli ihmettelijää ja mietit, miksi ihmeessä sinulle on suotu lapsi, kun et selkeästikään sovi äidiksi. Et ansaitse lastasi ja hän kärsii, kun joutuu elämään kanssasi.
Sanamuodot superäiti-tarinoissa ovat luonnollisesti syyllistävät. Hyvä esimerkki voisi olla: “Miten SÄ et jo ole omissa mitoissasi, kun Viivi kuitenkin palautui viikossa?” Samoin tämä kuulostaa tutulta: “Ai taasko se itkee? Tajuatkohan sä antaa sille tarpeeksi ruokaa, kun tuo Jarnan vauva ei kyllä itke noin usein eikä näytä noin rimpulalta?” Nouseeko verenpaine tällaisesta vertailusta? Voi kuulkaa, niin minullakin! En tahtoisi kuulla noita lauseita, mutta en myöskään tahtoisi olla missään asiassa se Iina, jolla on kyllä aikaa pyörittää kahta blogia vauva-aikana, joten miksei muilla muka olisi. Luuleeko joku ihan tosissaan, että noista tarinoista saa jotenkin energiaa omaan jaksamiseen? Lähinnä tekee mieli hyökätä superäidin kimppuun, jos minulta kysytään.
Hyökkäyshaluistani huolimatta kyse ei ole suinkaan siitä, että olisi jotenkin väärin antaa kunniaa heille, jotka pystyvät hyviin suorituksiin. Kyse on siitä, että äitiyden eikä elämän ylipäätään pitäisi olla suorittamista ja vertailua. Jos ihminen on ahdistunut tai hänellä on ongelma, apu ja kannustaminen ovat avain ratkaisuun. Ja ei, kannustamista ei ole se, että kertoo tapauksesta, jossa joku superäiti on ratkaissut ongelman nanosekunnissa. Parempi on auttaa etsimään ratkaisua ja lohduttaa, ettei maailma kaadu siihen, että asiat ottavat aikaa. Niin se vauvojen kanssa usein nimittäin menee meillä normaaleilla äideillä.
Tiedättekö muuten, mikä on kaikista kamalinta? Se, että superäiti saattaa olla yksi ja sama ihminen, joka näyttää upealta heti synnytyssalista palatessaan ja järjestää yksin uskomattomat ristiäiset samalla, kun identtiset neloset hymyilevät tyytyväisinä hänen käsivarsillaan. Lannistavaa? Kyllä, ainakin minun mielestäni.
(rekvisiittakosmetiikat saatu)
Minttu-Maaria
Hyvä ja rehellinen kirjoitus! Tämä aihe sopii muuhunkin kuin äitiyteen… Jos joku vaikka FB: ssa kertoo pyöräilleensä 5 km ja hehkuttaa saavutustaan, niin heti on joku mainostamassa, miten hän pyöräilee joka päivä 100 km päällään seisten tai jotain… Ja ihan oikeasti sellainen tuntuu pahalta ja latistavalta.
Minä olen yirrtänyt opetella olemaan välittämättä tuollaisista kommenteista ja olen tuollaisia tilanteissa ihan älyttömän ärhäkkä ja tokaisen jotain todella ilkeää vastineeksi tai sanon, että pidäpä huoli vain omista asioistasi. Yleensä uskon hyvään, mutta en jaksa enää yhtään tuollaista latistamista, olen joutunut kokemaan sitä tietyissä asioissa ihan liikaa. Koskaan ei pitäisi verrata itseään keneenkään, mutta on vaikeaa olla vertaamatta, kun toiset alkaa sitä tehdä.
Olen ajatellut sitä, että superäidit on ehkä maanisia suorittajia ja kun tuon tajusin, niin vähän helpotti. On kivempaa ajatella, että minä ja sinä osataan ajatella itseämme ja omia voimavaroja, tilata vaikka ruoat valmiina tai jättää siivoamatta ja ottaa suorittamisen sijaan tärkeää aikaa itselle ja perheelle.
Iina / Bebe au Lait
Tuo on muuten ihan totta. Kehittelen juuri korviini suodatinta, jotta nämä kommentit eivät aina niin kolahtelisi. 🙂
minnie
Kaveripiirissä ei vauvoja juuri ole, joten ilmaisen syvän ihmetykseni: heitteleekö ihmiset oikeesti tollasia kommentteja toisilleen? 😀 Ihan kuin äitiys olisi joku kilpa-ajo. Puistattavaa vertailla aina kaikkea keskenään, hrr!
Iina / Bebe au Lait
VOI KYLLÄ! 😀
Laapa
Hahaha! Hyvä teksti, komppaan! Mä haluan ainakin olla rohkeasti paskamutsi ja tunnustaa omat vajavaisuuteni ihan vaan siksi, että ei vedetä rimaa liian korkeaksi. Kiitos tästä <3
Iina / Bebe au Lait
Se onkin muuten hyvä motiivi! Kannatan tätä. 🙂
Minttu
Ylipäätään kaikenlainen vertailu on kauheeta! Ja sitten, ihmisillä on sellainen “se katse”, jossa huomaat miten paljon he paheksuvat jotain asiaa. Muistan kun pikkusiskoni syntyi, ja yhdet perhetutut tulivat sitten ensimmäiselle vierailulle käymään ja katsomaan vauvaa. Niin rouvahan samantien katsoi omaa aviomiestään “se katseella” ja sanoi: Tuuppa Janne kattomaan, nämä ovat siivonneet kaikki alakaappinsa vauvan varalta pois. Koska heidän perheessähän vauvat opetettiin heti siihen, ettei mihinkään saanut koskea.
Tosiaankin vauvahan oli vasta viikon vanha, että sehän olisi heti lähtenyt alakaappeja tutkimaan. Totuushan oli pelkästään se, että meille ei kotona riittänyt esineitä sinne alakaappiin saakka. HUOH.
Toinen mitä olen huomannut, miten paljon minun pikkusiskoani verrataan muihin lapsiin. Koska a. hän on utelias, b. energinen, c. sosiaalinen jne. Eli normaali kuusivuotias? (huom. normaali on erittäin erittäin liukuva käsite kaikissa, enkä siis halua sanoa että hiljainen, vähän itseensävetäytyä ja ujo lapsi ei olisi millään tasolla sen vähemmän normaali kuin energinen ja niin edelleen) Kerran kun äitini ja minä olimme käymässä sukulaisilla, äidin setä sitten rohkaisi pikkusiskoani ja äidin serkun lasta hyppimään sängyllä – ja sitten kun pikkusiskoni villiintyikin tästä, nauroi kovaan ääneen, kiljahteli – niin tietenkin äiti sai kuulla, miten villi teidän lapsi on ja ei meidän lapsi anteeksi vaan kyllä noin villi ole. Mun piti silloin puuttua puheeseen, että anteeksi vaan KUKA SEN LAPSEN ROHKAISI HYPPIMÄÄN SÄNGYLLÄ?! ARGH.
Pitkä stoori, mutta halusin sanoa että yritä olla kuuntelematta. Omalle pojallesi oli juuri se superäiti. <3
Iina / Bebe au Lait
Mun verenpaine nousi pelkästään sun kommentin lukemisesta. Aargh! Millä noita kommentteja oppisi sivuuttamaan? 😀
sanumaria
Mä oon tavallaan kyllä kovin onnellinen että vauvoja on kaksi, kun en ehdi murehtimaan superäideistä. Tai siis olishan se hemmetin kiva että olis jo takaisin omissa mitoissaan, ja on ihan tosi ärsyttävää kuulla kommentteja “lähdin jo sairaalasta farkuissa” (vaikka oon aika varma ettei sitä kommenttia oo tarkoitettu niinkun mitenkään syyttäväksi vaan enemmänkin toteamukseksi). Kahden vauvan kanssa mennään vaan siitä missä aita on matalin tai aitaa ei näy, ohjenuorana se että kunhan vauvoilla on hommat hyvin. Että ei meillä oo ressattu mistään kiinteiden aloituksesta, eikä imetyksestä, kun ei oo vaan ehtinyt. Luultavasti jos vauvoja olisi yksi, niin olisin ehtinyt murehtia ja kuulla enemmän superäitijuttuja, nyt oon vaan ehkä onnistuneesti myös sulkenut korvani sellasilta. Hyvin sä kuitenkin vedät, ootte hengissä, vauva saa ruokaa ja teillä on kivaa. Eikö sen niin pidä mennäkin?
Iina / Bebe au Lait
Noiden pitäisi riittä. Miksei sitä vaan saa taottua kalloonsa, vaan sortuu aina arvioimaan itseään sillä MUIDEN asteikolla? :/
lmm
Meilläpäin syntyi serkuksia samana vuonna kolme. Kahden kuukauden väleillä. Siitä lähtien sen puolen mummo eli anoppini on kokenut tarpeelliseksi jatkuvan lasten vertailun. Miten Uuno-Irmeli ei vielä puhu kun teidän Aino-Eemeli juttelee jo kovasti? Kyllä teidän Aino-Eemeli on sitten pullukka lapsi, painaa enemmän kuin setänsä tuon ikäisenä ja setä Einari vasta läski vauva olikin! Lempinimihän Setä Einarille oli pienenä possu.
Ai että joutuu niin puremaan hammasta välillä! Mistä tulikin mieleeni tämä viimeisin lausahdus että mikä ihme meidän tenavassa on vikana kun ei niitä hampaita ole vieläkään kaikkia kun kyllä niillä kahdella tenavassa jo on ja teidän neitihän syntyi ensimmäisenä! Argh.
Itselläni lähipiirissä ei luojan kiitos ole näitä superäitejä kuin yksi. Joka kestoilee. Imetti 1,5 vuotta molempia. Teki soseet itse ja sormiruokaili lastensa kanssa. Kun meikäläinen epäonnistui molempien imetyksissä ja en todellakaan alkanut kestoilemaan.
Paska äiti fiiliksen sijaan olen päättänyt siirtyä suoraan puhtaaseen raivoon tästä vertaamisesta ja jeesustelusta.
Argh.
Iina / Bebe au Lait
Eikä! Tuo olisi kamala tilanne. Eikä tässä edes tiedä, ärsyyntyisikö vertailijoille vai superihmisille, kun kummankaan kategorian edustajat tuskin tarkoittavat pahaa. 🙁
Mirella
Aaaargh, tiedän niin ton tunteen! Ja vielä enemmän pistää vihaks lasten vertailu. Meidän pojalla on 3 kk vanhempi serkku ja sen vanhemmat on harrastanu alusta asti vertailua. “Ai eikö teidän Vilho VIELÄKÄÄN käänny/ryömi/konttaa/kävele?!?!?” Etenkin ihan pikkuvauvana toi 3 kk on aika merkittävä ikäero, mutta kaikki ei sitä tajua.
Tää nyt ei liity superäiteihin tai vertailuun, mutta se on kans ärsyttävää, ku ite oot ihan suruissas esimerkiks imetyksen loppumisesta. Ni sit toinen äiti ihmettelee että “en mä ymmärrä miten se on sulle niin vaikeeta, meidän tyttö on syöny korviketta, eikä se oo mua haitannu”. Ja tää äiti on siis päättänyt olla imettämättä, ihan vaan siks et pääsee baariin yms. vapaasti. Huhhuh. Vertailua kyllä riittää, vaikka joskus tarvis vaan vähän vertaistukea.
Kauhea avautuminen. 😀 Ottaa tosissaan joskus päähän kun omassa lähipiirissä on melkein samanikänen lapsi, jonka vanhempien kasvatusperiaatteet on ihan päinvastaset ja niitäkin sit aina vertaillaan…
Iina / Bebe au Lait
Se on kyllä totta, että lasten vertaileminen keskenään vasta hermoja raastaakin. AARGH.
-A
♥ ei semmosia super äitejä oo olemassakaan. oot just hyvä tollasena!
Iina / Bebe au Lait
<3
Ellu
Mä oon törmännyt tähän ilmiöön jo näin raskausaikana, joten saa nähdä miten pahaksi tilanne kehittyy vauvan syntymän jälkeen! Olen lyhyehkö ja maha on jo puolivälistä lähtien ollut melko kookas ja vaikeuttanut liikkumista ja noh…ihan normaalia olemistakin 😀 olenkin saanut osakseni ihmettelyä siitä miten kummin kaiman serkku oli elämänsä kunnossa, pystyi vielä viimeisellä kolmanneksellakin käymään ties missä jumpissa ja pumpissa ja taisipa se mahakin ilmestyä vasta juuri ennen synnytystä jne. kun taas itselleni normaali kävelykin on ajoittain raskasta.
Oli mulla tässä avautumisessa joku pointtikin, mutta raskausajan dementia taisi viedä sen mennessään…
Iina / Bebe au Lait
Mulla oli sama juttu! Olin jo unohtanut, miten rasittavaa tuo oli! 😀
Jennie
Jotenkin näin, eikö? https://www.facebook.com/1397150377206351/photos/a.1397151803872875.1073741828.1397150377206351/1488257048095683/?type=1&theater
Itse kolmen äiti 😉
Iina / Bebe au Lait
KYLLÄ! Pelastit mun illan tällä! 😀 <3
annina
Kun vielä tähän aikaan yöstä odottaa että tuo pieni malttaisi nukahtaa ja vielä samalla koittaa estää vauvaa joka yhtäkkiä keksi että oman naaman lyöminen(!) varmaan edistää unia voisin toivottaa arvon super äidit jonnekin hyvin kauas..
Iina / Bebe au Lait
Aamen. <3
Äitiyttä opettelemassa
I feel you. Äitiyttä takana kohta 3kk ja on tullut huomattua kuinka näitä superäitejä löytyy myös omasta ystäväpiiristä. Välillä tuntuu, että tekee kaiken väärin oman vauvan kanssa ja kuinka sitä stressaa näiden superäitien mukaan turhista asioista.
Tuoreena äitinä on kuitenkin niin herkkä ja haavoittuvainen (ainakin minä olen), joten superäitien kommentteja ja arvosteluja ei tarvita tuomaan huono äiti-fiiliksiä. Nää supermammat vois muistaa, että kaikki vauvat ja äidit ovat erilaisia! Huh, oli pakko avautua!
Kiitti kivasta blogista ja mukavaa alkavaa joulukuuta sinne 🙂
Iina / Bebe au Lait
Se on kyllä totta, että tuoreeseen äitiin kommentit taitavat osua vielä syvemmälle kuin kokeneempaan, joka jo tietää, mikä toimii.
Ihanaa joulukuuta meille oman elämämme supereille! 🙂
Urpo
Sinä oot kyllä kova tyttä valittamaan ja vertaamaan ittees muihin.
Iina / Bebe au Lait
Opettelepa lukemaan? 🙂
Maija
Toi on just ärsyttävää, kun kaikki kyllä tietää sen jonkun kummin kaiman, joka varmasti tekee kaiken itse ja lapsi on aina tyytyväinen jne. No meillä lapsi nukkuu maksimissaan kerran päivässä maksimissaan tunnin päikkärit. Tämä siis on minulle päivässä ainoa rauhallinen hetki, jonka itsekkäästi käytän päiväkahvin juomiseen ja esim. lehden lukemiseen. Muuten saa olla silmät selässäkin, että missä se lapsi pyörii. Yleensä syön ruuan kylmänä tai lapsi sylissä samaan aikaan huitomassa. Pyykit pystyn juuri ja juuri ripustamaan, jos laitan muksun kehään leikkimään tai hyvällä tuurilla isä sattuu oleen kotona ja vahtimaan lasta. Imurointi ei onnistu ilman toisen aikuisen läsnäoloa.
Ristiäisiin juuri ja juuri jaksoin itse siivota (synnytyksestä 6 viikkoa ja runsas verenvuoto, josta johtuva hemoglobiinin tippuminen) ja mummut ystävällisesti leipoi kaikki tarjottavat. Itse en olisi kyennyt.
Kateellisena aina kuuntelen muiden äitien puheita, kun he ovat vääntäneet sellaisen ja tälläisen ruuan ja leiponeet siinä samalla ja koti kiiltää. No meillä ei kiillä ja ruokakin on suhteellisen yksinkertaista. Olen päättänyt, että kaikkeen en pysty ja ihan oman mielenterveyden kannalta ajateltuna; turha edes yrittää 🙂
Iina / Bebe au Lait
Samaistun täysin päikkäritilanteeseen! Meillä nukutaan tällä hetkellä vain vaunuissa ja se about 45 minuuttia kerralla. 🙂
Jenna
Oon pohtinut samaa ja miettynyt, että miksi minä en jaksa olla superäiti. Ja epäilen, ettei kukaan jaksa olla jatkuvasti 😉 Minäkin tein yhden “superteon”, joka aiheutti sen, että ihmiset ihmettelivät jaksamistani. Totuus on, että tämä oli yksinäinen ponnistus. Tämä äiti on väsynyt, saamaton, laiska, välillä hyvinkin negatiivinen – ei siis ollenkaan superäiti. Tsemppiä!! 🙂
Iina / Bebe au Lait
Liityn samaan kerhoon. Varsinkin laiskuus on suosikkiharrastukseni. 😉
nasu86
onneksi kaikkien ei kuulukkaan olla superäitejä ja suorittaa äitiyttä, vaan menee fiiliksen mukana ja tekee parhaansa. äitiys on ikuista uuden oppimista.
ja on kyse sitten äitiydestä tai mistä tahansa muusta on ihmisiä joilla on aina se “kaveri” joka on sitä ja tätä tehnyt, kokenut,saanut yms..:D
Iina / Bebe au Lait
Niin on! Aina löytyy se täydellinen tyyppi. 🙂
Taru
Voisin kuvitella, että tämä superäitikin omaa omat heikkoudet. Ehkä hän on vain itse muotoillut asiat hieman kauniimmiksi kertoessaan niitä eteenpäin tai kuvatessaan Facebookissa auvoisaa vauva-arkea. Saletisti synnytyslaitoksen farkut olivatkin ne vanhan vaatekaapin isoimmat yksilöt ja ristiäistarjoiluihin tuli apua anopilta. Vähintäänkin juhlien pystyyn laittaminen on aiheuttanut kotona stressiä ja riitoja, mutta sitähän superäiti ei mainitse, koska täydellisyyden kulissit ovat niin ihanat ja on mukavaa herättää kateutta. Näin minä ainakin uskon, kyllä jokaiselta löytyy varmasti omat haasteensa ja muutamat asiat jäävät aina mainitsematta. Ehkä superäitikin on vain kyllästynyt arvostelijoihin ja päättänyt olla puheen tasolla super. 🙂 Mieluummin kuitenkin itse kertoisin arjen haasteista ja hyväksyisin oman rajallisuuteni. Pääsee paljon helpommalla. Miksi leipoa yötä myöten siivouksen lomassa, jos jomman kumman voi ulkoistaa? Miksi kituuttaa ja palautua mittoihin viikossa, jos omaan käsitykseen nautinnosta kuuluu välillä herkut ja imetyskin vaatii polttoainetta? 🙂 Arvostelijat kertovat jo itsessään omaa surullista tarinaansa.. 🙂
Iina / Bebe au Lait
Niinpä. Tykkään juuri siksi kirjoitella myös negatiivisia ajatuksia blogiin, kun joskus tulee niin tylsä olo, kun joidenkin elämästä saa niin positiivisen mielikuvan. Vertaisutuki on parasta tukea ja helpottaa tietää, että muilla on samoja ongelmia. 🙂
MW
En usko superäiteihin niin kuin en usko joulupukkiinkaan: kiva tarina mutta todellisuudessa naamarin takaa paljastuu ihan tavallinen ihminen. Facebookissa, kahvipöydässä ja muissa tarinoissa on ehkä helppo korostaa omia onnistumisia ja samalla tarinankertojan oma epävarmuus vähän karisee. Vaikkakin sitten sen toisen äidin kustannuksella. Se on aika julmaa touhua mutta en usko, että kaikki tekevät sitä edes tahallaan. Pätemisen tarve on aika inhimillinen piirre.
Mä tein jo raskausaikana muutaman lupauksen itselleni, joista yksi oli se, etten rummuttaisi omia valintojani ainoina totuuksina ja oikeina vaihtoehtoina. Toivottavasti olen myös onnistunut siinä. Koska noi vauvat (ja niiden vanhemmat) ovat oikeasti yksilöitä, eivät kätevästi ohjelmoitavia robotteja; jotkut ratkaisut toimivat yhdellä mutta eivät välttämättä toisella. On myös aika ahdistavaa, kun ihan normaalit, hyvällä itsetunnolla varustetut kaverit puolustelevat automaattisesti esim. imetyksen loppumista tai kertakäyttövaippojen käyttöä. Kun se syyllisyys ja huono omatunto on ilmeisesti niin tiivis osa äitiyttä, että kaikkiin ratkaisuihin liittyy automaattinen selittelyn tarve silloinkin, kun kuulija ei välttämättä edes pyydä selityksiä.
Iina / Bebe au Lait
En usko minäkään. Siis tuohon tahallisuuteen kaikkien kohdalla. Joskus sitä ei vaan tietyssä seurassa varmaankaan uskalla kertoa omista tuntemuksista ja sensuroi itseään maalaten samalla kiiltokuvaa elämästään.
Hyvä tuo raskausaikasi lupaus! Tämä syyllisyys ei inhottava kaveri, josta on näköjään vaikea päästä eroon. 🙂
Piia
En katso tätä mammailun näkökulmasta, vaan tällaisen opiskelijan, mutta samaistun kyllä. Kovasti yritän olla myös supersankari ja monet ilmeisesti kuivttelevatkin että jotain sellaista olisin pinnalta. Mutta kyllä vaan pallo hukassa ja hiuksia päästä repimässä tuntemassa itsnei niin käsitäämättömän riittämättömäksi ja saamattomaksi aika usein. Ehkä siellä kolikossa on aina toinenkin puoli jossain kuoren alla. Ja jokainen tekee tasan sen mihin itse on kykeneväinen! Olen tässä vuosien varrella pikkuhiljaa ymmärtänyt ettei kaikkeen tarvitse revetä. Asioita saa priorisoida 🙂
Iina / Bebe au Lait
Olipa kokonaisuudessaan järkevä kommentti – ja hieno asenne! Olet täysin oikeassa, etteivät nämä super-mielikuvat liity vain äitiyteen. 🙂
Piia
Haha, kiitos! 🙂 Vaan tällaisia elämän pakottamia realiteetteja kun loppuunpalamisen kynnyksellä näin nuoreen ikään tullut käytyä vähän turhan monta kertaa…
Iina / Bebe au Lait
<3